Archive for Syyskuu, 2008

admin 18.9.2008:

Martin Luther Kingin viimeinen puhe

Ohessa Martin Luther King Jr:n viimeiseksi jääneen puheen profeetalliset viimeiset lauseet. Hänet murhattiin seuraavana päivänä, 4.4. 1968.

“Edessämme ovat vaikeat ajat.

Mutta se ei haittaa minua nyt, koska olen käynyt vuoren huipulla. Minä en välitä.

Kuten me kaikki, minäkin haluaisin elää pitkän elämän. Pitkäikäisyydelläkin on puolensa. Mutta se ei kiinnosta minua juuri nyt.

Haluan vain toteuttaa Jumalan tahdon. Hän on antanut minun nosta vuoren huipulle. Minä olen katsonut sieltä ja nähnyt luvatun maan.

Voi olla, etten pääse sinne teidän kanssanne. Mutta haluan teidän tänään tietävän, että pääsemme luvattuun maahan.

Olen onnellinen tänään.

En ole huolissani mistään.

En pelkää ketään.

Silmäni ovat nähneet Herramme tulemisen loiston.”

(Suom. Timo Virtala)

admin 6.9.2008:

Kohtaamisia – tiellä islamin ja kristinuskon vuoropuheluun

“Tuhannet näkevät vihollisen, mutta ystävän vain yksi tuhannesta.” (Abdullah Ansari, Herat 1006-1089)

Suomen luterilainen kirkko aloitti uskonnolliset keskustelut muslimien kanssa Lähi-idässä joitakin vuosia sitten. Uskontodialogin päämäärä on oppia tulkitsemaan toisen uskonnon sisältöjä oman uskonnon näkökulmasta.

Kristinuskolla ja islamilla on ainutlaatuinen yhteinen historia. Maailman tulevaisuus riippuu paljon näiden kahden sivilisaation kyvystä löytää yhteiset juurensa. Tämä dokumentti kertoo islamin ja kristinuskon kohtaamisesta. Taustana on suomalaisten vierailu Libanonin shiiia-muslimien ja Syyrian sunnien luona lokakuussa 2003.

Voit tilata Kohtaamisia-dokumentin dvd:llä tai vhs:llä itsellesi verkkokaupastamme Basaarista.

Videon kesto on noin 23 minuuttia. Videon käynnistämiseksi klikkaa play-ikonia eli oikealle osoittavaa nuolta yllä. Hitailla yhteyksillä videon käynnistyminen saattaa kestää hetken.

Käsikirjoitus ja kertoja: Jouko Marttinen
Kuvaus ja editointi: Veikko Ruohotie
Käännökset arabiasta suomeksi: Kaarlo Yrttiaho

© Suomen Lähetysseura 2003

Lisää Suomen Lähetysseuran videoita.