Archive for Syyskuu, 2010

admin 21.9.2010:

Kultainen sääntö – palkinto presidentti Tarja Haloselle


Presidentti Halonen puhumassa YK:n päämajassa 24.9.2009. Kuva (cc): UN Photo/Erin Siegal.

Vuoden 2010 Kultainen sääntö – palkinto on myönnetty tasavallan presidentti Tarja Haloselle. Presidentti on edistänyt ansiokkaasti kulttuurien ja uskontojen välistä vuoropuhelua niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Presidentti Halonen kutsui ns. Aabrahamin uskontojen johtajat koolle syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Presidentin aloitteesta Suomen uskontojen johtajat ovat tavanneet säännöllisesti vuodesta 2001 lähtien.

Tarja Halonen on lisäksi muun muassa antanut tukensa Sivilisaatioiden Allianssin työlle. Tämän Espanjan ja Turkin hallitustasolta lähteneen dialogihankkeen kaksi päätavoitetta on parantaa länsimaiden ja muslimimaailman suhteita ja vahvistaa monenkeskistä kansainvälistä järjestelmää.

“Presidentti Tarja Halonen on tuonut puheissaan esille gender-kysymyksiä ja näin hän on muistuttanut maailman johtajia naisten aseman huomioimisen tärkeydestä dialogiprosesseissa,” kiittää Suomen uskontodialogi-verkoston koordinoija Heidi Rautionmaa. Hänen mielestään naisten roolin näkeminen on myös arvostus ruohonjuuritason toiminnalle.

Naiset tekevät eri puolilla maailmaa valtavasti työtä yhteisöissään kaikkien hyväksi. Rautionmaa jatkaa, että mikäli todella haluamme rakentaa hyvää sosiaalista rinnakkaiseloa monikulttuurisessa maailmassamme, niin ruohonjuuritason uskontodialogitoimintaa on laajasti tuettava.

Kultainen sääntö – palkinnon antoi Suomen uskontodialogi-verkosto, johon kuuluvat URI:n Helsingin Uskontojen Foorumi, Religions for Peace Suomen naisverkosto, Kaupunki yhteisönä ry. sekä kansainvälinen toimija Uskot ilman rajoja ry. Verkosto on kumppanuudessa Maailman Uskontojen Parlamentin kanssa, joka on nimennyt Helsingin yhdeksi Parlamentin Rauhan kaupungiksi.

Viime vuonna Kultainen sääntö- palkinnolla palkittu emeritus professori Reijo E. Heinonen näkee, että palkinto on yhtenä pisarana meressä herättämässä globaalia eettistä tietoisuutta.

Palkinto myönnetään uskontodialogiviikolla, YK:n kansainvälisenä rauhanpäivänä 21.9.. Rauhanpäivän ajaksi toivotaan kaikkien sotien ja konfliktien taukoavan ja kansalaisia kehotetaan työskentelemään rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Kultainen sääntö, josta palkinto on saanut nimensä, kutsuu ihmisiä kohtelemaan toinen toisiaan niin kuin he toivoisivat itseään kohdeltavan.

Lisätietoa palkinnosta:

Suomen uskontodialogi- verkoston puolesta
Heidi Rautionmaa
heidi.rautionmaa@gmail.com
044 0412 189

* * *

Priset Den gyllene regeln till president Tarja Halonen

Priset Den gyllene regeln för år 2010 har givits till republikens president Tarja Halonen. Presidenten har på ett förtjänstfullt sätt verkat för en dialog mellan kulturer och religioner såväl i Finland som internationellt.

Tarja Halonen sammankallade ledarna för de såkallade Abrahams religioner efter terrordåden den 11 september. Som en följd av presidentens initiativ har religiösa ledare träffats regelbundet sedan år 2001.

Tarja Halonen har bl.a. också gett ett starkt stöd till det arbete som Civilisationernas Allians gör. Detta dialogprojekt som startades av Spanien och Turkiet på regeringsnivå har två huvudmål. Å ena sidan vill man förbättra förhållandet mellan västländerna och den muslimska världen, å andra sidan vill man förstärka ett pluralistiskt internationellt system.

“President Tarja Halonen har i sina tal fört fram frågor relaterade till kön och på detta sätt påminnt världens ledare om vikten att beakta kvinnans ställning i dialogprocessen”, tackar Heidi Rautionmaa, koordinator för nätverket för religionsdialog. Hon ser, att uppfatta kvinnans roll är också ett betydande stöd för arbetet på gräsrotsnivå.

Kvinnorna utför i sina kretsar, internationellt, ett ytterst viktigt arbete för alla. Rautionmaa konstaterar att om vi verkligen vill utveckla ett välfungerande multikulturellt samhälle så måste samhället stöda gräsrotverksamheten på detta område.

Priset Den gyllene regeln gavs av Nätverket för religionsdialog i Finland till vilket hör United Religions Initiative (URI) Forum för religioner i Helsingfors, Religions for Peace Suomen naisverkosto, Kaupunki yhteisöna ry. samt den internationella Tro utan gränser. Nätverket sammarbetar med Parlamentet för världens religioner som har utsett Helsingfors till en av sina fredsstäder.

Professor Emeritus Reijo E. Heinonen som fick priset år 2009 konstaterar att priset Den gyllene regeln som en liten doppe i ett stort hav bidrar till att väcka en global etisk medvetenhet.

Priset ges under veckan för religionsdialog på FN:s internationella fredsdag den 21.9 . Det är meningen att alla krig och konflikter skall stoppas under fredsdagen och medborgarna uppmanas arbeta för fred och rättvisa. Den gyllene regeln som har gett priset dess namn kallar människorna att behandla andra människor som de själva skulle vilja bli behandlade av dem.

Kontaktuppgifter:

Lars Silén
koordinator för
United Religions Initiative (URI) Forum för religioner i Helsingfors
lars.silen@kolumbus.fi
0407351628

admin 13.9.2010:

Turun buddhalaistemppelistä

Teksti: Jukka J. Rintala
Kuva (cc): dtcchc

Buddhalaiset ovat pyrkineet jo vuosia rakentamaan Turkuun omaa temppeliään. Rakennusprojektia on yritetty hankaloittaa, ja keskeneräinen temppeli on joutunut useaan otteeseen sabotaasin kohteeksi. Jokin aika sitten temppeli yritettiin jopa tuhopolttaa.

Minun on vaikeaa ymmärtää tätä ahdasmielisyyttä ja vihaa, jota jotkut ihmiset näyttävät tuntevan erilaisuutta kohtaan. Vihamielisyys, väkivalta ja suvaitsemattomuus eivät ole ainakaan se asenne, jonka Rauhanruhtinas Jeesus Nasaretilainen opetti meidät omaksumaan.

Uskontoon kohdistuvalle vainolle ja väkivallalle ei voi olla sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa, eikä kukaan Jeesuksen seuraaja voi hyväksyä buddhalaisten tovereidemme hartaudenharjoitukseen kohdistuvaa hyökkäystä olipa sen motiivina sitten viha tai pelkkä välinpitämättömyys.

Tuomitsen jyrkästi Turun Lootuksen Sydämen temppeliin (Chùa Liên Tâm) kohdistuneen ilkivallan, rukoilen temppelille siunausta ja puolustan koko sydämestäni buddhalaisten oikeutta rakentaa Suomeen pyhäkkönsä ja harjoittaa uskontoaan rauhassa.

“Autuaita ovat rauhantekijät”, sanoo Jeesus, “he saavat Jumalan lapsen nimen.” Rauha, rakkaus ja myötätunto ovat buddhalaisen opetuksen ytimessä, ja kristittynä koen siksi suurta arvostusta ja kunnioitusta tätä kaunista traditiotaan kohtaan.

Rukoilkaamme, että rauha ja myötätunto saisivat voiton myös niiden mielissä ja sydämissä, jotka tähän tuhotyöhön ovat syyllistyneet. Maailmamme ei tarvitse enää yhtään suvaitsemattomuutta, välinpitämättömyyttä ja väkivaltaa. Rauha on ainoa oikea tie.

Rakas Herramme Jeesus Kristus,
Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, Tosi Jumala Tosi Jumalasta,
Laske siunaava kätesi buddhalaisten veljiemme ja sisartemme ylle,
Jotta he jaksaisivat lannistumatta ja rauha sydämissään näiden koettelemusten läpi.

Anna pyhä rauhasi niille, jotka tähän ilkityöhön syyllistyivät,
Jotta he katuisivat ja löytäisivät rakkauden ja myötätunnon sydämiinsä.

Lähetä valosi ja siunauksesi Lootuksen Sydämen temppelille,
Jotta se saataisiin rakennettua valmiiksi ja voisi levittää rauhan ja myötätunnon sanomaa.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

admin 6.9.2010:

Usko – tiede – ateismi -seminaari Helsingissä 24.9.2010

Teksti: Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Kuva (cc): Plaza de San Marcos, Venezia by Stoper.

Avoin seminaari perjantaina 24.9.2010 klo 13 – 17.30 Ortodoksisen seurakunnan sali, Unioninkatu 39, Helsinki. Tiede tutkii ja selittää maailmaa. Myös usko antaa merkityksen todellisuudelle ja selittää sitä. Tieteellinen maailmankuva suhtautuu kriittisesti uskontoon, vaikka usko ei väistämättä ole ristiriidassa tieteellisten pyrkimysten kanssa. Millaiseen maailmankatsomukseen päädytään, kun tiedettä lähestytään joko uskon tai ateismin kannalta? Näitä aiheita käsitellään seminaarissa, jossa etsitään hyvää vuoropuhelua uskon ja ateismin maailmankatsomusten kesken. Puheenjohtajana toimii TT, dosentti Jyri Komulainen.

13.00 Avajaissanat, lehtori Pekka Metso, opillisten kysymysten jaoston pj

13.10 Moderni ja postmoderni ateismi ja kristinusko, TT, FT, pastori Matti Amnell

13.45 Tieteellinen maailmankuva, professori Kari Enqvist

14.20 ”Vaihda Raamattusi pornoon” – Uskonnollisen ja ateistisen fanatismin vertailua, TM Ilse Paakkinen

14.50 Kahvitauko

15.20 Tieteen ja uskon vuoropuhelu, professori Esko Valtaoja

15.55 Uskon ja tieteen vuoropuhelu, piispa Juha Pihkala

16.30 Paneelikeskustelu

17.30 Päätössanat, pääsihteeri Heikki Huttunen

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Suomen Ekumeeninen Neuvosto, opillisten kysymysten jaosto

Alustajien esittely

Matti Amnell, TT, FT, pastori

Työskentelee seurakuntapastorina Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa. Väitteli vastikään postmodernista uskontokäsityksestä Helsingin yliopistossa. Teoreettisen filosofian alaan kuuluva väitöskirja on nimeltään Uskonto ilman uskontoa. Radikaalin postmodernin uskonnonfilosofian haaste (2010).

Kari Enqvist, FT, teoreettisen fysiikan professori

Moneen kertaan palkittu luonnontieteellisen maailmankuvan selittäjä ja uskontokriitikko. Vuonna 1999 sai Tieto-Finlandian teoksellaan Olemisen porteilla. Toiminnastaan tieteellisen tiedon välittäjänä hänet palkittiin J.V. Snellman-palkinnolla 2007.

Ilse Paakkinen, TM, tutkija

Luennoi sosiaalietiikasta Helsingin yliopistossa ja valmistelee väitöskirjaa 1400-luvulla eläneestä Christine de Pizasta. Paakkinen herätti kiihkeää keskustelua Helsingin Sanomissa 3.3.2010 julkaistun uusateismin luonnetta käsitelleen puheenvuoronsa johdosta.

Juha Pihkala, TT, piispa

Suomen ev.lut. kirkossa monissa tehtävissä toiminut ja jäi eläkkeelle Tampereen hiippakunnan piispan virasta vuonna 2008. On julkaissut lukuisia kristillistä oppia käsitteleviä teoksia mm. dogmihistorian ja kristologian saralta. Yhdessä Esko Valtaojan kanssa on kirjoittanut keskustelukirjan Nurkkaan ajettu Jumala? (2004), jolle on juuri ilmestynyt jatkona Tiedän uskovani, uskon tietäväni.

Esko Valtaoja, FT, avaruustähtitieteen professori

On puolustanut julkisuudessa tieteellistä maailmankuvaa ja on tullut tunnetuksi tietokirjailijana. Teos Kotona maailmankaikkeudessa palkittiin Tieto-Finlandialla vuonna 2001. Juha Pihkalan kanssa kirjoittanut keskustelukirjan Nurkkaan ajettu Jumala? (2004), jolle on juuri ilmestynyt jatkona Tiedän uskovani, uskon tietäväni.