Alppilan seurakuntakoti 24.10.2009
Rauha ja ihmisoikeudet –seminaari
Timo Virtala, Loviisan rauhanfoorumin pääsihteeri

Vastaan otsikon kysymykseen kolmesta näkökulmasta. Ensin pohdin rauhanjärjestöjen roolia toivon ylläpitämisen kannalta, jonka jälkeen tuon esille mikä rauhanjärjestöjen kommunikaatiossaan on mennyt pieleen. Lopuksi esitän muutaman esimerkin rauhanjärjestöjen toiminnasta käytännössä.

Rauhan ja ihmisoikeuksien toteutumisen pahin este on apatia. Jos ihmiset eivät usko pystyvänsä ennaltaehkäisemään sotia, vähentämään köyhyyttä ja rajoittamaan ihmiskauppaa, taistelu on hävitty heti alkumetreillä.

Yhdestä näkökulmasta asiaa tarkastellen apatiaan vajonneet ihmiset ovat oikeassa: yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet ihmiskunnan suurissa kysymyksissä ovat olemattomat. Paradoksaalisesti asia on kuitenkin myös päin vastoin: yksittäisen ihmisen panos muutosten aikaansaamisessa on ratkaiseva.

Asia on helpompi ymmärtää, kun sitä vertaa demokraattisiin vaaleihin, joissa toteutuu sama paradoksi. Tarkastellessamme esimerkiksi Suomen viime presidentinvaalien toisten kierroksen vaalitulosta voimme todeta, että juuri sinun äänestyskäyttäytymiselläsi ei ollut mitään merkitystä vaalien lopputuloksen kannalta. Lopputulos olisi ollut sama, vaikka olisit äänestänyt eri tavalla. Toisaalta yhtä kiistämätön tosiasia on, että juuri yksittäisten ihmisten äänet, eikä mikään muu, ratkaisivat vaalit.

Yksi totuus, kaksi näkökulmaa. Jälkimmäisestä näkökulmasta katsottuna rauhanaktivismi ja ihmisoikeusaktivismi ovat arvokkainta mitä kuvitella saattaa. Juuri ne pitävät yllä toivoa ihmiskunnan paremman tulevaisuuden puolesta.

Orjuuden aikakaudella oli suuri määrä ihmisiä, jotka pitivät orjuusjärjestelmää valitettavana, epäinhimillisenä ja moraalisesti vääränä, mutta jotka eivät uskoneet sen poistamisen olevan realistista. Samanlaisia ihmisiä oli myös kolonialismin, julkisten teloitusten ja kuolemantuomioiden aikakaudella.

Mutta oli myös niitä, jotka uskoivat muutoksen olevan mahdollista. Vuosituhansien myötä tapahtunut ihmiskunnan moraalinen kehitys on toteutunut nimen omaan sellaisten ihmisten aktiivisuuden ansiosta, jotka uskovat yksittäisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksiin myös päätähuimaavan suurissa kysymyksissä.

Mahatma Gandhi ilmaisi asian näin: sillä mitä teet, ei ole mitään merkitystä. Silti on erinomaisen tärkeää, että teet sen.

Mutta toisaalta on syytä tunnustaa, että jotain on rauhanjärjestöjen kommunikaatiossa mennyt pahasti pieleen. Heidän puolellaan on ajattelijoita Jeesuksesta Einsteiniin, Gandhista John Lennoniin ja Buddhasta Charlie Chapliniin, mutta silti pasifismi on kummeksittu, toisinaan jopa pelätty marginaali-ilmiö.

Ongelma lienee osaksi rauhanjärjestöjen viestinnässä, osaksi avainkäsitteiden määrittelyssä. Suomen kielen perussanakirjan mukaan pasifismi tarkoittaa rauhanaatetta, ja rauhanaate puolestaan ”pyrkimystä sotien välttämiseen ja kansojen rauhanomaiseen kanssakäymiseen.”

Lähes kaikki internetistä löytyvät englanninkieliset tietosanakirjat, Encyclopedia Britannica mukaanlukien, määrittelevät sanan pasifismi yläkäsitteeksi, joka pitää sisällään useita erilaisia sodanvastaisia aatesuuntauksia.

Yhtenä näistä suuntauksista nähdään absoluuttinen pasifismi, jolla tarkoitetaan kaikesta väkivallasta kieltäytymistä kaikissa olosuhteissa. Sen vastinpariksi ne määrittelevät suhteellinen pasifismi, jonka kannattajat ovat valikoivia sen suhteen, mitkä sodat ja mikä väkivalta on oikeutettua ja mikä ei.

Seitsemästä sanakirjasta kaksi määrittelee kaiken pasifismin absoluuttiseksi pasifismiksi. Pasifismi on niiden mukaan aina yksiselitteisesti kaikkien sotien ja kaiken väkivallan vastustamista.

Kummatkin yllä esitetyt ääripäiden määritelmät, “pasifismi on pyrkimystä sotien välttämiseen” ja “pasifismi on kaiken mahdollisen väkivallan vastustamista,” ovat omalla tavallaan ongelmallisia. Ensimmäinen siksi, että sen mukaan lähes kaikki ovat pasifisteja ja jälkimmäinen siksi, ettei sen mukaan juuri kukaan ole pasifisti.

Armeijoita on perustettu ja asevarustelua lisätty sotien välttämiseen vetoamalla. Mikäli määrittelemme pasifisteiksi kaikki jotka pyrkivät sotien välttämiseen, joudumme laskemaan mukaan myös ne, jotka tänä päivänä pitävät itseään pasifismin vastustajina.

Jos taas määrittelemme pasifismiksi vain absoluuttisen pasifismin, joudumme rajaamaan käsitteen ulkopuolelle myös suuren osan niistä, jotka tänä päivänä pitävät itseään pasifisteina. Kumpikaan vaihtoehto ei ole tarkoituksenmukainen.

Pasifismi -sanan alkuperä on latinan kielen sanoissa paci- (pax) eli rauha ja -ficus eli tekeminen. Tästä näkökulmasta rauhantekijä olisi parempi suomenkielinen vastine pasifistille, kuin yleisesti käytetty rauhanaatteen kannattaja. Se korostaisi konkreettista tekemistä, eikä niinkään sodan vastustamisen kannattamista.

Painottamalla tekemistä vastustamisen kannattamisen sijaan ratkaisemme samalla myös kysymyksen, keitä meidän tulisi kutsua pasifisteiksi ja ketä ei. Pasifisti olisi silloin henkilö, joka toimii aktiivisesti rauhanasian edistämiseksi.

Näin määriteltynä pasifismi ei ole radikaali aate, eikä myöskään millään muotoa idealistinen eli todellisuudelle vieras maailmankatsomus. Työ väkivallan vähentämiseksi ja sotien ennaltaehkäisemiseksi ei ole sen radikaalimpaa eikä idealistisempaa kuin lääketieteen työ tauteja vastaan.

Aivan kuten tautejakin, myös väkivaltaa – sekä yksilöiden että ryhmien välistä – tulee maailmassa olemaan aina, ja juuri siksi sen ennaltaehkäisyä pitääkin tehdä taukoamatta. Jokainen sukupolvi pitää opettaa väkivallattomuuteen uudestaan.

Käytännössä rauhanjärjestöt pyrkivät edistämään rauhaa ja ihmisoikeuksia järjestämällä seminaareja, kulkueita ja mielenosoituksia, julkaisemalla lehtiä ja kirjoja, lobbaamalla poliitikkoja, jakamalla lentolehtisiä, tapaamalla, tuomalla yhteen ja haastamalla ihmisiä ajattelemaan, keskustelemaan ja toimimaan.

Edustamistani järjestöistä Suomen kristillisen rauhanliikkeen tarkoituksena on ekumeenisessa hengessä herättää ja ylläpitää kristillisen uskon pohjalta nousevaa vastuuta ja toimintaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Rauhantyö tähtää ei pelkästään sotien ehkäisemiseen, vaan myös väkivaltaisuuden rajoittamiseen kaikilla elämänaloilla.

Loviisan rauhanfoorumi puolestaan toimii erilaisten ihmisten, ideoiden, kulttuurien ja uskontojen kohtauspaikkana. Tavoitteena on kanssakäymisen, keskustelun ja taiteen keinoin lieventää ihmiskunnan pelkoja, kehitellä ratkaisuja ristiriitoihin ja tuoda iloa ihmisten elämään. Tapahtumia järjestetään vuosittain Hiroshima-päivän (6.8.) yhteydessä.

Yksi keskeinen missio rauhanjärjestöillä on rauhantutkimuksen lisääminen. Maailmassa on saatu aikaan valtavia poliittisia muutoksia rauhanomaisin keinoin, ja olisi erittäin tärkeää, että näitä tapahtumia tutkittaisiin tarkemmin ja niistä otettaisiin opiksi. Oheisessa kalvossa on lueteltu hyviä esimerkkejä viimeisen sadan vuoden ajalta. Niistä ehkä tärkein oli Neuvoston hajoaminen suhteellisen väkivallattomasti.

Nämä esimerkit osoittavat, kuinka vahvaa poliittista tahtoa, mielikuvitusta, viisautta ja systemaattista tutkimusta hyväksi käyttäen väkivallalle on mahdollista keksiä vaihtoehtoja.

Yksi konsepti, jonka kehittämisessä suomalaiset rauhanjärjestöt ovat olleet läheisesti mukana, on EU:n siviilikriisinhallinta. Vuodesta 2003 lähtien EU on aloittanut viisitoista siviilikriisinhallintaoperaatiota yhdessätoista eri maassa, kolmella eri mantereella. Kymmenen operaatiota on parhaillaan käynnissä, ja lähtövalmiudessa EU:n alueella on noin 13 000 siviilikriisinhallinnan ammattilaista.

EU on lähettänyt maailman pahimpiin kriisipesäkkeisiin poliiseja, virkamiehiä, lakimiehiä, rajavartioita, diplomaatteja, demokratia-asiantuntijoita, media-alan ihmisiä ja kansalaisjärjestöjen edustajia hallitsemaan, hillitsemään ja ennaltaehkäisemään konflikteja.

Tulevien kriisien puhjetessa poliitikkojen ei tarvitse tehdä päätöstä kahden vaihtoehdon välillä – lähettääkö alueelle sotilaita vai ei – vaan heillä on kolmaskin vaihtoehto valittavanaan. He voivat lähettää alueelle koulutettu ja hyvin varustettu siviileistä koostuva kriisinhallintajoukko, jonka tehtävänä on väkivaltaa käyttämättä vaikuttaa konfliktin taustalla oleviin syihin.

Kiitos tästä mahdollisuudesta tulla puhumaan teille rauhanjärjestöjen työstä. Yhteen lauseeseen kiteytettynä viestini on seuraava: ratkaisevaa paremman maailman luomisessa ei ole niinkään se, löydämmekö me ”oikeat” keinot ongelmien poistamiseksi, vaan se, että me kukin tahoillamme – sekä yksilöinä että erilaisten tahojen edustajina – yrittäisimme aina kaikissa olosuhteissa parhaamme.

Luennoitsija on myös koulutusvastaava Lapinjärven koulutuskeskuksessa ja matkaopaskirjailija. Oheisessa luennossa on paljon samoja elementtejä kuin laajemmassa kokonaisuudessa nimeltä Eheyttävä konfliktinratkaisu, joka on luettavissa osoitteesta http://www.timovirtala.net/poytalaatikko/konfliktinratkaisu.

Chennai, Indien. Photo (cc) by: B. Sandman.

Ansvarsveckans indiska gäst Sanjana Das berättar om arbetet mot människohandel i Indien vid ett finskt seminarium på FN-dagen 24.10 kl 13-16 i Alphöjdens församlingssal, Kotkagatan 2, i Helsingfors. Andra medverkande är Jussi Ojala från Kyrkans Utlandshjälp och Timo Virtala från Kristliga fredsrörelsen. Kl 17 människorättsmässa i Berghälls kyrka med predikan av Petri Merenlahti från Utlandshjälpen. Arrangörer bl.a. rörelsen Kom alla, Helsingfors kyrkliga samfällighet och kyrkans människorättsarbete.

Intialaisen perheen myyntipiste ja koti Chennaissa. Photo (cc) by: B. Sandman.

YK-päivänä 24.10.2009 järjestetään Alppilan seurakuntakodissa Rauha ja ihmisoikeudet –seminaari, jonne alustamaan saapuu mm. ekumeenisen vastuuviikon intialainen vieras Sanjana Das. Muina alustajina tulevat toimimaan Kirkon Ulkomaanavun Jussi Ojala ja Suomen kristillisen rauhanliikkeen Timo Virtala. Seminaarin jälkeen rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivän messu Kallion kirkossa. Messun jälkeen kirkkokahvit. Tarkka ohjelma ohessa:

Rauha ja ihmisoikeudet –seminaari Alppilan kirkon seurakuntakodissa osoitteessa Kotkankatu 2, Helsinki.

Klo 13.00 Alkuhartaus: Milla Liikala, Alppilan seurakunnan lähetyksen ja kansainvälisen työn diakoni.

Klo 13.30 Miten Kirkon Ulkomaanapu edistää rauhaa ja ihmisoikeuksia? Kirkon Ulkomaanavun rauhantyön asiantuntija Jussi Ojala.

Klo 14.00 Miten rauhanliike edistää ihmisoikeuksia? Suomen kristillisen rauhanliikkeen varapuheenjohtaja Timo Virtala.

Klo 14.30 Kahvitauko

Klo 15.00 Ihmiskaupan vastainen työ Intiassa. Ms Sanjana Das, Vastuuviikon intialainen vieras

Klo 15.30 Miten seurakunta voi vastustaa ihmiskauppaa ja tukea sen uhreja? Anna Hyvärinen, Vastuuviikon projektisihteeri

Seminaarin vetäjänä toimii Markku Heikkinen, dokumenttiohjaaja ja radiotoimittaja, Alppilan seurakunteneuvoston jäsen.

Klo 17.00 Messu rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivänä

Paikka: Kallion kirkko, Itäinen papinkatu 2.
Liturgi: Jaana Partti, Kallion seurakunnan rippikoulu- ja sateenkaarityön pappi
Saarna: Petri Merenlahti, Kirkon Ulkomaanavun kampanjapäällikkö
Kanttori: Kimmo Puunenä
Musiikki: Jaakko Hyttinen ja Kimmo Vuorialho, Henna-Mari Kettunen ja Ääniset-kuoro

Kolehti kannetaan messun jälkeen ovilla Kirkon Ulkomaanavun Näkymättömät-kampanjalle

Messun jälkeen kirkkokahvit Kallion kirkon seurakuntasalissa. Kirkkokahveilla kerrotaan eri järjestöjen ihmisoikeustyöstä ja jatketaan keskustelua seminaarin teemoista. Mukana mm. Ms Sanjana Das.

Järjestäjät: Tulkaa kaikki –liike, Ekumeeninen vastuuviikko, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen kristillinen rauhanliike, Alppilan seurakunta, Kallion seurakunta, Helsingin seurakuntayhtymä, Kirkon ihmisoikeustyö

Itä-Uudenmaan Paasikiviseuran ja Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunnan järjestämä Kiinan suurlähettiläs Ma Keqing’in maanantainen loviisanvierailu sujui leppoisissa ja kohteliaissa merkeissä.

Ma Keqingin avauspuheenvuoro oli kattava, selkeä ja rohkea. Siinä käytiin läpi maanjäristyksen tilanne, tulevat kesäolympialaiset, Kiinan hurja taloskasvu, poliittinen muutos, Kiinan ulkopolitiikka ja suhteet Suomen valtion kanssa. Isännän pyynnöstä Kiinan afrikanpolitiikka käsiteltiin vielä erikseen.

Numeroina ilmaistuna Kiinan toukokuussa tapahtunut historian suurin luonnonkatastrofi on karua kuultavaa: ainakin 70 000 kuollutta ja yli viisi miljoonaa koditonta. Luonnonkatastrofi on kuitenkin saanut aikaiseksi jotain hyvääkin, huomautti Ma Keqing. Viranomaisten toiminta osoittautui nopeaksi ja tehokkaaksi, ihmisten solidaarisuus ja auttamishalukkuus niin Kiinassa kuin ulkomaillakin on osoitus ihmisen hyvyydestä.

Olympialaisten järjestäminen ensimmäistä kertaa kehitysmaassa on suurlähettilään mielestä hyväksi sekä Kiinalle että koko maailmalle. Metrolinjoja on laajennettu, lentokentän terminaali rakennettu uudelleen, ilmanlaadun ja ympäristön parantamiseksi on aloitettu satoja projekteja, mm. vanhoja autoja poistettu liikenteestä ja julkisen liikenteen kustannuksia on alennettu. Kansainvälisen kanssakäymisen lisääntymisen seuraukset tulevat olemaan kauaskantoisia Kiinan avautumista silmälläpitäen.

Kiinan hurjan talouskasvun suhteen suurlähettiläs muistutti, että sen historia juontaa juurensa 30 vuoden päähän. Siinä ajassa talosu on viisinkertaistunut ja kasvu näyttää yhä jatkuvan noin 10% vuosivauhdilla. Kasvu on nostanut yli 200 miljoonaa ihmistä köyhyysrajan yläpuolelle. Toisaalta kehitys on ollut hyvin epätasaista, etelärannikko ja kaupungit vaurastuvat mutta maaseutu köyhtyy, mikä tuo eteen suuria haasteita.

Ma Kequing puhui paljon kestävästä kehityksestä ja vakuutti Kiinan olevan mukana kansainvälisissä talkoissa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ennen siirtymistään Tiibet-kysymykseen hän pahoitteli, että poliittiset uudistukset ovat jääneet talouskasvun ja ihmisoikeusdebatin varjoon. Tiibet on kuulunut Kiinalle viimeiset 700 vuotta, valisti suurlähettiläs, mutta korosti kuitenkin alueen elinolosuhteiden hurjaa parantumista nimen omaan viimeisen 49 vuoden autonomisena aikana. Tuona aikana alueen lukutaitoprosentti on kohonnout viidestä 98%:iin.

Suurelta kuulostavan luvun todenperäisyyttä on vaikea tarkistaa, koska internetistä löytyvät lukutaitoprosenttitaulukot käsittelevät yleensä itsenäisiä valtioita. Ero ainoaan netistä löytämääni tilastoon on hurja: Brittiläisen avustusjäjestö Rokpa:n mukaan naisten lukutaitoprosentti on tiibetiläisillä alueilla 13 ja miesten 38.

Ma Kequing päätti Tiibet-katsauksen toteamalla, että Kiina on harjoittanut Tiibetissä oikeudenmukaista ja hyvin viisasta politiikkaa.

Afrikassa Kiina on vaalinut hyviä ulkopoliittisia suhteita jo viidenkymmenen vuoden ajan. Viime vuosina taloudellinen ulottuvuus on tullut vahvemmin esille. Ma Kequing puhui usein win-win -tilanteesta ja totesi myös Kiinan Afrikan -politiikan tähtäävän tähän, molemminpuoliseen hyötyyn ja siihen, että Afrikan valtiot saataisiin seisomaan omilla jaloillaan.

Kauppias Ürümqissa.

Ma Kequing piikitteli hienovaraisesti länsimaita korostamalla, ettei Kiina ei aseta poliittisia ehtoja kanssakäymiselleen. Kiina ei vaadi partnereitaan omaksumaan kiinalaisia arvoja.

Hän ei ymmärrä, miten Kiinaa voidaan syyttää Sudanin hallituksen ihmisoikeusloukkauksista ja nauratti yleisöä päivittelemällä, että heti kun Kiina aktivoituu Afrikassa, sen odotetaan ratkaisevan mantereen kaikki ongelmat. Hän jätti kuitenkin mainitsematta, että (mm. BBC:n artikkelin mukaan) Kiina ostaa suurimman osan Sudanin öljystä ja myy Sudanin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyvälle hallitukselle aseita.

Yleisön ja lehdistön kysymykset olivat kohteliaita ja diplomaattisia. Internetsensuuria, kuolemantuomioita, alipalkattujen työläisten olosuhteita, Dala-laman mustamaalaamista, Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä, Falun Gong -lahkolaisten ja demokratia-aktivistien vankilatuomioita ei käsitelty, eikä kukaan pyytänyt tarkennusta hänen tulkintaansa Tiibetin historiasta.

Mieleen tuli Suomen Burma Foorumin puheenjohtajan Tapani Ojastin edellispäivän mietteet radiossa. Hänen mukaansa lännelle on tärkeää ihmisoikeudet, demokratia ja yksilönvapaudet, mutta idälle auktoriteetti, harmonia ja konsensus. Edelleen hän väitti, että itä ei suinkaan länsimaistu, vaan länsi itämaistuu.

Olisiko tämä yleisön varovaisuus nyt sitten ollut sitä, lännen itämaistumista: harmoniahakuisuutta ja ristiriitojen välttelyä.

Rikoin harmonian kysymällä, onko Kiina harkinnut aseiden myynnin lopettamista Sudanin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyvälle hallitukselle. Ma Keqing vakuutti, ettei Kiina myy aseita sinne minne se on kiellettyä, vaan toimivat tässä asiassa kuten Britannia ja Yhdysvallat. Ensinmainittua väitettä epäilen, mutta en jälkimmäistä.