Published by admin on 11 Huh 2013

Väkivallattomuus eri uskonnoissa -seminaari lauantaina 20.4 Helsingissä

Lämpimästi tervetuloa Arbikselle kuuntelemaan ja keskustelemaan väkivallattomuudesta eri uskonnoissa: Mistä väkivallattomuudessa on kysymys? Kuinka aktiivinen puuttuminen epäkohtiin ilman väkivaltaa ilmenee henkisissä perinteissä? Kuinka uskonnolla motivoitu väkivalta saadaan lopetettua? Keskustelussa on mukana ihmisiä eri uskonnoista ja henkisistä perinteistä. Paikalla on mahdollisesti myös syyrialainen sarjakuvataiteilija Hossam Alsaadi, joka asuu tällä hetkellä Syyrian sotatilanteen vuoksi Libanonissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelman järjestävät Suomen Kristillinen Rauhanliike, Kaupunki yhteisönä ry, Religions for Peace Suomen naisverkosto ja bahait.

Aihe: Väkivallattomuus eri uskonnoissa
Paikka: Arbis, Dagmarinkatu 3, Luokka 33
Aika: 20.4. kello 12-14

Tilaisuus on osa Suomen Sosiaalifoorumia, joka järjestetään tänä vuonna 20. – 21.4. Tapahtuman teemana on “Ihmisarvosta on kysymys.” Sosiaalifoorumi on erilaisten kansalaisliikkeiden yhteistyön tulos. Se toimii alustana ja avoimena tilana, jonne tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan kannattajat voivat tuoda näkemyksiään laajempaan keskusteluun. Erilaisten mielipiteiden ja taustaryhmien kirjo on laaja. Tapahtumaan on järjestämässä sisältöjä suuri joukko erilaisia kansalaisjärjestöjä, verkostoja, yhteiskunnallisia liikkeitä, ay-liikkeitä, kirkollisia ja kulttuurialan toimijoita. Suomen sosiaalifoorumi noudattaa Maailman sosiaalifoorumin periaatteita. Vuoden 2012 Suomen sosiaalifoorumissa järjestettiin yli 60 tapahtumaa yli sadan kansalaisjärjestön, yhdistyksen, verkoston tai liikkeen voimin, ja tapahtumiin osallistui noin 2 500 kävijää.

Published by admin on 18 Huh 2010

Egyptin uskonnolliset johtajat ovat sitoutuneet uskontojen vuoropuheluun

Teksti: Kirkon tiedotuskeskus 15.4.2010.
Kuva (cc): mnadi

Egyptin islamilaiset johtajat ovat sitoutuneet tukemaan maltillista islamia ja käymään uskontojen välistä vuoropuhelua. Islamin ja kirkkojen johtajat toivovat dialogin ulottuvan myös egyptiläisten arkeen. Uskonnolliset jännitteet liittyvät usein myös taloudellisiin intresseihin.

Luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma ja ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo tapasivat Kairossa Egyptin ja sunnilaisen maailman merkittävät uskonnolliset johtajat AlAzharin suursheikki ElTaybin ja suurmufti Ali Gomaan sekä Aleksandrian ortodoksisen patriarkka Theodoros II:n ja koptikirkon johtajan paavi Shenouda III:n. Uskontojen johtajien tapaamiset Kairossa liittyivät arkkipiispa Paarman ja arkkipiispa Leon yhteiseen pyhiinvaellukseen Siinailla sijaitsevaan, 300-luvulta peräisin olevaan Pyhän Katriinan luostariin. Luostarista arkkipiispat nousivat 2 300 metriä korkean Hooreb-vuoren huipulle, missä Mooses sai Jumalalta lain taulut.

Arkkipiispat liittyivät niiden 350 000 pyhiinvaeltajan joukkoon, jotka vuosittain vierailevat Pyhän Katariinan luostarissa. Luostari on tunnettu sen alueella olevasta palavasta pensaasta ja Pyhän Katariina Aleksandrialaisen reliikeistä.

Aikaisemmin arkkipiispat ovat tehneet yhdessä pyhiinvaelluksia muun muassa Istanbuliin, Roomaan ja Moskovaan. Tämänkertainen pyhiinvaellus tapahtui Siinain arkkipiispa Damianoksen kutsusta.

"Ellei kirkolla ole ristiä kannettavanaan, se ei ole kristillinen kirkko"

Egyptin islamilaisessa tasavallassa islam on valtionuskonnon asemassa. Islamin sisäiset jännitteet ovat saaneet sunnijohtajat korostamaan islamin rakentavaa roolia yhteiskunnassa. Samoin he kannustavat osallistumaan laajaan uskontojen väliseen vuoropuheluun.

Aleksandrian patriarkka Theodoros II korosti ortodoksisten seurakuntien ja luostarien toimintavapautta, vaikka lähetystyö ja siirtyminen islamista kristinuskoon eivät Egyptissä olekaan sallittuja. Sen sijaan hän iloitsi ortodoksisesta lähetyöstä muualla Afrikassa. Hän kiitti erityisesti Suomen ortodoksista kirkkoa tuesta Keniassa tehtävälle lähetystyölle.

Arkkipiispa Leon johdolla vieraat ja isännät viettivät rukoushetken vuonna 2004 helikopterionnettomuudessa kuolleen Aleksandrian patriarkka Petroksen haudalla.

Koptikristittyjen jo 86-vuotias johtaja paavi Shenouda III ilmaisi kirkkonsa tilanteen sanomalla, että jos kirkolla ei ole vastassaan vaikeuksia ja ristiä kannettavanaan, se ei ole kristillinen kirkko.

Arkkipiispat tutustuivat koptikirkon Pyhän Simonin luolaluostariin ja toimintakeskukseen kaupunginosassa, joka on rakennettu jätevuoren päälle. Isä Sameanin johtama luostari palvelee alueen asukkaita, erityisesti lapsia ja nuoria, joiden parissa tehtävään työhön koptikirkko erityisesti panostaa.

Koptilaisen kansalaisjärjestö APE:n pääasiassa vapaaehtoisvoimin ylläpitämä toimintakeskus on myös Suomen valtion kehitysyhteistyökohde. 

Koptikristittyjä 70-miljoonaisessa Egyptissä arvioidaan olevan 12 miljoonaa, ortodokseja puolestaan muutama miljoona.

Arkkipiispojen pyhiinvaellusseurueeseen ja uskontojohtajien tapaamisiin osallistuivat myös Suomen Egyptin suurlähettiläs Roberto Tanzi-Albi ja Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen.  Suursheikki ElTayb kutsuttiin vierailun yhteydessä tutustumaan Suomen uskontotilanteeseen.(SEN/KT)  

Published by admin on 06 Syy 2008

Kohtaamisia – tiellä islamin ja kristinuskon vuoropuheluun

“Tuhannet näkevät vihollisen, mutta ystävän vain yksi tuhannesta.” (Abdullah Ansari, Herat 1006-1089)

Suomen luterilainen kirkko aloitti uskonnolliset keskustelut muslimien kanssa Lähi-idässä joitakin vuosia sitten. Uskontodialogin päämäärä on oppia tulkitsemaan toisen uskonnon sisältöjä oman uskonnon näkökulmasta.

Kristinuskolla ja islamilla on ainutlaatuinen yhteinen historia. Maailman tulevaisuus riippuu paljon näiden kahden sivilisaation kyvystä löytää yhteiset juurensa. Tämä dokumentti kertoo islamin ja kristinuskon kohtaamisesta. Taustana on suomalaisten vierailu Libanonin shiiia-muslimien ja Syyrian sunnien luona lokakuussa 2003.

Voit tilata Kohtaamisia-dokumentin dvd:llä tai vhs:llä itsellesi verkkokaupastamme Basaarista.

Videon kesto on noin 23 minuuttia. Videon käynnistämiseksi klikkaa play-ikonia eli oikealle osoittavaa nuolta yllä. Hitailla yhteyksillä videon käynnistyminen saattaa kestää hetken.

Käsikirjoitus ja kertoja: Jouko Marttinen
Kuvaus ja editointi: Veikko Ruohotie
Käännökset arabiasta suomeksi: Kaarlo Yrttiaho

© Suomen Lähetysseura 2003

Lisää Suomen Lähetysseuran videoita.

Published by admin on 07 Huh 2008

Sudan: Churches at a crossroad

sambia_019.jpg
Kuva: tv.

Sudanese churches stand at a crossroads, said the World Council of Churches (WCC) general secretary Rev. Dr Samuel Kobia. On the one hand, they face a transition from liberation fight to rebuilding their homes and communities. On the other, they live in a country where Islam and Christianity cross paths and the relationship between the two is vital.

Speaking 3 April, at the closing session of a 3-day Congress of Sudanese Churches leaders in Juba, capital city of southern Sudan, Kobia addressed the historical significance of the country and assessed the post-war role of its churches. The Juba conference, which included women and youth participation, culminated an international ecumenical solidarity visit to the country that took place from 26 March to 3 April.

From a historical point of view, Sudan, the biggest country in the continent, is a place where Islam meets Christianity, as well as where the Arab meets black Africans, Kobia said.

The majority of the estimated 39 million people of Sudan are Muslim, with Christians amounting to about 17%, and some 10% of followers of African traditional religions. While the northern part of the country is predominantly Muslim, the southern part is predominantly Christian.

A devastating 21-year civil war between the north and south of Sudan left 2 million Sudanese dead and another 4 million displaced persons, mostly in southern Sudan

The war ended in January 2005 with the Comprehensive Peace Agreement (CPA). The CPA established a government of national unity between north and south, with its seat in Khartoum, and in the south an autonomous government of the Sudan People’s Liberation Movement.

In this context, the need for deepened inter-religious dialogue was emphasized early in the ecumenical visit when Kobia and other international ecumenical representatives met with the Sudan Interreligious Council in Khartoum.

Speaking of the widely known letter ‘A Common Word’ which was sent by 138 Muslim leaders in October 2007, to Christian leaders around the world, Kobia said an “extraordinary opportunity to renew the Muslim-Christian dialogue” exists. The WCC is encouraging its member churches to “reflect on it (the letter) and to engage in dialogue with the Muslim community”, he added.

War, peace and the changing role of the churches

“The CPA holds Sudan together”, said Kobia. But with significant challenges facing the success of the agreement it is the civil society and especially the churches which are being called to play a crucial role in rebuilding southern Sudan.

According to Kobia, they need to adjust their role in line with the transition from liberation to nation building, both with very different ethos. Monitoring of the CPA implementation, civic education to enable citizen’s participation, reconciliation and healing of the deep wounds and bitterness left by the war are among the areas where churches can make a significant contribution.

Collaboration between ecumenical partners remains crucial. But the churches in the country need to “earn the confidence and trust of the ecumenical family”, showing that “they have what it takes to accomplish the tasks ahead”, said Kobia. According to him, the Sudanese churches “have quite a way to go in this respect”.

Organized by the All Africa Conference of Churches (AACC) and the World Council of Churches (WCC), the international ecumenical solidarity visit was hosted by the Sudan Council of Churches (SCC). Led by the WCC general secretary, four teams of church representatives visited Khartoum, Yambio, Rumbek and Darfur.

Additional information on the visit:
http://overcomingviolence.org/en/about-dov/living-letters-visits/sudan.html

WCC member churches in Sudan:
http://www.oikoumene.org/?id=4648

Additional information: Juan Michel,+41 22 791 6153 +41 79 507 6363 media@wcc-coe.org

The World Council of Churches promotes Christian unity in faith, witness and service for a just and peaceful world. An ecumenical fellowship of churches founded in 1948, today the WCC brings together 349 Protestant, Orthodox, Anglican and other churches representing more than 560 million Christians in over 110 countries, and works cooperatively with the Roman Catholic Church. The WCC general secretary is Rev. Dr , from the Methodist Church in Kenya. Headquarters: Geneva, Switzerland.

Published by admin on 18 Maa 2008

Ruotsiin islamilainen rauhanliike

Sunnuntaina 16. maaliskuuta järjestettiin Tukholmassa Ruotsin islamilaisen rauhanliikkeen Svenska muslimer för fred och rättvisa perustamiskokous.

Järjestön tavoitteena on rauha, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioitukselle, reilulle kaupalle, reilulle taloudelle, sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle, vapaudelle sekä henkilökohtaiselle ja globaalille vastuulle.

- Olen erittäin iloinen että saimme vihdoin Ruotsiin islamilaisen rauhanliikkeen, kommentoi Yasin Ahmed, yksi järjestön alullepanijoista. Tämä on ollut tavoitteemme siitä lähtien kun alotimme projektin, jonka tarkoituksena oli edistää islamilaista rauhankulttuuria. Projektilla oli kolme päämäärää: kouluttaa islamilaisia rauhantoimijoita, julkaista kirja islamilaisesta rauhankulttuurista ja aloittaa Ruotsiin islamilainen rauhanliike. Nyt olemme saavuttaneet kaikki nämä tavoitteet.

Järjestö sai heti suunnittelu- ja perustamisvaiheessa yhteistyökumppanikseen Ruotsin kristillisen rauhanliikkeen. Suunnitelmissa on myös vakinaistaa jo olemassa olevaa verkostoa ja perustaa yhteispohjoismainen islamilainen rauhanjärjestö.

Lähde: www.krf.se

Published by admin on 10 Tam 2004

Rauhan Jumala

708.jpgKuva: tv

(Rauhantie 2004/01)

Ã…bo Akademin uskontotieteen professori Nils G. Holm tarkasteli rauhan ja uskonnon jännitettä Suomen ekumeenisen neuvoston kevätkokouksessa pitämässään alustuksessa Kristuskirkossa Helsingissä 18. maaliskuuta 2004.

“Sana rauha sisältää ajatuksen taistelun ja riidan puuttumisesta; myönteisesti ilmaistuna se tarkoittaa turvaa, hyvinvointia ja harmoniaa. Ihmiset ovat kaikkina aikoina pyrkineet turvallisuuteen ja harmoniaan eli rauhaan. Usein päämäärä on kuitenkin ymmärretty saavutettavan taistelun ja riidan tai sodan jälkeen.

Jumala on uskonnonpsykologille kaiken kattava symboli, joka kätkee sisäänsä runsaasti ajatteluun, käyttäytymiseen, kokemiseen ja ennen kaikkea etiikkaan liittyviä ulottuvuuksia. Jumalasymbolia on käytetty ja yhä käytetään äärettömän monissa yhteyksissä, sekä sotaan liittyvissä että rauhaa säilyttävissä. Olen sitä mieltä, että jumalasymbolia rauhaa säilyttävänä voimana pitäisi yhä selvemmin nostaa esiin meidän aikanamme. Se on eettinen velvollisuus, joka pohjautuu yleiseen etiikkaan, ellei suorastaan luomisjärjestykseen. Jumala rauhantyön edustajana on voimakas symboli, joka on hyvinkin käyttökelpoinen omassa ajassamme.

Kristinuskon ainutlaatuisuus

Kristinuskossa on selviä merkkejä eksklusiivisuudesta. Eksklusiivisuus merkitsee sitä, että uskontoa pidetään ainoana tienä autuuteen ja Jumalan luo. Tämän linjan kannattajat viittaavat usein muutamiin Raamatun kohtiin, joissa universaalisuus näyttää tulevan selvästi esiin. Käytetyin Raamatun kohta on Joh. 14:6, jossa sanotaan: “Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

Kautta kirkon historian universaalisuus – voisi ehkä sanoa ainutlaatuisuus – on ollut kristinuskon luonteenomainen piirre. Sen nimissä on harjoitettu paljon sortoa ja aloitettu monta uskonsotaa. Täällä Pohjolassakin kirkko on pitänyt tarkkaa huolta asemastaan.

Ruotsi-Suomessa käytännöllisesti katsoen koko 1600- ja 1700-luvun ja pitkälle 1800-luvulle saakka tavallisen kansalaisen oli mahdotonta kuulua johonkin muuhun kirkkoon tai uskontoon kuin evankelisluterilaiseen – poikkeuksena ne, jotka itärajalla kuuluivat ortodoksiseen kirkkoon. Vasta 1800-luvun lopulla ja etenkin 1900-luvun alussa alkoivat vapaamielisemmät aatteet nousta esiin; aatteet, jotka korostivat itse kunkin omaa vastuuta elämästään ja ajattelustaan. Yksilö alettiin nähdä yhä enemmän täysivaltaisena henkilönä, jonka oli otettava vastuu koko elämästään.

Parhaillaan olemme keskellä mittavaa globalisaatioprosessia, jossa joudumme tekemisiin maailman ‘Uskontojen ja kulttuurien kanssa paitsi ulkomaanmatkoillamme tai tiedotusvälineiden kautta myös aivan kotiportaillamme omissa kaupungeissamme ja kylissämme. Tässä tilanteessa kristinuskon ainutlaatuisuus joutuu vakavasti koetteelle. Toisin sanoen, kuinka on suhtauduttava muiden uskontojen edustajiin tai uskontoihin yleensä silloin, kun itse on tunnustava kristitty?

Rauhan ja väkivallan ristiriita kristinuskossa

Kristinuskon perinne on hyvin rauhanomainen mutta samalla tietyllä tavalla väkivaltainen. Epäitsekäs rakkaus, agape, ilmenee mm. seuraavissa Jeesuksen sanoissa: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta (Matt. 5:44). Jeesuksen vuorisaama Matteuksen evankeliumissa on vetoomus rauhan ja sovinnon puolesta. Mutta on myös kohtia, joiden mukaan Jeesus turvautui jossakin määrin väkivaltaan. Selvimmin se ilmenee kertomuksessa, jossa Jeesus ajoi ulos temppelikaupustelijat. Tunnettu on myös arvoituksellinen sanonta: “Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” (Matt. 10:34).

Islamissa väkivalta on oikeutettua rangaistuksena ja keinona puolustautua muita kuin muslimeja vastaan. Jälkimmäistä kutsutaan jihadiksi; sana merkitsee työskentelyä hyvän puolesta (suura 3: 104-110 Koraanissa). Hyvään jokainen ihminen voi pyrkiä omassa arjessaan; se on päivittäistä pahan vastustamista itse kunkin elämässä. Se merkitsee myös kestävyyttä, kun vainot tai kiusaukset uhkaavat ja sitä, että pyritään hyvään itsekurin, yhteiskunnallisten uudistusten ja koulutuksen avulla. Mutta jihad voi merkitä myös koko muslimiseurakunnan, ummahin, taistelua uskomattomia vastaan. Sitä kutsutaan usein pyhäksi sodaksi.

Useiden vuosikymmenten aikana monet poliittiset ja sosiaaliset konfliktit ovat taantuneet terrorismiksi. Tämäntapaisia ilmiöitä on käytännöllisesti katsoen kaikkialla maailmassa ja eri uskontojen vaikutusalueella. Tällaisia konflikteja voi pitää eräänlaisina poliittisen “messiaanisuuden” aspekteina, jumalan pyhittämänä väkivaltakäyttäytymisenä. Ne ilmaisevat myös demokratian puutetta ja kyvyttömyyttä nähdä demokratia keinona ratkaista poliittisia ristiriitoja; ne ovat myös kosmista taistelua apokalyptisin tunnusmerkein.

Pasifismi ja väkivallasta pidättäytyminen

Kautta kristinuskon historian on esiintynyt lukuisia liikkeitä, jotka ovat pyrkineet väkivallan lopettamiseen. Perusteluna on useimmiten käytetty Jeesuksen vuorisaarnaa. Tähän ovat pyrkineet esimerkiksi Ranskan ja Pohjois-Italian valdolaiset 1100- ja 1200-luvuilla, Fransiskus Assisilainen, joka perusti fransiskaaniveljestön, monet varhaisista uskonpuhdistajista kuten englantilainen John Wycliffe ja tsekki Jan Hus sekä uudestikastajien eli anabaptistien johtajat uskonpuhdistuksen aikaan 1500-luvun Euroopassa. Hyvin tunnetuiksi väkivallan vastaisista periaatteistaan ovat tulleet kveekarit. Liikkeen perusti englantilainen Georg Fox l600-luvun puolivälissä, ja se levisi nopeasti Pohjois-Amerikkaan, missä sillä oli tärkeä merkitys lähinnä 1700-luvulla.

vilna_001.jpgKuva: tv

Kahdenlaista etiikkaa

Etiikasta puhuttassa on erotettava toisistaan perusetiikka ja merkkietiikka. Perusetiikka tarkoittaa uskontojen virallista ihanne-etiikkaa, joka usein on kirjattu pyhiin teksteihin ja myytteihin ja jota käsitellään juhlapuheissa. Voimme ajatella hinduismin käsitettä rta, vedatekstien maailmanjärjestystä, tärkeitä hyveitä, kuten satya (totuudenmukaisuus), dana (lempeys), dama (pidättyvyys, hillintä) ja tapas (yksinkertainen elämäntapa). Edelleen voimme ajatella Buddhan opetusta buddhalaisuuden etiikan lähteenä. Sen tärkeitä hyveitä ovat omantunnontarkkuus, hyväntekeväisyys, myötäelävä etäisyyden löytäminen, itsehillintä ja puhtaus. Juutalaisuudessa etiikan pohjana on laki, toora. Päämääränä on shalom, sekä yksilön sisäinen rauha että laajemmin yhteiskunnassa vallitseva rauha. Kristinuskossa ratkaisevan tärkeä on rakkaudenkäsky, agape. Islamissa Koraanin sharia, lain tie ohjaa etiikan muodostumista.

Toinen etiikan muoto, jota nimitän merkkietiikaksi, pitää yllä sääntöjä vahvistaakseen omaa ryhmää ja pitääkseen sen erillään muista ryhmistä. Säännöt koskevat sitä, kuinka syödään, mitä syödään, kuinka toisia tervehditään, kuinka pukeudutaan, millaisia koruja käytetään, miten seksuaalisuutta ilmaistaan, mitkä ovat miehen ja naisen erot, mikä on tavoiteltavaa ja mikä hylättävää jne. Käyttäytymissääntöjen kirjo on siis valtava paitsi uskontojen ja kansanryhmien välillä myös suurten uskontojen sisällä. Usein suhteellisen lähellä olevat ryhmät voidaan kokea suurempana uhkana kuin sellaiset, jotka ovat turvallisen välimatkan päässä.

Merkkieettisillä säännöillä on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Myönteisiä ne ovat silloin, kun säännöt ilmaisevat yhteenkuuluvuutta ja identiteettiä; kielteisiä, jos muut ryhmät tuomitaan ja “saatanallistetaan”. Jos keskeiset eettiset käskyt korvataan voimakkailla merkkieettisillä säännöillä, ryhmistä ja yksittäisistä ihmisistä voi kehittyä terroristeja ja sabotoijia. Silloin “meidän” ja “heidän” välille tehdään aivan liian suuri ero: omaa ryhmää pidetään ihanteena ja muita vaarallisina, pirullisina ja tuhoisina. On tärkeää oppia tunnistamaan erilaisten ryhmien käyttäytymiselleen ja ajatustavalleen asettamat merkkieettiset säännöt. Yhtä tärkeää on oppia huomaamaan ensimmäiset merkit, kun tällaisia sääntöjä alkaa muodostua siinä määrin, että ryhmät voivat alkaa taistella keskenään. Kulttuurienvälisen kasvatuksen tulisi tässä tasoittaa tietä uskontojen ja kansanryhmien keskinäiselle ymmärrykselle.

Uskonto elämyksenä

Uskonnolliset traditiot eivät ole vain tiedollisia, kognitiivisia suureita, vaan hyvin pitkälti myös tunneperäisiä. Se tarkoittaa sitä, että meihin voidaan iskostaa puhtaasti psykologisin perustein yksi ainoa uskonnollinen traditio. Me voimme ikään kuin alkaa syvästi rakastaa vain yhtä uskonnollista symbolijärjestelmää. Näinhän monet meistä ovat juuri tehneet. Voimme sallia itsellemme rinnakkaiskohteen ja todeta, että samalla tavalla kuin mies rakastaa vaimoaan pitäen tätä maailman parhaana ja hänelle ainoana naisena, se ei kuitenkaan merkitse sitä, että hän halveksisi muita naisia. Näin me elämme tunteeseen perustuvaa rakkaussuhdetta.

Ihmisen rajallisuus

Me ihmiset emme ole mitään yli-ihmisiä tai jumalia, joilla on rajattomat mahdollisuudet tajuta, ymmärtää ja sitoutua. Olemme rajallisia niin ruumiillisesti kuin henkisesti. Kyse on Jumalan tietoisesta itsensä rajoittamisesta. Jumala on saavuttanut meidät monin eri tavoin meidän inhimillisessä rajallisuudessamme. Jumalan valtakuntaa ja kirkkoa ei pidä sekoittaa keskenään.

Meidän on siis erotettava toisistaan missio dei, missio Christi ja missio ecclesiae. Se tarkoittaa sitä, että Jumalan tehtävä maailmassa; missio dei, on yksi, ja sen ymmärrämme vain osittain. Kristuksen tehtävä, missio Christi, on sovitus kuoleman ja ylösnousemuksen perusteella. Kirkon tehtävä, missio ecclesiae, on ihmiskunnan hyvä, ylitsevuotavan rakkauden toteuttaminen.

Kärjistäen voisi sanoa, että kristinusko ei ole Jeesuksen keksintö. Uskonto ja niin muodoin myös kristinusko olivat olemassa jo luomisessa. Millainen moninaisuus sitten piileekään meissä ihmisissä. Kristillisen etiikkamme päämääränä ei olekaan ehdoton ykseys ajattelussa, sanoissa ja teoissa. Jos pyrimme tähän, taustalta voi paljastua tarve määrätä, hallita, kontrolloida ja tuntea itsevarmuutta omassa aslassaan.

Miten toimia kristinuskon ehdottomuusvaatimuksen mukaan

Kristinuskossa ja joissakin muissa uskonnoissa on ollut ehdottomuusvaatimus, joka on toisinaan johtanut ristiriitoihin ja tietyissä tapauksissa sotaan. Nyt on tärkeää nostaa esiin jumalasymboli kansojen keskinäisen ymmärryksen pohjaksi osoittamaan tietä veljeyteen ja ihmisten väliseen rakkauteen sekä eettiseksi motiiviksi hyvän puolesta. On traditioita, jotka tähtäävät väkivaltaan ja vastakkainasetteluun. Mutta on yhtä paljon ellei enemmänkin uskonnollisia traditioita, jotka korostavat lähimmäisyyttä ja keskinäistä ymmärtämystä.

Tätä motiivia on nyt tuettava ja nostettava esiin. Niitä keskeisiä eettisiä periaatteita, jotka pyrkivät lähentämään uskontoja, on vahvistettava. Niitä merkkieettisiä ilmauksia, jotka toisinaan johtavat muiden kuin oman ryhmän edustajien torjumiseen, ei pidä opettaa niin, että ne johtavat konflikteihin. Sen sijaan on luonnollista ja väistämätöntä, että niiden sallitaan muodostua sekä ihmisten että ryhmien identiteettiä muokkaavaksi tekijäksi.

Sanan valta hyvässä ja pahassa

Edelleen meidän on suhtauduttava varauksellisesti tiedotusvälineissä esiintyvään katastrofikeskeiseen uutisointiin ja yleensä propagandaan. Tässä on keskeistä pysyä nöyränä ja käsittää, että uskonnot voimakkaine symboli-ilmauksineen koskevat koko ihmistä antaen hänelle arvokkaita elämyksiä. Ihmisellä on osansa siinä, mitä voisimme kutsua nimellä missio ecclesiae; se on ylitsevuotavan rakkauden toteuttamista, mikä ei suinkaan ole samaa kuin yleinen velttous. Uskonto ja Jumala ovat mukana luomisessa, minkä vuoksi meidän ihmisten kesken vallitsee ja tulee vallita moninaisuus. Yhteisenä tavoitteenamme ei ole ehdoton ajatusten, sanojen tai tekojen ykseys.

Meidän on opittava elämään anteliaasti uskontojen moninaisuudessa. Meidän on, opittava näkemään se avoimin ja viehättynein silmin samalla kun säilytämme oman vakaumuksemme ja tunnustuksemme. Meidän ihmisten tulee inhimillisten ja eettisten arvostustemme perusteella tehdä syvällinen eettinen valinta – nimittäin se, että rauha, sovinto ja ihmisten keskinäinen ymmärrys on aina asetettava taistelun ja riitelyn edelle. Tässä meillä on aina puolellamme Jumala – jos vain haluamme – voimakkaana symbolina; hän, joka viime kädessä motivoi rauhan maan päällä.

Suomennos: Mirja Sevón