Voimaa ja viisautta

NP cover

‚ÄĚKaunis ajatus, mutta faktaa on, ett√§ se voittaa jolla on isompi pyssy,‚ÄĚ oli ensimm√§inen kommentti sosiaalisessa mediassa alettuani markkinoida aseettoman rauhanturvaamisen mahdollisuuksia k√§sittelev√§√§ YK-p√§iv√§n seminaaria. Reaktio on tyypillinen, ja kertoo paljon suhtautumisestamme v√§kivaltaan ja k√§sityksist√§mme v√§kivallan ja voiman suhteesta.

Räikeiden ihmisoikeusrikkomusten noustessa otsikoihin alkaa länsimaissa keskustelu siitä, pitäisikö alueelle iskeä sotilaallisesti vai ei. Sotilaallisen intervention kannattajien mielestä olisi moraalitonta olla puuttumatta tilanteeseen. Vastustajat puolestaan muistuttavat sotilasiskun kalleudesta, siviiliuhreista, koston kierteestä ja siitä, ettei pommittamalla ole ennenkään demokratiaa onnistuttu rakentamaan.

Neuvotteluiden, diplomaattisten painostuskeinojen, YK:n rauhanturvaamisen ja EU:n siviilikriisinhallinnan kannattajien ääni on heikko. Usko siihen, että pahikset saadaan ruotuun vain käyttämällä heidän omia keinojaan, on vahva.

Ratkaisua etsitt√§ess√§ aivan liian harvoin l√§hdet√§√§n miettim√§√§n, mit√§ oppimista meill√§ olisi tapauksista, joissa pyssyt√∂n on saavuttanut haluamansa. V√§kivallattomuus voimana ja taktiikkana tunnetaan kyll√§ Intian itsen√§isyystaistelusta 30- ja 40-luvuilta ja amerikkalaisten 50- ja 60-lukujen ihmisoikeustaistelusta ‚Äď ja jotkut osaavat yhdist√§√§ sen my√∂s TŇ°ekkoslovakian siviilivastarintaan vuonna 1968, Puolan solidaarisuusliikkeeseen 1980-luvulla, kommunismij√§rjestelm√§n luhistumiseen Euroopassa vuosina 1989‚Äď91 tai apartheid-j√§rjestelm√§n kaatumiseen vuonna 1994. Mutta harva tiet√§√§, ett√§ vastaavia esimerkkej√§ tapauksista, jossa yksitt√§iset ihmiset tai suuret massat ovat totuuden, sinnikkyyden, rohkeuden ja uhrautumisvalmiuden avulla lopulta saaneet ‚Äď hetkellisesti tai kokonaan ‚Äď voitettua v√§kivaltaa k√§ytt√§neen tai sill√§ uhanneen tahon sympatiat puolelleen, l√∂ytyy satoja ja kaikista maanosista. Portugalissa kaatui diktatuuri v√§kivallattomasti vuonna 1974, Filippiineill√§ vuonna 1986 ja Serbiassa vuonna 1999. Meneill√§√§n olevalla vuosisadalla menestyksellisi√§ v√§kivallattomia vallankumouksia on ollut muun muassa Georgiassa, Ukrainassa, Libanonissa ja Tunisiassa.

My√∂s ep√§onnistuneita v√§kivallattomia vallankumouksia ja kampanjoita on olemassa, mutta niiden olemassaolo ei ole todiste v√§kivallattomuutta vastaan sen enemp√§√§ kuin huonosti suunniteltu ja toteutettu sotilaallinen operaatio olisi todiste sotilaallista voimank√§ytt√∂√§ vastaan. Sen sijaan yhdenkin onnistuneen v√§kivallattoman kampanjan olemassaolo ‚Äď ja Global Nonviolent Action Database on listannut niit√§ satoja ‚Äď on todiste v√§kivallattomuuden voiman olemassaolosta.

Sotilaallinen interventio on kuin ty√∂kalupakin moukari ‚Äď sit√§kin saatetaan joskus tarvita ‚Äď mutta huomattavasti useammin tarvitaan ty√∂kalupakin muita ty√∂v√§lineit√§. N√§ist√§ yksi on yll√§ mainituista v√§kivallattomista kampanjoista oppia ammentava aseeton rauhanturvaaminen. Olisiko siit√§ ratkaisuksi Syyrian kriisiin? Ei n√§ill√§ resursseilla, mutta en n√§e mit√§√§n syyt√§, miksei v√§kivallattomuuden tutkimiseen ja testaamiseen kannattaisi satsata tosissaan, ja kehitt√§√§ aseettomasta rauhanturvaamisesta varteenotettava vaihtoehto sotilaalliselle interventiolle.

Väkivaltaisten ja väkivallattomien kampanjoiden tieteellisellä vertailulla voi saada käsityksen, millaisesta potentiaalista on kysymys. Erica Chenoweth ja Maria Stephan ottivat vertailuun 323 väkivaltaista ja väkivallatonta kampanjaa reilun sadan vuoden ajanjaksolta. Tutkimuksen tulos oli heille itselleenkin yllätys: väkivallattomat kampanjat saavuttivat tavoitteensa yli kaksi kertaa useammin kuin väkivaltaiset. Väkivallattomissa kampanjoissa myös kuoli vähemmän ihmisiä ja tuloksena oli demokraattisempi ja rauhanomaisempi yhteiskunta.

Suurin pyssy ei ratkaise konfliktia, muttei myöskään suurin sydän. Toimiakseen tehokkaasti ja laajamittaisesti väkivallattomat metodit tarvitsevat tutkijoita, strategioiden suunnittelijoita, organisoijia, johtajia ja operaatioiden toteuttajia. Ne, joiden mielestä on vastuutonta olla puuttumatta laajamittaisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ovat oikeassa. Juuri siksi meidän tulee kehittää entistä monipuolisemmin kriisinhallintatyövälineitä, niin että kriisin syttyessä niitä on valittavina enemmän kuin yksi.

TIMO VIRTALA
Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri

copyright_creative_commons Kirjoitus on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Lisätietoja torstain 24.10. tapahtumasta:

Paikka, aikataulu, puhujat: www.rauhanfoorumi.fi/archives/2618
NP-Suomi Facebook-sivut: www.facebook.com/nonviolentpeaceforcesuomi
Tapahtuman Fb-sivut: www.facebook.com/events/569962583041551

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.