Teksti: Juhani Virtala
Kuvat: Timo Virtala
Ruusukuja 76 -näyttelyn avauspuheenvuoro 12.10.2009 Tampereella
Arvoisat läsnäolijat! Jos katsomme omiin käsiimme, näemme kädet, joilla olemme silittäneet nukkuvan lapsen päätä täynnä rakkautta ja kiintymystä. Samoille käsille olemme aikanaan saaneet omalta äidiltämme vitsan iskuja kolttosistamme. Niillä käsillä olemme täynnä vihaa iskeneet myös nyrkkiä pöytään, tarttuneet kiinni ja… Käsillä olemme tehneet hyvät asiat, elämäntyömme ja samoilla käsillä myös ylilyönnit, joita kannamme itse ja joita erityisesti väkivallan kohde kantaa pitkään, kenties lopun ikäänsä.
”Läheisissä ihmissuhteissa tapahtuva väkivalta on rikos, ihmisoikeusloukkaus ja synti.” Näin alkaa kirkkohallituksen 2007 julkaistu kirjanen Näe väkivalta – kristinuskosta nousevia pohdintoja perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastustamiseksi. Kirkko on kyllä aina opettanut kymmentä käskyä, viides mukaan lukien. Samoin on opetettu ulkoa rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Siitä huolimatta sillä on ollut myös tällä alueella omat vaikeutensa. Esimerkiksi ongelmia selvittää suhdettaan kuritusväkivaltaan, sotaan tai henkiseen väkivaltaan.
“Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa” (Snl. 13:24). Edelleen 26% suomalaisista hyväksyy väkivallan kasvatuksessa. Lapset tarvitsevat rajoja, mutta kuritusväkivallan henkiset ja fyysiset jäljet ovat rumia ja nyt myös laittomia. Aivan omassa luokassaan on lasten hyväksikäyttö, joka jättää pysyvät jäljet. Pelottelu, syyllistäminen, eristäminen ja kontrolloiminen ovat henkistä tai hengellistä väkivaltaa asiayhteydestä riippuen. Ei ole tavatonta, että parisuhteissa puolisot ajautuvat tällaisiin menetelmiin pyrkiessään muuttamaan toista mieleisekseen. Rajoitetaan ystävien ja sukulaisten tapaamisia, opiskelua tai rahankäyttöä.
Työpaikkani, Perheasiain neuvottelukeskus sai alkunsa sodanjälkeisenä aikana, jolloin väkivallan tuhoisuus oli kaikkien koettavissa. Neuvottelukeskuksissa tilastoidaan asiakkaiden tulosyyt valtakunnallisesti. Henkinen ja fyysinen väkivalta on merkitty tulonsyyksi 4,4%:lla asiakkaista. Meidän keskuksessamme luku on vielä pienempi. Täytyy kuitenkin huomioida, että näissä tapauksissa se on avoimesti esiin tullut ilmoitettu päällimmäinen syy. Väkivalta voi usein tulla esille vasta prosessin myöhemmässä vaiheessa kun turvallisuus on kasvanut riittäväksi siitä puhumiseksi. Väkivalta on häpeällistä sekä uhrille, että tekijälle. Siitä huolimatta asian selvittäminen kuuluu meillä rutiineihin. Väkivalta ei yleensä ole ohimenevä kertaluonteinen tapahtuva, vaan toistuva, molemminpuolinenkin, ja kerta kerralta raaistuva asia. Se on myös periytyvää: Väkivaltaa kokeneet jatkavat sitä muita herkemmin. Väkivallan kaikki osapuolet tarvitsevat tukea.
Arvoisat kuulijat. Perheväkivalta -sana jättää väkivallan kohteen piiloon ja leimaa ikävästi perheen. Olisiko parempi puhua vain lapsiin, mieheen ja naiseen kohdistuvasta väkivallasta? Jos tarkkailemme vaikkapa lapsiamme tai lastenlapsiamme huomaamme, että ihminen oppii aggression ja väkivallan käytön aivan luontaisesti. Lelun näpistys on riittävä peruste raivokkaaseen pahoinpitelyyn. Siksi tarvitsemme jatkuvaa tukea ja opetusta rauhanomaisiin ongelmanratkaisuihin. Väkivallan tuomitseminen tai synniksi saarnaaminen on hyvä, mutta ei riittävä. On koko ajan etsittävä kädestä pitäen vaihtoehtoisia keinoja niiden kanssa, jotka ovat ajautuneet aggression rajoille. Tätä teemme myös edustamassamme työmuodossa, perheneuvonnassa. Jokainen voi tehdä jotain. Suuri merkitys on yhteisöllisyydellä, jota seurakunta tukee laajalla rintamalla. Jokainen yhteinen ateria kodissa keskusteluineen, ateria kirkossa alttarin ääressä – kaikki mikä tukee yhteisöllisyyttä, rakentaa myös sovintoa ja rauhaa.
(Ruusukuja 76 -näyttely oli esillä Tampereen Seurakuntien talossa 12. – 17.10.2009. Lisää tietoa näyttelystä NNKY:n sivuilta.)