Helena Kekkonen puhumassa Loviisan Rauhanfoorumin seminaarissa elokuussa 2009.
Suomalaisen rauhankasvatuksen äiti, Helena Kekkonen, on siirtynyt ajasta iäisyyteen lyhyen sairauden jälkeen 13. toukokuuta Helsingissä. Hän oli kuollessaan 87-vuotias. Syvimmät osanotot hänen aviomiehelleen Ristolle ja muille lähiomaisille.
Koulutukseltaan Helena oli diplomi-insinööri ja tekniikan lisensiaatti. Valmistuttuaan hän toimi ensin assistenttina Teknillisessä korkeakoulussa, sitten vuodesta 1960 lähtien laboratoriokoulun rehtorina. Maailman Kuvalehden haastattelussa hän kertoo olleensa kemian opettajana maailman huonoin. “Parin kaavan jälkeen jo hyppäsin atomipommin rakenteeseen, ja vartin päästä keskustelimme aseistariisunnasta ja tavallisen ihmisen vastuusta.” Vuonna 1976 hän siirtyi Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön pääsihteeriksi, ja pääsi rauhankasvattajana ja kansainvälisen aikuiskoulutusjärjestön edustajana matkustamaan ympäri maapalloa ja löysi omien sanojensa mukaan “inhimillisen lämmön, solidaarisuuden ja köyhyyden valtakunnat“. Kymmenen vuotta myöhemmin hän oli perustamassa Rauhankasvatusinstituuttia ja päätyi sen pääsihteeriksi, keskittyen rauhankasvatustyöhön ja kehitysmaakysymyksiin.
Vapaa-ajallaan hän opetti mm. kemiaa Sörkan vangeille, toimi Eristetään Etelä-Afrikka -kampanjan puheenjohtajana ja hallituksen jäsenä vuosina 1984-91, oli perustamassa Tekniikka elämää palvelemaan ry:tä 1983, toimi Yrjö Kallisen Rauhanopiston kannatusyhdistyksen puheenjohtaja 1982-85 sekä Loviisan Rauhanfoorumin neuvottelukunnassa. Maailman Kuvalehden haastattelusta käy ilmi, että hän ehti tehdä rauhankasvatustyötä puoli vuosisataa: “päätyön puitteissa yli 30 vuotta, palkattuna Rauhankasvatusinstituutin pääsihteerinä neljä vuotta ja eläkkeellä vapaaehtoisena 15 vuotta. Vuosina 1975-2004 hän on pitänyt noin 1600 luentoa.”
Hänen kansalaisaktivisminsa sai laajaa, kansainvälistäkin tunnustusta. Vuonna 1976 hänelle myönnettiin Mathilda Wrede -palkinto hänen työstään vankien hyväksi ja vuonna 1981 kaikkien aikojen ensimmäinen Unescon rauhankasvatuspalkinto. Helsingin Sanomissa julkaistun muitokirjoituksen mukaan “Lähes Nobel-tasoinen palkinto oli tuolloin suuri asia myös Suomelle. Palkinto avasi Kekkoselle ovet maailmaan aivan uudella tavalla. Hänelle oli erityisen suuria asia Etelä-Afrikan vapautuminen rotusorrosta. Sittemmin hän tapasi kaksi kertaa Nelson Mandelan, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen.” Helena Kekkonen oli sekä Oulun että Helsingin yliopistojen kunniatohtori. Vuonna 2001 hän sai Helen Prize -kunniakirjan kansainvälisestä rauhankasvatustoiminnasta ja vuonna 2005 hänelle myönnettiin Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen rauhanpalkinto.
Suurkiitos Helenalle mittaamattoman arvokkaasta elämäntyöstä. Jatkakaamme hänen viitoittamallaan polulla, rauhaa ja rakkautta, kulttuurien välistä ymmärrystä, yhteistyötä ja välittämistä kylväen.
Teksti (cc) ja kuva (cc): Timo Virtala
– Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 18.5.2014.
– Maailman Kuvalehden haastattelu 12/2005.