Vuoden 2008 rauhanpalkinto Suomen ekumeeniselle neuvostolle

ekumenia_logo3.gif

Suomen kristillinen rauhanliike on myöntänyt vuoden 2008 rauhanpalkintonsa Suomen ekumeeniselle neuvostolle (SEN) ja sen Kirkot ja maahanmuuttajat -ohjelmalle. Ohjelma on erityisesti vuoden 2007 aikana herättänyt keskustelua maamme pakolaispolitiikasta ja turvapaikkakäytännöistä sekä saattanut ulkomaalaisviranomaiset, kirkot ja kansalaisjärjestöt avoimeen keskusteluun keskenään.

Kirkot ja maahanmuuttajat -ohjelman mukaisesti maamme kirkot ja kristilliset yhteisöt ovat jo vuodesta 1997 vaihtaneet kokemuksiaan maahanmuuttajien parissa tehtävästä työstä sekä järjestäneet koulutusta maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita auttaville yksityisille henkilöille ja kirkkojen työntekijöille.

Kirkkojen maahanmuuttaja- ja turvapaikkatoiminta tuli laajemmin tunnetuksi, kun SEN julkaisi kymmenvuotisen maahanmuuttajatyönsä koosteena Kirkko turvapaikkana -julkaisun toukokuussa 2007. Julkaisu oli vastaus seurakunnista vuosien mittaan tulleisiin pyyntöihin saada ohjeita niin hengellisesti kuin juridisestikin vaativiin tilanteisiin, joissa hädässä oleva ihminen hakee turvaa kirkosta.

SEN järjesti elokuussa 2007 yhdessä Ulkomaalaisviraston kanssa viranomaisten, eri uskontojen ja kirkkojen seminaarin turvapaikkakysymyksistä. Kirkkojen seuraava seminaari turvapaikkakäytännöistä pidetään Kuopiossa 14. tammikuuta 2008.

Maahanmuuttajatyö ja turvapaikkatoiminta ovat merkittävä osa maamme kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen rauhantyötä, jonka kautta myös viranomaisille välittyy tarpeellista tietoa eri maiden ihmisoikeustilanteesta ja Suomeen hakeutuneiden pakolaisten tulevaisuuden uhista ja toiveista.

Ekumeeninen neuvosto vahvistaa yhteistyötä

Suomen ekumeeninen neuvosto on maassamme toimivien kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyöelin. Sillä on 11 jäsenkirkkoa ja -yhteisöä ja 20 tarkkailijaa, joista neljä lukeutuu kirkkoihin tai kristillisiin yhteisöihin ja 17 järjestöihin. SEN:n puheenjohtajana toimii arkkipiispa Jukka Paarma (lut.) ja pääsihteerinä isä Heikki Huttunen (ort.).

Suomen kristillinen rauhanliike jakaa palkintonsa vuosittain uudenvuodenpäivänä, jota vietetään myös kirkkojen rauhanpäivänä. Palkinto on jaettu vuodesta 1982 lähtien. Lista rauhanpalkinnon saaneista.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.