Rauhanpalkinto Pekka Haavistolle

Missä on seuraava konflikti – ja miten se estetään?

Pekka Haavistolle myönnettiin 22.10.2015 Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen rauhanpalkinto hänen työstään rauhantekijänä. Haavistoa kiitettiin pitkäaikaisesta työstä konfliktien ympäristökysymysten parissa UNEP:n edustajana ja myöhemmin lukuisista eri rauhanvälitystehtävissä. Ohessa muistiinpanoja palkitsemisseminaarista. Pekka Haaviston mukaan mediahuomion kohteena oleviin konflikteihin on tunkua rauhanvälittäjiksi. Tästä syystä Suomen tulisi keskittyä varjossa oleviin. Hän nostaa esille kolme vähemmälle huomiolle jäävää, mutta ulkovaltojen huomiota […]... Read More
eduskuntatalolla2013 (1)

SKR:n rauhanpalkinto 2015 Pekka Haavistolle / Paneelikeskustelu 22.10 klo 9-10 ”Missä on seuraava konflikti – ja miten se estetään?”

Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen rauhanpalkinto vuonna 2015 annetaan Pekka Haavistolle. Haavisto toimii tällä hetkellä kansanedustajana ja ulkoasianministerin erityisedustajana rauhanvälityksessä. SKR:n rauhanpalkinto on jaettu vuodesta 1982 alkaen. Palkinnon ovat vuosien varrella saaneet rauhantyön alalla poikkeuksellisesti meritoituneet yksilöt ja yhteisöt laajasti, Martti Ahtisaaresta (1991) Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon (2008) ja Changemaker –verkostoon (2012). Lista kaikista rauhanpalkinnon saajista löytyy osoitteesta: […]... Read More
loviisa8_kynttilat.jpg haavistopekka.jpg

Darfur, Burma ja globaali etiikka teemoina Loviisan rauhanfoorumissa 2008

Loviisan rauhanfoorumi nyt ensimmäistä kertaa Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen järjestämänä. Perinteistä on pidetty kiinni, mutta ohjelmasta löytyy myös uusia avauksia. Rauhanfoorumi tuo Loviisaan Professori Hans Küngin kokoaman julistenäyttelyn Pyhän lähteillä, jonka keskeisenä ajatuksena on tutustua suurten uskontojen eettiseen ajatteluun ja pohtia arjen ongelmatilanteita sekä yhteisiä pelisääntöjä. Loviisan kirjastossa esitettävän näyttelyn avaa teologian tohtori Pauli Annala. Aika […]... Read More
skr-28042008-6.JPG

Darfurin perusongelma on kehityksen puute

Kuel Jok kertomassa Darfurin tilanteesta Rauhanasemalla. Emelia Helavuo ja Heikki Huttunen kuuntelevat. Kuva: Heikki Jääskeläinen. Suomen kristillisen rauhanliikkeen vuosikokousseminaarissa Helsingin Rauhanasemalla kuultiin SKR:n vuoden 2007 rauhanpalkinnon saaneen Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) pääsihteerin ajatuksia Kirkko turvapaikkana -julkaisun mukanaan tuomista kontakteista ja ratkaisuista. Sudanin konfliktin ratkaisumalleista väitöstutkimusta tekevä sudanilainen Kuel Jok kertoi maansa järkyttävästä tilanteesta ja pohdiskeli […]... Read More
sambia_019.jpg

Sudan: Churches at a crossroad

Kuva: tv. Sudanese churches stand at a crossroads, said the World Council of Churches (WCC) general secretary Rev. Dr Samuel Kobia. On the one hand, they face a transition from liberation fight to rebuilding their homes and communities. On the other, they live in a country where Islam and Christianity cross paths and the relationship […]... Read More