Suomen Kristillinen Rauhanliike

Lämpimästi tervetuloa Arbikselle kuuntelemaan ja keskustelemaan väkivallattomuudesta eri uskonnoissa: Mistä väkivallattomuudessa on kysymys? Kuinka aktiivinen puuttuminen epäkohtiin ilman väkivaltaa ilmenee henkisissä perinteissä? Kuinka uskonnolla motivoitu väkivalta saadaan lopetettua? Keskustelussa on mukana ihmisiä eri uskonnoista ja henkisistä perinteistä. Paikalla on mahdollisesti myös syyrialainen sarjakuvataiteilija Hossam Alsaadi, joka asuu tällä hetkellä Syyrian sotatilanteen vuoksi Libanonissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelman järjestävät Suomen Kristillinen Rauhanliike, Kaupunki yhteisönä ry, Religions for Peace Suomen naisverkosto ja bahait.

Aihe: Väkivallattomuus eri uskonnoissa
Paikka: Arbis, Dagmarinkatu 3, Luokka 33
Aika: 20.4. kello 12-14

Tilaisuus on osa Suomen Sosiaalifoorumia, joka järjestetään tänä vuonna 20. – 21.4. Tapahtuman teemana on “Ihmisarvosta on kysymys.” Sosiaalifoorumi on erilaisten kansalaisliikkeiden yhteistyön tulos. Se toimii alustana ja avoimena tilana, jonne tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan kannattajat voivat tuoda näkemyksiään laajempaan keskusteluun. Erilaisten mielipiteiden ja taustaryhmien kirjo on laaja. Tapahtumaan on järjestämässä sisältöjä suuri joukko erilaisia kansalaisjärjestöjä, verkostoja, yhteiskunnallisia liikkeitä, ay-liikkeitä, kirkollisia ja kulttuurialan toimijoita. Suomen sosiaalifoorumi noudattaa Maailman sosiaalifoorumin periaatteita. Vuoden 2012 Suomen sosiaalifoorumissa järjestettiin yli 60 tapahtumaa yli sadan kansalaisjärjestön, yhdistyksen, verkoston tai liikkeen voimin, ja tapahtumiin osallistui noin 2 500 kävijää.

Teksti: Jukka J. Rintala
Kuva (cc): dtcchc

Buddhalaiset ovat pyrkineet jo vuosia rakentamaan Turkuun omaa temppeliään. Rakennusprojektia on yritetty hankaloittaa, ja keskeneräinen temppeli on joutunut useaan otteeseen sabotaasin kohteeksi. Jokin aika sitten temppeli yritettiin jopa tuhopolttaa.

Minun on vaikeaa ymmärtää tätä ahdasmielisyyttä ja vihaa, jota jotkut ihmiset näyttävät tuntevan erilaisuutta kohtaan. Vihamielisyys, väkivalta ja suvaitsemattomuus eivät ole ainakaan se asenne, jonka Rauhanruhtinas Jeesus Nasaretilainen opetti meidät omaksumaan.

Uskontoon kohdistuvalle vainolle ja väkivallalle ei voi olla sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa, eikä kukaan Jeesuksen seuraaja voi hyväksyä buddhalaisten tovereidemme hartaudenharjoitukseen kohdistuvaa hyökkäystä olipa sen motiivina sitten viha tai pelkkä välinpitämättömyys.

Tuomitsen jyrkästi Turun Lootuksen Sydämen temppeliin (Chùa Liên Tâm) kohdistuneen ilkivallan, rukoilen temppelille siunausta ja puolustan koko sydämestäni buddhalaisten oikeutta rakentaa Suomeen pyhäkkönsä ja harjoittaa uskontoaan rauhassa.

“Autuaita ovat rauhantekijät”, sanoo Jeesus, “he saavat Jumalan lapsen nimen.” Rauha, rakkaus ja myötätunto ovat buddhalaisen opetuksen ytimessä, ja kristittynä koen siksi suurta arvostusta ja kunnioitusta tätä kaunista traditiotaan kohtaan.

Rukoilkaamme, että rauha ja myötätunto saisivat voiton myös niiden mielissä ja sydämissä, jotka tähän tuhotyöhön ovat syyllistyneet. Maailmamme ei tarvitse enää yhtään suvaitsemattomuutta, välinpitämättömyyttä ja väkivaltaa. Rauha on ainoa oikea tie.

Rakas Herramme Jeesus Kristus,
Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, Tosi Jumala Tosi Jumalasta,
Laske siunaava kätesi buddhalaisten veljiemme ja sisartemme ylle,
Jotta he jaksaisivat lannistumatta ja rauha sydämissään näiden koettelemusten läpi.

Lähetä valosi ja siunauksesi Lootuksen Sydämen temppelille,
Jotta se saataisiin rakennettua valmiiksi ja voisi levittää rauhan ja myötätunnon sanomaa.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Suomussalmen rintamalla teloitettiin 5.11.1941 autonkuljettaja Arndt Pekurinen, jonka mielestä ihmisen ampuminen oli aina ja kaikissa olosuhteissa väärin. Ennen teloitusta hänet oli tuomittu neljä kertaa vankilaan: ensin neljäksi, sitten kuudeksi, yhdeksäksi ja lopulta kolmeksi vuodeksi. Vankilatuomioiden syynä oli, ettei hän ollut suostunut suorittamaan varusmiespalveluaan eikä osallistumaan sotaan.

“Olen kyllä valmis palvelemaan isänmaatani hyödyllisellä työllä”, Pekurinen kirjoitti puolustuspuheessaan kolmatta vankilatuomiota odotellessaan, “jos saan suorittaa sitä sotalaitoksesta erillään olevana siviilityönä. Olen valmis tällaista työtä suorittamaan paljon pitemmänkin ajan sotapalveluksen asemesta kuin mitä on palvelusaika sotaväessä.”

Pekurinen varttui Juvan suurpitäjässä Etelä-Savossa. Pasifistisen vakaumuksensa hän sai kirjoja, erityisesti Raamattua, Leo Tolstoita ja Arvid Järnefeltiä lukemalla. Kieltäydyttyään marraskuussa 1929 asepalveluksesta hän joutui kuulusteluiden, arestien ja vankeusrangaistusten kierteeseen, joka sai myös kansainvälistä huomiota. Muun muassa Albert Einsteinin kirjoitti Suomen puolustusministerille kirjeen ja vaati Pekurisen vapauttamista. Kirjeen oli allekirjoittanut myös kuusikymmentä Iso-Britanian parlamentin jäsentä sekä kirjailijat H. G. Wells ja Henri Barbusse. Pekurisen vankilatuomiot seurasivat toisiaan, koska vankilaoloaikaa ei siihen aikaan laskettu palveluksen suorittamiseksi.

Puolustuspuheessaan Pekurinen kertoi huomanneensa sodan tarkoituksettomuuden, turmiollisuuden ja kulttuuria hävittävän luonteen. Hän vetosi kansainväliseen oikeuteen: “Suomenkin hallitus on kansainvälisellä sopimuksella julistanut sodan laittomuudeksi ja sitoutunut olemaan käyttämättä sitä kansallisen politiikan välikappaleena. Jos sota on julistettu laittomaksi, kuinka voitaisiin katsoa lainvastaiseksi toiminnaksi sitä, että kieltäytyy palvelemasta sotalaitosta.”

Paljolti Pekurisen tapauksen aiheuttaman kiusallisen huomion ansiosta eduskunta hyväksyi huhtikuussa 1931 lain niille asevelvollisille, joita omantunnon syyt estävät suorittamasta sotapalveluksen. Käytännössä tämä tarkoitti Pekurisen vaatimusten hyväksymistä ja siviilipalveluksen syntyä. Kahdeksan vuotta Pekurinen sai elää rauhassa. Hän tapasi Aleksandran, he menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta, Säteen ja Juhanin. Arndt toimi aktiivisesti paitsi Antimilitaristisessa liitossa, myös raittiusyhdistyksessä. Kesäisin hän toimi raittiusyhdistyksen kesähuvilan isännöitsijänä, talvisin hän työskenteli autonkuljettajana Helsingissä.

Laki omantunnonaroista ei ollut voimassa sodan aikana, joten sotien alettua Pekurinen joutui kieltäytymään vielä kahdesti. Talvisodan hän vietti Helsingin lääninvankilassa, mutta jatkosodassa hänet vietiin rintamalle, vaikkei hänellä ollut edes sotilaspukua, saati sitten sotilaskoulutusta. Yhdessä viimeisimmistä keskusteluistaan vaimonsa kanssa hän kiteytti vakaumuksensa: “Eihän minun silti tarvitse toisia tappaa, jos minut tapetaan.”

Tärkeä inspiraationlähde Pekuriselle oli venäläinen kirjailija Leo Tolstoi, yksi viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmista pasifisteista. Hän syntyi kreiviksi, eli yltäkylläisen lapsuuden ja riehakkaan nuoruuden. Hän pelasi muun muassa uhkapelejä ja haki seikkailua osallistumisesta upseerina Krimin sotaan. Sodan jälkeen hän matkusteli Euroopassa ja paneutui kirjoittamiseen. Hän kirjoitti kymmeniä romaaneja, muun muassa maailmankirjallisuuden klassikoiksi jo hänen elinaikanaan nousseet Sota ja rauha ja Anna Karenina.

Maailmanmainseestaan huolimatta hän masentui, koki elämänsä tarkoituksenmukaisettomaksi ja löysi lopulta lohtua Raamatun Vuorisaarnasta. Hän otti sen pasifistis-anarkisen viestin kirjaimellisesti ja käytti lopun elämäänsä poliittis-uskonnollisten pamflettien kirjoittamiseen.

”Eteenpäinmeno ihmiskunnan onnea kohti tapahtuu marttyyrien eikä kiduttajien kautta. Niin kuin tuli ei sammuta tulta, niin ei pahuuskaan voi sammuttaa pahuutta. Ainoastaan hyvyys, kohdatessaan pahuuden ja saamatta siitä tartuntaa, voittaa pahuuden.”

Monet hänen romaaneistaan seuraavat hänen oman elämänsä uraa: rikas nuorimies, joka nauttii aikansa aistillisesta elämästään, kunnes masentuu, ja tämän “pohjakosketuksen” kautta löytää elämälle tarkoituksen lähimmäisten auttamisesta, yksinkertaisesta elämästä ja fyysisestä työstä.

Tolstoi kritisoi voimakkaasti paitsi armeijaa, myös kirkkoa ja valtiota. Hän ei uskonut vuosisadan vaihteessa järjestettyihin ensimmäisiin valtioiden välisiin rauhankokouksiin, vaan piti niitä jo lähtökohtaisesti toivottomina. Miten valtiot, joiden olemassaolo perustuu väkivallan oikeutukseen, voisi neuvotella rauhasta, hän kysyi. Hän vertasi armeijalla varustettua rauhanneuvotteluihin lähtevää valtiota mieheen, joka menee naapuriin keskustelemaan erimielisyyksistä ladattu revolveri kädessään.

Kirkko oli Tolstoin mielestä unohtanut kristinuskon ydinajatuksen eli lähimmäisenrakkauden, ja keskittyi merkityksettömiin ulkoisiin rituaaleihin, kuten mahtipontisten kirkkojen rakentamiseen ja järjenvastaisiin mystisiin menoihin. Tolstoin tulkinnan mukaan Jeesus ei taivasten valtakunnasta puhuessaan tarkoittanut kuolemanjälkeisestä elämää, vaan yhteiskuntaamme tässä ja nyt: jos rakastamme lähimmäisiämme kuin itseämme, luomme Jumalan valtakunnan keskellemme.

Tolstoin ja Pekurisen pasifismi oli kristinuskosta kumpuavaa ja absoluuttista. He eivät hyväksyneet mitään väkivaltaa missään olosuhteissa. Keskeistä oli vaatimus, ettei pahuutta tule vastustaa pahuudella. Vihamiehiä tulee rakastaa ja vainoojien puolesta rukoilla, kuten Jeesus vuorisaarnassa kehottaa.

TIMO VIRTALA
Suomen kristillisen rauhanliikkeen varapuheenjohtaja,
Loviisan rauhanfoorumin pääsihteeri

Kirjoitus on laadittu Suomen Ekumeenisen Neuvoston tilauksesta ja julkaistu ensimmäisenä Vastuuviikkojen (17 – 24.10.2010) sivuilla.

Teksti: Kirkon tiedotuskeskus 15.4.2010.
Kuva (cc): mnadi

Egyptin islamilaiset johtajat ovat sitoutuneet tukemaan maltillista islamia ja käymään uskontojen välistä vuoropuhelua. Islamin ja kirkkojen johtajat toivovat dialogin ulottuvan myös egyptiläisten arkeen. Uskonnolliset jännitteet liittyvät usein myös taloudellisiin intresseihin.

Luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma ja ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo tapasivat Kairossa Egyptin ja sunnilaisen maailman merkittävät uskonnolliset johtajat AlAzharin suursheikki ElTaybin ja suurmufti Ali Gomaan sekä Aleksandrian ortodoksisen patriarkka Theodoros II:n ja koptikirkon johtajan paavi Shenouda III:n. Uskontojen johtajien tapaamiset Kairossa liittyivät arkkipiispa Paarman ja arkkipiispa Leon yhteiseen pyhiinvaellukseen Siinailla sijaitsevaan, 300-luvulta peräisin olevaan Pyhän Katriinan luostariin. Luostarista arkkipiispat nousivat 2 300 metriä korkean Hooreb-vuoren huipulle, missä Mooses sai Jumalalta lain taulut.

Arkkipiispat liittyivät niiden 350 000 pyhiinvaeltajan joukkoon, jotka vuosittain vierailevat Pyhän Katariinan luostarissa. Luostari on tunnettu sen alueella olevasta palavasta pensaasta ja Pyhän Katariina Aleksandrialaisen reliikeistä.

Aikaisemmin arkkipiispat ovat tehneet yhdessä pyhiinvaelluksia muun muassa Istanbuliin, Roomaan ja Moskovaan. Tämänkertainen pyhiinvaellus tapahtui Siinain arkkipiispa Damianoksen kutsusta.

"Ellei kirkolla ole ristiä kannettavanaan, se ei ole kristillinen kirkko"

Egyptin islamilaisessa tasavallassa islam on valtionuskonnon asemassa. Islamin sisäiset jännitteet ovat saaneet sunnijohtajat korostamaan islamin rakentavaa roolia yhteiskunnassa. Samoin he kannustavat osallistumaan laajaan uskontojen väliseen vuoropuheluun.

Aleksandrian patriarkka Theodoros II korosti ortodoksisten seurakuntien ja luostarien toimintavapautta, vaikka lähetystyö ja siirtyminen islamista kristinuskoon eivät Egyptissä olekaan sallittuja. Sen sijaan hän iloitsi ortodoksisesta lähetyöstä muualla Afrikassa. Hän kiitti erityisesti Suomen ortodoksista kirkkoa tuesta Keniassa tehtävälle lähetystyölle.

Arkkipiispa Leon johdolla vieraat ja isännät viettivät rukoushetken vuonna 2004 helikopterionnettomuudessa kuolleen Aleksandrian patriarkka Petroksen haudalla.

Koptikristittyjen jo 86-vuotias johtaja paavi Shenouda III ilmaisi kirkkonsa tilanteen sanomalla, että jos kirkolla ei ole vastassaan vaikeuksia ja ristiä kannettavanaan, se ei ole kristillinen kirkko.

Arkkipiispat tutustuivat koptikirkon Pyhän Simonin luolaluostariin ja toimintakeskukseen kaupunginosassa, joka on rakennettu jätevuoren päälle. Isä Sameanin johtama luostari palvelee alueen asukkaita, erityisesti lapsia ja nuoria, joiden parissa tehtävään työhön koptikirkko erityisesti panostaa.

Koptilaisen kansalaisjärjestö APE:n pääasiassa vapaaehtoisvoimin ylläpitämä toimintakeskus on myös Suomen valtion kehitysyhteistyökohde. 

Koptikristittyjä 70-miljoonaisessa Egyptissä arvioidaan olevan 12 miljoonaa, ortodokseja puolestaan muutama miljoona.

Arkkipiispojen pyhiinvaellusseurueeseen ja uskontojohtajien tapaamisiin osallistuivat myös Suomen Egyptin suurlähettiläs Roberto Tanzi-Albi ja Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen.  Suursheikki ElTayb kutsuttiin vierailun yhteydessä tutustumaan Suomen uskontotilanteeseen.(SEN/KT)  

Kuva (cc): Chaval Brasil.

Teoksen julkistamistilaisuus keskiviikkona 28.4.2010 klo 14.00–16.30 Suomen Lähetysseurassa, Tähtitorninkatu 18, Helsinki.

Antti Laineen ja Mirkka Torpan toimittama julkaisu on ensimmäinen ekumeenista kasvatusta suomalaisesta näkökulmasta lähestyvä teos. Artikkelikokoelma käsittelee ekumeenista kasvua kodeissa, kouluissa, seurakunnissa ja kristittyjen yhteisessä toiminnassa.

Ekumeenisen kasvatuksen merkitystä ja sisältöä pohtivat paneelikeskustelussa hiippakuntasihteeri Irja Askola (lut.), kansainvälisen työn sihteeri Laura Hytti (lut.), johtaja Riitta Laukama (kat.), kasvatusasian koordinaattori Sirpa Okulov (ort.) ja pastori Soile Salorinne (met.).

Ilmoittautumiset 23.4.2010 mennessä: sirpa-maija.vuorinen@ekumenia.fi

Sydämellisesti tervetuloa!

Suomen Ekumeeninen Neuvosto ja Suomen Lähetysseura

Kuva (cc): Loci Lenar.

Avoin seminaari keskiviikkona 24.3.2010 klo 9.30–16

Tieteiden talo, Iso Sali, Kirkkokatu 6, Helsinki

Seminaari tavoitteena on korostaa uskonnollisen taustan merkitystä kotouttamisessa ja kotoutumisessa sekä tarkastella Suomen kristillistä moninaisuutta ja monikulttuurista ekumeenista tulevaisuutta.
Erityisesti osallistujiksi kutsutaan kirkkojen, seurakuntien, kuntien ja järjestöjen maahanmuuttaja- / monikulttuurisuustyöstä vastaavia ja tällä sektorilla työskenteleviä sekä maahanmuuttajia. Seminaari liittyy Euroopan kirkkojen konferenssin Siirtolaisuus 2010 -teemavuoden tapahtumiin. Vapaa pääsy. Ei ennakkoilmoittautumista.

9.30 Aamukahvi ja osanottajaksi rekisteröityminen
10 Musiikkia, maahanmuuttajia edustava kokoonpano
Avauspuheenvuoro Rovasti Risto Pontela, SEN:n eettisten kysymysten jaoston puheenjohtaja

Uskonto, kotoutuminen ja suomalainen yhteiskunta

10.15 Katsaus Suomen uskonnolliseen kenttään: Tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg, Kirkon tutkimuskeskus
10.45 Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa: Ylitarkastaja Sari Haavisto, Sisäasiainministeriö, maahanmuutto-osasto
11.15 Maahanmuuttajien havaintoja ja kokemuksia
Haastatteluja ja keskustelua johtaa kehitysjohtaja, pastori Hans Krause, Kansan Raamattuseura
12.15 Keskustelua

12.30 – 13.30 Lounastauko

13.30 Musiikkiesitys

Älä sotke minuan ympyröitäni? – Siirtolaisuus haastaa kaiken

13.40 Miten siirtolaisuus haastaa seurakuntamme? Seurakuntien työntekijöitä keskustelemassa monikulttuurisuuden haasteista ja niihin vastaamisesta. Puheenjohtajana ev.lut. kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri Marja-Liisa Laihia
14.40 Kirkkojen tulevaisuus Suomessa: Missiologian professori Mika Vähäkangas, Lundin yliopisto
15.20 Kirkko ja muukalaisuus: Piispa Arseni, Suomen ortodoksinen kirkko
15.50 Päätöspuheenvuoro: Pääsihteeri Heikki Huttunen, Suomen Ekumeeninen Neuvosto

TERVETULOA!

Suomen Ekumeeninen Neuvosto, eettisten kysymysten jaosto.

Klo 16.30 Kreikkalainen kolmen ruokalajin paastonajan päivällinen ravintola Greciassa, Katajanokanlaituri 5. Hinta: 30 e / hlö. Päivälliselle ilmoittaudutaan seminaaripaikalla klo 9.30 – 10.

Kuva (cc): Laura Monteiro
Teksti: Kirkon tiedotuskeskus

Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston puheenjohtaja, katolisen kirkon piispa Teemu Sippo vetoavat viranomaisiin iäkkäiden Irina Antonovan ja Eveline Fadayelin puolesta.

Kirkkojen yhteisessä kannanotossa piispat toteavat, että inhimillisyys ja kohtuullisuus edellyttävät, että heidän olosuhteensa otetaan huomioon ja heidän sallitaan jäädä lastensa luo Suomeen. Samalla kirkonjohtajat toivovat maan hallituksen korjaavan ulkomaalaislakia niin, että perheen käsitettä arvioidaan uudelleen ja yksilölliset tilanteet voidaan ottaa nykyistä paremmin huomioon lakia sovellettaessa.

“Kirkkojen näkökulmasta korkeimman hallinto-oikeuden päätös hylätä Irina Antonovan ja Eveline Fadayelin oleskelulupahakemukset herättää kysymyksen, sovelletaanko maassamme ulkomaalaislakia kohtuuttomasti. Näkemys, jonka mukaan ei ole osoitettu, etteivät huollettavat vanhukset voi yksin selviytyä kotimaassaan, poikkeaa siitä, minkä me olemme muodostaneet näistä tapauksista saamiemme tietojen perusteella.

Irina Antonova on 81-vuotias liikuntarajoitteinen ja hauraassa kunnossa oleva vanhus. On inhimillisesti kohtuutonta ja yleisen oikeustajun vastaista palauttaa hänet Venäjälle ja evätä häneltä omien lastensa antama vanhuudenturva. Mielestämme häntä koskevat lääkärien lausunnot ohjaavat toisenlaiseen ratkaisuun. Arvostamme terveydenhoitohenkilökunnan kykyä ja asiantuntemusta arvioitaessa vanhuksen terveydentilaa.

Eveline Fadayel on asunut jo kolme vuotta Suomessa. Kaikki hänen lapsensa ja lapsenlapsensa asuvat ja työskentelevät tai käyvät koulua Suomessa. Ulkomaalaislaissa on mahdollisuus arvioida henkilön kokonaistilannetta, jonka tulisi tarkoittaa myös hänen Suomeen syntyneiden siteidensä merkitystä. Merkille pantavaa on, että Eveline Fadayelia koskevassa tapauksessa KHO:ssa ei ollut yksimielisyyttä.

Ulkomaalaislain tulkinta on maassamme viime vuosina ollut varsin tiukkaa. Jos Fadayelin ja Antonovan hakemuksissa esitettyjä inhimillisiä näkökohtia ei voida hyväksyä, on kysyttävä mitkä sitten voisivat olla niin painavia yksilöllisiä, inhimillisiä syitä, jotka oikeuttaisivat oleskelulupaan.

Kirkot pitävät perheiden sitoutumista vanhuksista huolehtimiseen arvokkaana ja eettisesti esimerkillisenä. Isoäitien maasta käännyttäminen aiheuttaa heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen kohtuuttoman tilanteen. On koko yhteiskunnan etu, että perheiden yhtenäisyyttä tuetaan ja että tahtoa kantaa vastuuta haavoittuvassa asemassa olevista perheenjäsenistä kunnioitetaan.

Katsomme, että nykyisiä säädöksiä on tulkittava huonokuntoisten ja yksin jääneiden vanhusten eduksi. Käsityksemme on, että sellainen vastaa myös yleistä oikeustajua. Ulkomaalaislaki on parhaillaan uusittavana. Se antaa hyvän mahdollisuuden avartaa juridista perhekäsitettä niin, että haavoittuvassa asemassa olevat perheenjäsenet eivät jää heitteille. Mikäli mahdollista, tulisi avata esimerkiksi käsitteitä ”täysin riippuvainen”, ”painavat inhimilliset syyt”, ”ilmeisen kohtuuton”.

Suomea mainostetaan tasa-arvon mallimaana. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet koskevat kaikkia ihmisiä kansallisuudesta, kielestä tai uskonnosta riippumatta. Irina Antonovan ja Eveline Fadayelin tapausten voi nähdä heijastavan sellaista välinpitämättömyyttä, joka on ristiriidassa oikeusvaltion perusarvojen kanssa. Ne eivät edistä Suomen uskottavuutta demokratian ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. On välttämätöntä, että inhimillisyys nostetaan esiin viranomaistoimintaa ja lain tulkintaa ohjaavana periaatteena. Kysymys on arvoista, joiden perustalla koko yhteiskuntamme lepää.”

Arkkipiispa Jukka Paarma, Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Arkkipiispa Leo, Suomen ortodoksinen kirkko
Piispa Teemu Sippo SCJ, Katolinen kirkko Suomessa, Suomen Ekumeenisen Neuvoston puheenjohtaja

While in Istanbul, Charles Annenberg Weingarten has the unique opportunity to discuss Christianity with the Patriarch of the Armenian Orthodox Church. The Archbishop shares the story of his path to the priesthood and explains why “faith and hope are like the wings of love.”

Terho Pursiaisen saarna Huopalahden kirkossa 14.9.2008. Kuvat: Timo Virtala.

Tekstinä lukukappaleesta Kolossalaiskirje 2:17 (18. sunnuntai helluntaista, 2 vsk.) seuraava virke:

”Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa.”

Mitä voi tarkoittaa se tulevaisuuden varjo, josta päivän lukukappale Kolossalaiskirjeestä puhuu? Ilmausta voi soveltaa ainakin kahteen eri asiaan. Ensinnäkin se antaa uuden näkökulman uskontoon. Toiseksi se auttaa jäsentämään näkemystä ihmiskunnan historiasta.

Uudessa testamentissa puhutaan toisessakin kohdassa tulevaisuuden varjosta. Kohta on Heprealaiskirjeen kymmenennessä luvussa. Luen teille tämän jakeen.

Laissa on vain varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää. (Hepr. 10:1.)

1. Uskonto on tulevan varjo

Kumpikin Uuden testamentin kohta tähdentää, kuinka uskonto ei ole itse asia. Uskonnossa on muusta kysymys. Uskonto on vain sen varjoa, mikä on tulossa. Se on sormi, joka viittaa itse asiaan, Jumalan tulevaisuuteen. Raamatun kohdat mainitsevat erikseen uskonnon menot ja uskontoon perustuvan moraalin.

Tekstit askarruttivat minua jo neljä vuosikymmentä sitten. Kirjoitin nuorena miehenä kirjassani Uusin testamentti, kuinka sama, mikä koskee uskonnon menoja ja uskonnon moraalia Uuden testamentin mukaan, koskee myös uskonnon oppeja.

Dogmitkin ovat vain ’tulevaisen varjo’ ja ’tarkoitettuja katoamaan käyttämisen kautta’ – Kolossalaiskirjeen mahdollisesti Paavalin kynästä peräisin olevia sanontoja soveltaakseni.

Liitin tämän ajatuksen Vanhan testamentin teksteihin, joissa kuvataan uskonnotonta tulevaisuutta: aikaa, jolloin uskonto on käynyt tarpeettomaksi sen tähden, että Jumala itse on asettunut ihmiskunnan keskuuteen. Tärkeimpiä kohtia on Jeremiaan kirjan 31. luku.

Tämän liiton minä teen Israelin kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra.’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. (Jer. 31:33—34.)

Jeremia kuvaa aikaa, jolloin uskonto on käynyt tarpeettomaksi ja se on unohdettu.

Uskonnoilla on ikuinen taipumus muodostua ahtaiksi, suvaitsemattomiksi ja eri tavoin uskovien välistä vihaa ruokkiviksi järjestelmiksi. Jos raittiin raamatullisella tavalla tajuaisimme, että uskonto menoineen, moraalisine vaatimuksineen ja oppeineen on pelkkä sormi, joka viittaa siihen, mikä on tulossa, vähenisivät nämä vastenmieliset ja pelottavat uskonnon piirteet. Uskonto ei ole totuus, se on sen totuuden varjo, joka vasta on tulossa.

2. Jumalan tulo ja lopunajan paha

Päivän tekstillä ja siihen liittyvällä Heprealaiskirjeen jakeella on toinen, varmaankin vielä tärkeämpi sovelluksensa.

Sovellus alkaa kysymyksestä: miten tulevaisuus voisi heittää varjonsa nykyajan ylle? Tämä kielikuva on mielekäs vain jos pohjana on kaksi ajatusta. Ensinnäkin on nähtävä, kuinka tulevaisuudesta loistaa jotakin kirkasta kohti meitä, jotka olemme matkalla tulevaisuuteen.

Toiseksi on oletettava, että meidän ja tulevaisuuden valohehkuisen taivaanrannan välissä on valoa läpäisemätön este, kuin betoninen bunkkeri tai massiivinen patsas. Varjo peittää nykyhetken, koska tulevaisuuden kirkkaus ei pääse heittämään säteitään siihen.

Näin käsitettynä ilmaus tulevaisuuden varjo piirtää havainnollisesti nähtäväksemme Uuden testamentin historiankuvan.

Jeesus julisti Jumalan tuloa maailmaan, Jumalan valtakuntaa, niin kuin oma Kirkkoraamattumme hänen sanomansa suomentaa. Tulevaisuuden horisontissa hohtaa Jumalan valomerkki, jota kohti yksilöinä kuljemme kautta elämänkaaremme ja ihmiskuntana läpi historian.

Jumalan hallitseman tulevaisuuden kirkkaus on ensimmäinen niistä kahdesta äsken mainitsemastani välttämättömästä edellytyksestä sille, että kuva nykyajan yllä olevasta tulevaisuuden varjosta on mielekäs.

Toinen edellytys on Uusi testamentin opetus, jonka mukaan Jumalan kirkkautta peittää läpitunkemattomalta näyttävä este. Esteellä on eri kirjoituksissa eri nimiä, kuten Antikristus, Peto tai Laittomuuden ihminen. Kuljemme yksilöinä ja ihmiskuntana kohti toisenlaista, parempaa todellisuutta, mutta samalla joudumme kulkemaan kohti lopunajallista painajaista. Se on se paha, josta Jeesus opetti meitä pyytämään pääsyä Isä meidän-rukouksessa: ”Päästä meidät pahasta.”

Nämä erisnimet, kuten Antikristus ja Peto, houkuttelevat ajattelemaan, että tulevaisuuden kirkkauden tielle asettuva synkeä bunkkeri on jokin ihmiskunnan ulkopuolinen taho, sivullinen syyllinen. Paavali torjuu moiset ulkoistamisoperaatiot. Lopunajallinen paha on jotakin, mikä sikiää ja kasvaa yhteiselämässämme. Se on sellaista, mikä on meistä peräisin ja jota me tietämättämme ruokimme ja hoivailemme. Toisessa Tessalonikalaiskirjeessä hän kirjoittaa siitä, miten uuden, paremman todellisuuden tiellä on este. Se on jo läsnä keskellämme ikään kuin sikiönä, jota ruokimme piittaamattomilla asenteillamme, vastuuttomilla ajatuksillamme ja holtittomalla elämänmuodollamme.

Paavali selittää: Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa. (2. Tess. 7.) Vanha Raamatun käännös oli tässä kohdassa parempi: ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa.”

Uuden testamentin historiankäsityksen mukaan muuta tietä tulevaan, parempaan todellisuuteen ei ole kuin se, joka kulkee kohti lopunajallista koettelemusta. Sitä koettelemusta olemme yhteisvoimin valmistelemassa itsellemme.

3. Sovellus nykyihmiskuntaan

Uuden testamentin tulevaisuuden varjon käsitteen tutkiminen kuulostaa hämmästyttävän ajankohtaiselta ihmiskunnan nykyisessä tilanteessa.
Ensinnäkin ihmiskunta näyttää olevan huikaisevien mahdollisuuksien edessä. Taivaanranta on kirkas. Tieteen, teknologian ja jopa kulttuurin aloilla ihmiskunta on edennyt hurjin harppauksin. Mikään ei näyttäisi olevan meille täysin mahdotonta.

Samalla kuitenkin ihmiskunta on elämässä ennen kokemattomien uhkien alla. Luulimme maailmanlaajuisen ydinkonfliktin uhan jo väistyneen, mutta suurvaltojen välinen jännitys on uudelleen kiristymässä. Sotaakin kauheampi mahdollisuus on aukeamassa: se, että ihmiskunta tuhoaa oman elämänsä perusehdot rasittamalla luontoa niin, ettei se enää saata kestää painetta. Tiellä kohti upeaa tulevaisuutta on synkkä, valoa läpäisemätön bunkkeri. Elämme tulevaisuuden varjossa.

Ihmiskuntaa ei uhkaa mikään ulkopuolinen taho. Uhkamme on peräisin meistä itsestämme. Ruokimme kaikki, koko ihmiskunta, yhteisvoimin sitä Petoa, joka tahtoo riistää meiltä tulevaisuuden.

Päivän teksti on mitä ajankohtaisin sanoma nykyajallemme.

4. Paluu Jeesuksen sanomaan

Selkein selostus siitä, mitä Jeesus opetti kolmivuotisen julkisen toiminnan aikana, on Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa, niin sanotussa Jeesuksen neitsytpuheessa. Se on hyvä malli sille, miten meidän tulevaisuutemme varjossa elävien nykyihmisten pitäisi käsittää tilanteemme vaatimukset.

Jeesuksen neitsytpuhe oli tämä nelikohtainen ohjelma:

Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma. (Mark. 1:15.)

Meidän pitäisi palata tähän tekstiin aina uudestaan.

Jeesus sanoo ensiksi, että valomerkki on tullut. Aika on täyttynyt: tarjoilua entiseen tapaan ei enää tule. Se joka jatkaa juhlimistaan, juhlii valomerkin jälkeen.

Toiseksi Jeesus sanoo: Jumala on tulossa. Horisontti hohtaa ylimaallista kirkkautta. Valomerkki on saatu toisessakin, iloisessa merkityksessä, hyvänä sanomana eli evankeliumina. Se on saatu tulevaisuuden lupauksena. Jumalan kirkas tulevaisuus on majakka, jota kohti kuljemme.

Kolmanneksi Jeesus tähdentää, että on arvojärjestyksen tarkistamisen aika. Kirkkoraamatun sanaa kääntymys vastaa alkukielessä kreikassa sana metanoia, joka tarkoittaa uusia arvoja, uutta arvojärjestystä.

Neljänneksi Jeesus kehottaa uskomaan. Arvojärjestykset jäävät usein vain sananhelinäksi, niin kuin on käynyt usein siinä arvokeskustelussa, jota eri puolilla yhteiskuntaa on muodikkaasti käyty viidentoista vuoden ajan. Jos tarkistamme arvomme uskossa, uskallamme myös elää ja tehdä päätöksiä niiden mukaisesti.

5. Planeetta kuoleman porteilla

Parikymmentä vuotta sitten tulivat korkeaan muotiin kertomukset ihmeellisistä kuoleman porteilla käynti-kokemuksista. Miljoonien amerikkalaisten väitettiin nähneen ihania näkyjä tilanteissa, joissa he olivat kuolemaisillaan tai heidät oli todettu jo jopa kliinisesti kuolleiksi. Selitettiin, kuinka syvästi nämä kokemukset muuttivat kokijoiden arvomaailmaa. Ne, jotka palasivat elämään, elivät siitä lähtien syvää, vastuullista, henkisten arvojen täyttämää elämää.

Keskusteluun näistä kokemuksista liittyi paljon sensaationhakuista ja jopa valheellista huuhaata. Taikauskoisesta roskasta näissä kertomuksissa meidän ei tarvitse välittää. Kuoleman porteilla käynti-kokemus on joka tapauksessa hyvä ja syvä nykyajan mielikuva samasta asiasta, jota Jeesus selitti aikalaisilleen.

Ihmiskunta on saanut valomerkin: olemme lähestymässä hyvää vauhtia viimeistä suurta koettelemusta. Planeetta on ajautumassa kuoleman porttia kohti, kuten kirjoitin viisitoista vuotta sitten kirjassani Tulevaisuus kriisissä.

Uuteen, parempaan todellisuuteen voimme päästä vain tekemällä Jeesuksen tarkoittaman kääntymyksen: tarkistamalla arvojärjestystämme niin, että arvomme vastaisivat tosiasiallista tilannettamme. Arvot on tarkistettava hyvässä uskossa, bona fide, kuten juristit sanovat niin, että tarkoitamme sitä mitä sanomme ja uskallamme muuttaa elämäämme uusien arvojen mukaiseksi. Mallinamme ovat enemmän tai vähemmän todenmukaiset kertomukset siitä, mitä kuoleman porteilla käyneistä ihmisistä kerrotaan.

Jeesuksen nelikohtainen ohjelma on meidän ajankohtaisten tarpeittemme mukainen ohjelma. Evankeliumi on mitä ajankohtaisinta asiaa, täysin kuranttia tavaraa.

“Tuhannet näkevät vihollisen, mutta ystävän vain yksi tuhannesta.” (Abdullah Ansari, Herat 1006-1089)

Suomen luterilainen kirkko aloitti uskonnolliset keskustelut muslimien kanssa Lähi-idässä joitakin vuosia sitten. Uskontodialogin päämäärä on oppia tulkitsemaan toisen uskonnon sisältöjä oman uskonnon näkökulmasta.

Kristinuskolla ja islamilla on ainutlaatuinen yhteinen historia. Maailman tulevaisuus riippuu paljon näiden kahden sivilisaation kyvystä löytää yhteiset juurensa. Tämä dokumentti kertoo islamin ja kristinuskon kohtaamisesta. Taustana on suomalaisten vierailu Libanonin shiiia-muslimien ja Syyrian sunnien luona lokakuussa 2003.

Voit tilata Kohtaamisia-dokumentin dvd:llä tai vhs:llä itsellesi verkkokaupastamme Basaarista.

Videon kesto on noin 23 minuuttia. Videon käynnistämiseksi klikkaa play-ikonia eli oikealle osoittavaa nuolta yllä. Hitailla yhteyksillä videon käynnistyminen saattaa kestää hetken.

Käsikirjoitus ja kertoja: Jouko Marttinen
Kuvaus ja editointi: Veikko Ruohotie
Käännökset arabiasta suomeksi: Kaarlo Yrttiaho

© Suomen Lähetysseura 2003

Lisää Suomen Lähetysseuran videoita.