Joulutervehdys ja kutsu vuosikokoukseen

2132556613_9541f70b51_z

Kirje jäsenille 23.12.14:

Arvoisat Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen jäsenet,

Oikein hyvää ja armorikasta joulua Teille kaikille!

Vuosi on jälleen vierähtänyt, ja sen kunniaksi olemme tämän viestin alle koonneet listaa niistä aktiviteeteistä, joissa SKR on vuoden aikana ollut mukana, sekä niistä teemoista, joiden parissa tarkoituksemme on tulevana vuonna työskennellä.

Erinäisten sattumien takia vuosikokous jäi tänä vuonna pitämättä ja pahoittelemme sitä syvästi! Pyrimme korjaamaan tilanteen aloittamalla vuoden vauhdikkaasti heti vuosikokouksella keskiviikkona 7.1.2015 Helsingin Rauhanaseman salissa osoitteessa Veturitori 3 klo 17.00 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä vuoden 2014 että 2015 osalta.

Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat jäsenet, hallitustyöskentelystä kiinnostuneet ottakaa etukäteen yhteyttä, uudet tekijät ja ideat ovat aina tervetulleita! Tarjolla kahvia, teetä ja pientä purtavaa. Ilmoitathan tulostasi etukäteen tarjoilua ja kokouspöytäkirjojen tulostusta silmällä pitäen.

Mikäli vuoden 2014 jäsenmaksusi on yhä maksamatta, sen ehtii vielä tekemään, tilinumeromme on FI95 8000 1201 6603 71. Jäsenmaksun suuruus 20 e per henkilö. Voit maksaa samalla myös vuoden 2015 jäsenmaksun. Mikäli maksat vain toisen, kerrohan lisätiedoissa kumman vuoden jäsenmaksusta on kysymys.

Jouluterveisin, hallituksen puolesta,

Timo Virtala
varapuheenjohtaja
045 784 05574

kristillinenrauhanliike.fi
facebook.com/SuomenKristillinenRauhanliike
rauhanfoorumi.fi
facebook.com/LoviisanRauhanfoorumi
twitter.com/LovPeaceForum
youtube.com/LovPeaceForum

Suomen Kristillinen Rauhanliike

Toimintakertomus vuodelta 2014 (hallituksen ehdotus)

Hallituksen jäsenet: Jussi Ojala (pj), Timo Virtala, Risto Pontela, Sanna Johansson, Matti Turunen ja Heidi Rautionmaa.

18.1. SKR oli edustettuna rovasti ja Loviisan Rauhanfoorumin pitkäaikaisen pääsihteeri Veli-Matti Hynnisen 70-vuotisjuhlilla Kallion kirkossa

16.1. SKR:n varapuheenjohtaja Timo Virtala luennoi Porissa otsikolla Pasifismi ja väkivallattomuus yhteiskunnallisen muutoksen välineinä

24.1.-8.2. Varapuheenjohtaja Virtala osallistui Rauhanliiton edustajana Nonviolent Peaceforce International Assembly -Skypekokoukseen

20.2. SKR tapasi rauhantyöstä kiinnostunutta kurdijärjestön puheenjohtajaa Pasilan asemalla

22.3. Varapuheenjohtaja Virtala osallistui SaferGloben tutkimustapaamiseen Helsingissä

26.3 Varapuheenjohtaja Virtala luennoi Oulussa otsikolla Pasifismi ja väkivallattomuus yhteiskunnallisen muutoksen välineinä

2.4. Varapuheenjohtaja Virtala luennoi Tampereella Pasifismi ja väkivallattomuus yhteiskunnallisen muutoksen välineinä

10.4. SKR:n hallituksen kokous, Helsinki

16.4. Varapuheenjohtaja Virtala alusti ihmisoikeuskeskustelussa Loviisan seurakuntakeskus Tikvassa, aiheena oli Nelson Mandelasta kertova elokuva

19.4. Varapuheenjohtaja Virtala luennoi väkivallattomuudesta pohjois-eurooppalaisten somalinuorten jalkapallotapahtumassa Helsingissä

26.4. Hallituksen jäsen Risto Pontela edusti SKR:ää Suomen Rauhanliiton kevätkokouksessa

13.5. SKR muisti pitkäaikaista aktiivista jäsentään ja suomalaisen rauhankasvatuksen äitiä Helena Kekkosta kukkasin ja muistokirjoituksella

17.5. Loviisan Rauhanfoorumilla oli esittelypöytä Mahdollisuuksien torilla Porvoossa

24.-25.5. Loviisan Rauhanfoorumilla oli Rauhanliiton ja Sadankomitean kanssa yhteinen telttapaikka Maailma Kylässä -festivaaleilla Helsingissä

27.5. Loviisan Rauhanfoorumin vapaaehtoiset olivat keskeisessä asemassa perustettaessa Amnestyn paikallisosastoa Loviisaan

6.6.-10.6. Varapuheenjohtaja Virtala osallistui Sarajevossa kansainvälisten rauhanjärjestöjen Sarajevo Peace Event -nimiseen tapaamiseen ja European Network for Civil Peace Service (EN.CPS) kokoontumisiin Suomen Rauhanliiton edustajana

22.7. Rauhanfoorumin vapaaehtoisten ja Amnestyn Loviisan paikallisosaston yhteinen tapaaminen

31.7. Loviisan Rauhanfoorumin lehdistötilaisuus, Loviisa

2.-6.8. Loviisan Rauhanfoorumi järjestettiin 27:ttä kertaa, joista seitsemässä viimeisimmässä järjestäjänä on ollut SKR. Tavoitteemme iloisesta ja idearikkaasta festivaalista, jossa erilaiset ihmiset ja kulttuurit kohtaavat, toteutui tänäkin vuonna. Säät suosivat, taide-elämykset sävähdyttivät ja seminaareissa puitiin ajankohtaisia asioita. Innokkaimmat Loviisan Rauhanfoorumin vieraat saapuivat polkupyörällä Helsingistä asti. Seminaareja oli tarjolla tällä kertaa neljä, joista ensimmäisessä käsiteltiin rauhanliikkeiden ja rauhanaatteiden historiaa ensimmäisen maailmansodan syttymisestä tähän päivään asti. Toimittaja Hannu Reimen, tutkija Unto Vesan ja Kalevi Suomelan keskustelussa oltiin yksimielisiä, että viimeisen sadan vuoden aikana maailma on muuttunut parempaan suuntaan. Kansainväliset järjestöt ja sopimukset sekä demokratian ja kansalaisaktivismin nousu antavat yhä vahvempia signaaleja poliittisille päättäjille, ettei väkivalta ole enää hyväksyttävä jatke ulkopolitiikalle. Tavoitteet ja periaatteet ovat kohdallaan, vaikka toki niiden käytäntöön panossa riittää vielä työtä. Syyria-seminaarissa oli läsnä arvovaltainen joukko kotimaisia ja kansainvälisiä Syyria-asiantuntijoita: Syyriassa, Pariisissa ja Tampereella opiskellut YM Armenak Tokmajyan, helsinkiläinen Syyria-aktivisti Mania Alkhatib, suurlähettiläs Ilari Rantakari, Arab Reform Initiativen tutkimusjohtaja Salam Kawakibi, toimittaja ja kirjailija Liisa Liimatainen ja emeritusprofessori Tuomo Melasuo. Syyrian suurimmasta kaupungista Alepposta kotoisin oleva, nykyisin Pariisissa vaikuttava Kawakibi kertoi olevansa hyvin pettynyt länsimaisen solidaarisuuden puutteeseen meneillään olevan, jo kolme vuotta kestäneen konfliktin aikana. Hän listasi kolme vallalla olevaa myyttiä, jotka tulee korjata ennen kuin tilannetta voi ymmärtää ja toimia siinä oikein. Ensinnäkin Assadin perheen hallitsema Syyria ei ollut eikä ole sekuläärinen valtio. Uskontoa käytetään hyväksi ja sen avulla jaetaan yhteisöjä. Toisekseen hallinto ei ole ollut vasemmistolainen, vaan yhteiskunta on presidentille ja hänen lähipiirilleen yksityistetty. Kolmannekseen Syyrian hallinto ei ole anti-imperialistinen ja Yhdysvaltojen vastainen, vaan on järjestelmällisesti palvellut Yhdysvaltojen etua. Tämä näkyy esimerkiksi Assadin hallinnon suhteissa Israeliin, jotka ovat paljon läheisempiä kuin hallinto haluaa alaistensa ymmärtää. Kulttuuripuolella yksi vaikuttavimmista esiintyjistä oli Piirpauke-yhtyeessä aikoinaan vaikuttanut, Andalusiasta kotoisin oleva, nykyisin helsinkiläinen flamencokitaristi ja -laulaja Cinta Hermo. Hän esiintyi lauantaina kahdesti kuten ohjelmassa luvattiin, mutta nousi lavalle myös sunnuntaina, Loviisan Laulujuhlien kansainvälisen ilmapiirin innostamana. Rauhanfoorumissa kuultiin myös Juhani Ahon kirjoittama lukudraama, klassista rockia, kongolaista rumbaa ja akustista ambienttia. Loviisan Rauhanfoorumin päätöspäivä, Hiroshima-päivä 6.8. alkoi jazzpianisti Veikko Hakkaraisen erinomaisella konsertilla ja suurlähettiläs Heikki Talvitien ja dosentti Arto Luukkasen sopivasti jännitteisellä Venäjä-debatilla. Ilta jatkui Absolute Girsien säkenöivällä sähköselloesityksellä ja Sade Hiidenkarin meditatiivisella Secred – Pyhä -videoteoksen maailmanensi-illalla. Kynttiläpuheen piti Loviisan Rauhanfoorumin perustajajäsen, ensimmäiset 20 vuotta pääsihteerinä toiminut Veli-Matti Hynninen. Hän muisteli Loviisan Rauhanfoorumin historiaa ja totesi foorumin saaneen alkunsa vuonna 1981 alkaneen Loviisan Hiroshima-päivän kynttiläkulkueen ympärille. Traditio elää yhä vahvana, osallistujia kulkueessa oli tänä vuonna arviolta 200 henkilöä.

14.8. Tapaaminen etelä-korealaisen Heavenly Culture, World Peace and Restaration of Light (HCWP) -järjestön edustajien kanssa Rauhanasemalla

30.8. Varapuheenjohtaja Virtala alusti SaferGlobe Finland -tutkimusverkoston koulutuspäivillä Helsingissä

15.9.-20.9. Varapuheenjohtaja Virtala osallistui HCWP:n järjestämään tapahtumaan World Alliance of Religions Peace Summit (WARP) Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteerin ominaisuudessa. HCWP maksoi Virtalan matka-, majoitus-, ja ruokakustannukset. Lisätietoja: www.timovirtala.net/archives/category/uskontodialogi-2.

21.9. Hallituksen jäsen Heidi Rautionmaa osallistui YK:n kansainvälisen rauhanpäivän moniuskontoiseen rukoustapahtumaan Narinkkatorilla. Rautionmaa oli tapahtuman pääjärjestäjä.

26.9. WARP-tapahtuman jälkipuinti yhdessä tapahtumaan osallistuneiden suomalaisten ja pohjoismaalaisten nuorisojärjestöjen kanssa, Helsinki

10.10.-12.10. Varapuheenjohtaja Virtala osallistui Asia-Europe Peoples Forum -tapahtumaan Milanossa

23.10. Loviisan Rauhanfoorumin vapaaehtoisten ja Amnestyn paikallisosaston yhteinen tapaaminen

24.10. YK-päivän jumalanpalvelus ja sen jälkeen keskustelutilaisuus, Tuomiokirkko, Helsinki. SKR oli yksi tapahtuman kolmesta järjestäjästä.

24.10. Varapuheenjohtaja Virtala osallistui suurmielenosoitukseen Rauhan ja ympäristön puolesta Eduskuntatalon edustalla

24.10. Varapuheenjohtaja Virtala ja hallituksen jäsen Rautionmaa osallistuivat keskusteluun musliminuorten tilanteesta Rauhanasemalla, suunniteltiin musliminuorille suunnattua tapahtumaa

26.10. Varapuheenjohtaja Virtala alusti Uskonnot rauhan rakentajina -tilaisuudessa Itä-Pasilan seurakuntakodissa. Hallituksen jäsen Rautionmaa toimi tilaisuuden puheenjohtajana. SKR oli yksi tapahtuman kolmesta järjestäjästä.

26.10. Varapuheenjohtaja Virtala luennoi loviisalaisille työttömille nuorille otsikolla Kertomuksia rohkeudesta – väkivallattomuuden voima ja esimerkkejä sen käytöstä

11.11. SKR järjesti Miksi radikalisoitumiseen liittyy niin usein väkivalta? -seminaarin Eduskuntatalon Kansalaisinfossa. Puheenjohtajana toimi SKR:n puheenjohtaja Jussi Ojala, alustajina varapuheenjohtaja Virtala, kansanedustaja Pekka Haavisto, Monihelin puheenjohtaja Abdirahim Hussein ja toimittaja Anu Nousiainen.

23.11. Rauhanliiton syyskokous, mukana SKR:stä Risto Pontela, joka valittiin RL:n varapuheenjohtajaksi, sekä Timo Virtala, joka valittiin hallituksen jäseneksi.

Lisäksi

* SKR on ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Loviisan Rauhanfoorumin Facebook-sivulla on 2 032 seuraajaa, Twitter-tilillä 880 ja SKR:n Fb-sivulla 216. YouTubeen LRf on ladannut kolmen vuoden aikana 13 videota, joiden katsojamääristä ei valitettavasti ole tietoa, sillä YouTuben laskuri ei tilastoi Facebookin kautta videoita katsoneita. Näistä LRf:n Fb-sivu on aktiivisin, sinne tehdään useita päivityksiä päivittäin.

* Varapuheenjohtaja Virtala oli mukana Suomen Ekumeenisen Neuvoston vastuuviikon ohjaustyöryhmässä

* Hallituksen jäsen Pontela oli mukana Suomen Ekumeenisen Neuvoston Eettisten kysymysten jaoston työskentelyssä

Suomen Kristillinen Rauhanliike

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 (hallituksen ehdotus vuosikokoukselle)

Järjestön itseymmärrys

Yhdistyksen tarkoituksena on ekumeenisessa hengessä herättää ja ylläpitää kristillisen uskon pohjalta nousevaa vastuuta ja toimintaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Jokainen ihmisoikeuksien, rauhan ja väkivallattomuuden periaatteiden kannattaja on tervetullut mukaan toimintaamme. Toimintamme pyrkii väkivaltaisuuden rajoittamiseen kaikilla elämänaloilla ja erityisesti sotien ehkäisemiseen. Sodan ja väkivallan poissaolo ei kuitenkaan välttämättä sinänsä ole rauhaa, jos kaikkien ihmisten samanarvoisuus, oikeudenmukaisuus, omantunnon vapaus ja aktiivinen vastuu luomakunnasta jäävät toteutumatta. Näiden päämäärien hyväksi ponnistelu on olennainen rauhantyön osa.

Näkemyksemme mukaan rauhantyö on aina luonteeltaan kansainvälistä, ekumeenista ja uskontojen välistä: se ulottuu kaikkien kansoja, kirkko- ja uskontokuntia erottavien rajojen yli. Se hylkää muukalaisvihan ja kutsuu hyväksymään ihmisten erilaisuuden. Rauhantyössä pyritään kaikilla elämänaloilla siihen, että kovien otteiden yhteiskunta muuttuu tukea ja lämpöä antavaksi ihmisyhteisöksi. Puoluepoliittisesti SKR on sitoutumaton. Suomen Kristillinen Rauhanliike perustettiin vuonna 1976. Loviisan Rauhanfoorumia olemme järjestäneet vuodesta 2008 lähtien.

Toimintaa ohjaavat arvot

* Lähimmäisenrakkaus

Keskeisin SKR:n toimintaa ohjaava arvo on lähimmäisenrakkaus.

* Väkivallattomuus

Me näemme väkivallattomuuden ennen kaikkea voimana. Amerikkalaisen taloustieteilijän ja rauhantutkija Kenneth Bouldingin mukaan toisiin ihmisiin voi vaikuttaa kolmella eri tapaa: pakkovallalla eli käyttämällä väkivaltaa tai uhkaamalla sillä, vaihtovallalla eli antamalla toiselle jotain mitä hän haluaa vastineeksi siitä että saa jotain mitä haluaa ja eheyttävällä vallalla eli saamalla puheillaan, teoillaan, rehellisyydellään ja vilpittömyydellään toisen ymmärtämään ja oivaltamaan jotain uutta ja siten muuttamaan käytöstään. Mohandas Gandhin mukaan väkivallattomuus on suurin voima mitä ihmiskunnalla on koskaan ollut käytössään. Hän käytti siitä sanskritinkielistä termiä satyagraha (satya = totuus, a-graha = pyrkimys). “Satyagraha on totuuden voima, rakkauden voima tai sielun voima. Satyagrahan harjoittaja koettaa voittaa pahan hyvällä, vihan rakkaudella, valheen totuudella, väkivallan väkivallattomuudella.”

* Globaalikasvatus

SKR tähtää toiminnassaan globaalikasvatuksen levittämiseen. Globaalikasvatuksessa yhdistyvät kehityspolitiikka, ihmisoikeudet, kestävä kehitys, monikulttuurisuus ja rauhan edistäminen ja konfliktien ennaltaehkäisy.

* Ekumeenisuus

SKR ottaa toiminnassaan huomioon kristittyjen yhteistyön tunnustuskuntarajojen yli sekä käytännössä että periaatteellisissa kannanotoissaan.

* Uskontojen välinen vuoropuhelu

SKR pyrkii aktiivisesti lisäämään uskontojen välistä vuoropuhelua ja tekee tässä asiassa läheistä yhteistyötä alan järjestöjen kanssa.

Käytännön toiminta vuonna 2015

Vuonna 2015 Suomen Kristillinen Rauhanliike

1. Myöntää vuoden 2015 rauhanpalkinnon ja valitsee vuoden 2016 rauhanpalkinnon saajan

2. Valmistelee ja toteuttaa 6.-9.8.2015 Loviisan Rauhanfoorumin ja aloittaa seuraavan vuoden tapahtuman valmistelut. Loviisan Rauhanfoorumi on erilaisten ihmisten, ideoiden, kulttuurien ja uskontojen kohtauspaikka. Tavoitteena on kanssakäymisen, keskustelun ja taiteen keinoin lieventää ihmiskunnan pelkoja, kehitellä ratkaisuja ristiriitoihin ja tuoda iloa ihmisten elämään. Tapahtuma toteutetaan läheisessä yhteistyössä muiden kansalaisjärjestöjen, kuten esimerkiksi Amnestyn, Suomen Rauhanliiton, Suomen Rauhanpuolustajien, Sadankomitean, Itä-Uudenmaan Paasikiviseuran ja Loviisan Laulu ry:n kanssa. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös Jäänreunan kansat -ryhmän kanssa, tästä tarkemmin avustuksen käyttötarkoitus -dokumentissa. Ohjelmassa on luvassa mm. seminaareja, dokumenttielokuvia, teatteria, tanssia, kynttiläkulkue, näyttely ja Loviisan monikulttuuriset Laulujuhlat. Järjestetään kaksi kokousta Loviisan Rauhanfoorumin neuvottelukunnalle, toinen helmikuussa Helsingissä ja toinen rauhanfoorumin yhteydessä elokuussa Loviisassa.

2. Levittää Loviisan Rauhanfoorumin rakentavaa henkeä ympärivuotisesti myös muille paikkakunnille ja muihin tapahtumiin.

3. Tuo esille väkivaltaviihteen ongelmia. Tämä on rauhantyön osa-alue, joka on jäänyt Suomessa aivan liian vähälle huomiolle. On olemassa lukemattomia luotettavia tieteellisiä tutkimuksia sen puolesta, että altistuminen toistuvasti väkivaltaviihteelle lisää lasten aggressiivista käyttäytymistä. Peleistä kertovat positiiviset uutiset (kuten että pelit parantavat yläasteikäisten poikien englanninnumeroita) saavat mediassa valtavaa huomiota, kuten myös hype uuden pelin tullessa markkinoille, mutta Suomessa ei tähän mennessä ole ollut tahoa, joka seuraisi väkivaltaviihdetutkimuksen käänteitä ja pitäisi median hereillä tämän asian suhteen.

4. Jalkautuu nuorison pariin. Tekee kouluvierailuja, käy vanhempainilloissa ja festivaaleilla. Tiedotuksen ja luentojen tavoitteena on herättää kiinnostusta rauhankysymyksiin, poistaa ennakkoluuloja ja innostaa nuorisoa toimimaan paremman ja vähemmän väkivaltaisen maailman luomiseksi. Ideana on esitellä periaatteellinen väkivallattomuus houkuttelevana, jännittävänä ja elämälle sisältöä antavana konseptina. Tavoitteena on väkivallan, koulukiusaamisen ja rasismin ennaltaehkäisy.

5. Toimii aktiivisesti netissä. Ylläpitää Loviisan Rauhanfoorumin ja Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen kotisivuja. Jatkaa aktiivisuutta Facebookissa (sekä SKR:llä että Loviisan Rauhanfoorumilla omat sivunsa), Twitterissä (LovPeaceForum englanniksi), YouTubessa (lyhyitä haastattelupätkiä sekä luentoja) ja Flickrissa (Loviisan Rauhanfoorumin valokuvia). Pyrkii erityisesti tuomaan esille periaatteellisen väkivallattomuuden oppia kääntämällä netissä olevaa materiaalia (esimerkiksi Metta Center for Nonviolence -järjestön kotisivulla) englannista suomeksi ja julkaisemalla sitä omilla sivuillaan ja tarjoamalla materiaalia muillekin sivustoille.

6. Tekee yhteistyötä muiden globaalikasvatusta harjoittavien tahojen kanssa. SKR pyrkii aktiivisesti lisäämään ihmisoikeus-, kehitys-, ympäristö- ja rauhanjärjestöjen yhteistyötä Suomessa toimimalla aktiivisesti esimerkiksi Anna Lindh Foundation, Vapaus valita toisin, Kepa, Maailma.net ja Suomen Rauhanliiton -verkostoissa sekä Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa. Tekee kaikissa projekteissaan yhteistyötä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa varmistaakseen, että työ on mahdollisimman kustannustehokasta, että asiantuntemusta on mahdollisimman laaja-alaisesti eikä resursseja tuhlaavaa päällekkäistä työtä tapahdu. Järjestetään kolmannen kerran YK-päivän jumalanpalvelus johon kutsutaan kaikki Helsingissä työskentelevät suurlähettiläät. Kyseessä on YK:n juhlavuosi, joten mietimme tarkkaan miten se vaikuttaa ohjelmaan. Tuo yhteistyössä Kepan kanssa Kepan Mahdollisuuksien Tori -konseptin myös Loviisaan.

7. Tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin ja nostaa niitä keskusteluun. Tarjoutuu puhumaan seminaareissa, lähettää medialle tiedotteita ja kirjoittaa yleisönosastokirjoituksia. Nostaa esille uusia näkökulmia ja on aktiivinen erityisesti valtamedian suuntaan. Järjestää tarvittaessa seminaareja ja muita tapahtumia sekä osallistuu Sosiaalifoorumiin, Maailma kylässä -festivaaliin, Pax-festivaaliin ja vastaaviin tilaisuuksiin rauhantyön teemoilla. Jatkaa väkivallattomuus & radikalisoituminen -teeman käsittelyä 11.11.2014 toteutetun onnistuneen seminaarin innostamana.

8. Levittää alan kirjallisuutta. SKR jatkaa laadukkaiden kirjojen myymistä ja lahjoittamista luennoilla, seminaareissa, festivaaleilla ja internetissä.

9. Edistää Gandhi – King – Ikeda -näyttelyn ja Väkivallan kulttuurista rauhankulttuuriin – näyttelyn toteutumista yhteistyössä Rauhanliiton ja muiden rauhanjärjestöjen kanssa, ja osallistuu vastaavien näyttelyiden toteuttamiseen mahdollisuuksiensa mukaan.

10. Jatkaa jäsenhankintakampanjaa ja pyrkii saamaan seurakuntia yhteisöjäsenikseen.

11. Osallistuu aktiivisesti Suomen Ekumeenisen Neuvoston vastuuviikon järjestelyihin sekä Eettisten kysymysten jaoston ja kasvatuskysymysten jaoston suunnitteleman rauhankasvatusseminaarin valmisteluihin ja toteutukseen.

12. Loviisan Rauhanfoorumin vapaaehtoiset kokoontuvat yhdessä Amnestyn paikallisosaston kanssa säännöllisesti ympäri vuoden Loviisassa.

Yläkuva: Giovanni Orlando (some rights reserved).

Published
Categorized as Skr

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.