Suomen Kristillinen Rauhanliike

Terho Pursiaisen saarna Huopalahden kirkossa 14.9.2008. Kuvat: Timo Virtala.

Tekstinä lukukappaleesta Kolossalaiskirje 2:17 (18. sunnuntai helluntaista, 2 vsk.) seuraava virke:

”Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa.”

Mitä voi tarkoittaa se tulevaisuuden varjo, josta päivän lukukappale Kolossalaiskirjeestä puhuu? Ilmausta voi soveltaa ainakin kahteen eri asiaan. Ensinnäkin se antaa uuden näkökulman uskontoon. Toiseksi se auttaa jäsentämään näkemystä ihmiskunnan historiasta.

Uudessa testamentissa puhutaan toisessakin kohdassa tulevaisuuden varjosta. Kohta on Heprealaiskirjeen kymmenennessä luvussa. Luen teille tämän jakeen.

Laissa on vain varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää. (Hepr. 10:1.)

1. Uskonto on tulevan varjo

Kumpikin Uuden testamentin kohta tähdentää, kuinka uskonto ei ole itse asia. Uskonnossa on muusta kysymys. Uskonto on vain sen varjoa, mikä on tulossa. Se on sormi, joka viittaa itse asiaan, Jumalan tulevaisuuteen. Raamatun kohdat mainitsevat erikseen uskonnon menot ja uskontoon perustuvan moraalin.

Tekstit askarruttivat minua jo neljä vuosikymmentä sitten. Kirjoitin nuorena miehenä kirjassani Uusin testamentti, kuinka sama, mikä koskee uskonnon menoja ja uskonnon moraalia Uuden testamentin mukaan, koskee myös uskonnon oppeja.

Dogmitkin ovat vain ’tulevaisen varjo’ ja ’tarkoitettuja katoamaan käyttämisen kautta’ – Kolossalaiskirjeen mahdollisesti Paavalin kynästä peräisin olevia sanontoja soveltaakseni.

Liitin tämän ajatuksen Vanhan testamentin teksteihin, joissa kuvataan uskonnotonta tulevaisuutta: aikaa, jolloin uskonto on käynyt tarpeettomaksi sen tähden, että Jumala itse on asettunut ihmiskunnan keskuuteen. Tärkeimpiä kohtia on Jeremiaan kirjan 31. luku.

Tämän liiton minä teen Israelin kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra.’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. (Jer. 31:33—34.)

Jeremia kuvaa aikaa, jolloin uskonto on käynyt tarpeettomaksi ja se on unohdettu.

Uskonnoilla on ikuinen taipumus muodostua ahtaiksi, suvaitsemattomiksi ja eri tavoin uskovien välistä vihaa ruokkiviksi järjestelmiksi. Jos raittiin raamatullisella tavalla tajuaisimme, että uskonto menoineen, moraalisine vaatimuksineen ja oppeineen on pelkkä sormi, joka viittaa siihen, mikä on tulossa, vähenisivät nämä vastenmieliset ja pelottavat uskonnon piirteet. Uskonto ei ole totuus, se on sen totuuden varjo, joka vasta on tulossa.

2. Jumalan tulo ja lopunajan paha

Päivän tekstillä ja siihen liittyvällä Heprealaiskirjeen jakeella on toinen, varmaankin vielä tärkeämpi sovelluksensa.

Sovellus alkaa kysymyksestä: miten tulevaisuus voisi heittää varjonsa nykyajan ylle? Tämä kielikuva on mielekäs vain jos pohjana on kaksi ajatusta. Ensinnäkin on nähtävä, kuinka tulevaisuudesta loistaa jotakin kirkasta kohti meitä, jotka olemme matkalla tulevaisuuteen.

Toiseksi on oletettava, että meidän ja tulevaisuuden valohehkuisen taivaanrannan välissä on valoa läpäisemätön este, kuin betoninen bunkkeri tai massiivinen patsas. Varjo peittää nykyhetken, koska tulevaisuuden kirkkaus ei pääse heittämään säteitään siihen.

Näin käsitettynä ilmaus tulevaisuuden varjo piirtää havainnollisesti nähtäväksemme Uuden testamentin historiankuvan.

Jeesus julisti Jumalan tuloa maailmaan, Jumalan valtakuntaa, niin kuin oma Kirkkoraamattumme hänen sanomansa suomentaa. Tulevaisuuden horisontissa hohtaa Jumalan valomerkki, jota kohti yksilöinä kuljemme kautta elämänkaaremme ja ihmiskuntana läpi historian.

Jumalan hallitseman tulevaisuuden kirkkaus on ensimmäinen niistä kahdesta äsken mainitsemastani välttämättömästä edellytyksestä sille, että kuva nykyajan yllä olevasta tulevaisuuden varjosta on mielekäs.

Toinen edellytys on Uusi testamentin opetus, jonka mukaan Jumalan kirkkautta peittää läpitunkemattomalta näyttävä este. Esteellä on eri kirjoituksissa eri nimiä, kuten Antikristus, Peto tai Laittomuuden ihminen. Kuljemme yksilöinä ja ihmiskuntana kohti toisenlaista, parempaa todellisuutta, mutta samalla joudumme kulkemaan kohti lopunajallista painajaista. Se on se paha, josta Jeesus opetti meitä pyytämään pääsyä Isä meidän-rukouksessa: ”Päästä meidät pahasta.”

Nämä erisnimet, kuten Antikristus ja Peto, houkuttelevat ajattelemaan, että tulevaisuuden kirkkauden tielle asettuva synkeä bunkkeri on jokin ihmiskunnan ulkopuolinen taho, sivullinen syyllinen. Paavali torjuu moiset ulkoistamisoperaatiot. Lopunajallinen paha on jotakin, mikä sikiää ja kasvaa yhteiselämässämme. Se on sellaista, mikä on meistä peräisin ja jota me tietämättämme ruokimme ja hoivailemme. Toisessa Tessalonikalaiskirjeessä hän kirjoittaa siitä, miten uuden, paremman todellisuuden tiellä on este. Se on jo läsnä keskellämme ikään kuin sikiönä, jota ruokimme piittaamattomilla asenteillamme, vastuuttomilla ajatuksillamme ja holtittomalla elämänmuodollamme.

Paavali selittää: Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa. (2. Tess. 7.) Vanha Raamatun käännös oli tässä kohdassa parempi: ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa.”

Uuden testamentin historiankäsityksen mukaan muuta tietä tulevaan, parempaan todellisuuteen ei ole kuin se, joka kulkee kohti lopunajallista koettelemusta. Sitä koettelemusta olemme yhteisvoimin valmistelemassa itsellemme.

3. Sovellus nykyihmiskuntaan

Uuden testamentin tulevaisuuden varjon käsitteen tutkiminen kuulostaa hämmästyttävän ajankohtaiselta ihmiskunnan nykyisessä tilanteessa.
Ensinnäkin ihmiskunta näyttää olevan huikaisevien mahdollisuuksien edessä. Taivaanranta on kirkas. Tieteen, teknologian ja jopa kulttuurin aloilla ihmiskunta on edennyt hurjin harppauksin. Mikään ei näyttäisi olevan meille täysin mahdotonta.

Samalla kuitenkin ihmiskunta on elämässä ennen kokemattomien uhkien alla. Luulimme maailmanlaajuisen ydinkonfliktin uhan jo väistyneen, mutta suurvaltojen välinen jännitys on uudelleen kiristymässä. Sotaakin kauheampi mahdollisuus on aukeamassa: se, että ihmiskunta tuhoaa oman elämänsä perusehdot rasittamalla luontoa niin, ettei se enää saata kestää painetta. Tiellä kohti upeaa tulevaisuutta on synkkä, valoa läpäisemätön bunkkeri. Elämme tulevaisuuden varjossa.

Ihmiskuntaa ei uhkaa mikään ulkopuolinen taho. Uhkamme on peräisin meistä itsestämme. Ruokimme kaikki, koko ihmiskunta, yhteisvoimin sitä Petoa, joka tahtoo riistää meiltä tulevaisuuden.

Päivän teksti on mitä ajankohtaisin sanoma nykyajallemme.

4. Paluu Jeesuksen sanomaan

Selkein selostus siitä, mitä Jeesus opetti kolmivuotisen julkisen toiminnan aikana, on Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa, niin sanotussa Jeesuksen neitsytpuheessa. Se on hyvä malli sille, miten meidän tulevaisuutemme varjossa elävien nykyihmisten pitäisi käsittää tilanteemme vaatimukset.

Jeesuksen neitsytpuhe oli tämä nelikohtainen ohjelma:

Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma. (Mark. 1:15.)

Meidän pitäisi palata tähän tekstiin aina uudestaan.

Jeesus sanoo ensiksi, että valomerkki on tullut. Aika on täyttynyt: tarjoilua entiseen tapaan ei enää tule. Se joka jatkaa juhlimistaan, juhlii valomerkin jälkeen.

Toiseksi Jeesus sanoo: Jumala on tulossa. Horisontti hohtaa ylimaallista kirkkautta. Valomerkki on saatu toisessakin, iloisessa merkityksessä, hyvänä sanomana eli evankeliumina. Se on saatu tulevaisuuden lupauksena. Jumalan kirkas tulevaisuus on majakka, jota kohti kuljemme.

Kolmanneksi Jeesus tähdentää, että on arvojärjestyksen tarkistamisen aika. Kirkkoraamatun sanaa kääntymys vastaa alkukielessä kreikassa sana metanoia, joka tarkoittaa uusia arvoja, uutta arvojärjestystä.

Neljänneksi Jeesus kehottaa uskomaan. Arvojärjestykset jäävät usein vain sananhelinäksi, niin kuin on käynyt usein siinä arvokeskustelussa, jota eri puolilla yhteiskuntaa on muodikkaasti käyty viidentoista vuoden ajan. Jos tarkistamme arvomme uskossa, uskallamme myös elää ja tehdä päätöksiä niiden mukaisesti.

5. Planeetta kuoleman porteilla

Parikymmentä vuotta sitten tulivat korkeaan muotiin kertomukset ihmeellisistä kuoleman porteilla käynti-kokemuksista. Miljoonien amerikkalaisten väitettiin nähneen ihania näkyjä tilanteissa, joissa he olivat kuolemaisillaan tai heidät oli todettu jo jopa kliinisesti kuolleiksi. Selitettiin, kuinka syvästi nämä kokemukset muuttivat kokijoiden arvomaailmaa. Ne, jotka palasivat elämään, elivät siitä lähtien syvää, vastuullista, henkisten arvojen täyttämää elämää.

Keskusteluun näistä kokemuksista liittyi paljon sensaationhakuista ja jopa valheellista huuhaata. Taikauskoisesta roskasta näissä kertomuksissa meidän ei tarvitse välittää. Kuoleman porteilla käynti-kokemus on joka tapauksessa hyvä ja syvä nykyajan mielikuva samasta asiasta, jota Jeesus selitti aikalaisilleen.

Ihmiskunta on saanut valomerkin: olemme lähestymässä hyvää vauhtia viimeistä suurta koettelemusta. Planeetta on ajautumassa kuoleman porttia kohti, kuten kirjoitin viisitoista vuotta sitten kirjassani Tulevaisuus kriisissä.

Uuteen, parempaan todellisuuteen voimme päästä vain tekemällä Jeesuksen tarkoittaman kääntymyksen: tarkistamalla arvojärjestystämme niin, että arvomme vastaisivat tosiasiallista tilannettamme. Arvot on tarkistettava hyvässä uskossa, bona fide, kuten juristit sanovat niin, että tarkoitamme sitä mitä sanomme ja uskallamme muuttaa elämäämme uusien arvojen mukaiseksi. Mallinamme ovat enemmän tai vähemmän todenmukaiset kertomukset siitä, mitä kuoleman porteilla käyneistä ihmisistä kerrotaan.

Jeesuksen nelikohtainen ohjelma on meidän ajankohtaisten tarpeittemme mukainen ohjelma. Evankeliumi on mitä ajankohtaisinta asiaa, täysin kuranttia tavaraa.

Teksti: Kai Vahtola
Kuva: Sally Armbrecht

Seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa nähdään ja koetaan sanaa, ehtoollista, yhteisöllisyyttä, kiitosta ja ylistystä.

Jumalanpalveluksen sisältöjen joukossa rauhan teema leimaa sitä toistuvasti. Messu on rauhan juhla. Rauha ei ole vain punainen lanka vaan se ilmentää messua kokonaisvaltaisesti. Jumalanpalvelus on eräänlainen rauhan julistus.

24.10. on rauhan rukouspäivä

Kirkkovuoteen otettiin rukouspäivien uudistamisessa oma jumalanpalveluspäivänsä rauhan teemalle. Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivänä (24.10.), on hyvä tarkastella sitä, miten rauha yleensä ilmenee messun tai sanajumalanpalveluksen sisällössä ja kulussa.

Rauhan rukouspäivä avaa nimittäin seurakunnalle konkreettisen väylän rukoilla rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta sekä toimia aktiivisesti. Samalla rukouspäivä on maassamme toimivien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteinen puheenvuoro, ja se sijoittuu YK:n päivään. Rukouspäivä tukee myös samalla viikolla vietettävää kirkkojen kansainvälistä vastuuviikkoa, jota suunnittelevat erityisesti Suomen ekumeeninen neuvosto ja Kirkon Ulkomaanapu.

Jo jumalanpalveluspäivä eli sunnuntai luo jumalanpalveluksen ja rauhan yhteyttä. Tuo päivä on ylösnousemuksen viikoittainen muistopäivä. Ylösnoussut Kristus tervehtii “rauha teille”. Se on pääsiäistervehdys, joka sisältää lupauksen pimeyden ja ahdistavan pelon väistymisestä, jolloin luottamus, rauha ja turvallisuus astuvat sijaan.

Rauhan tervehdys on mukana jumalanpalveluksen alkusiunauksessa ja se saattaa meitä kirkosta pois päätössiunauksena. Jumalanpalveluksen alussa ja lopussa kuljetaan siis siunauksen portista – ja tuon siunauksen keskeinen sisältö on rauha.

Rauhaa rukoillaan maailmaan ja omaan elämään

Jumalanpalveluksessa on läsnä myös rukous rauhan puolesta. Varhaisimmassa vuororukouksessa keskeinen sisältö on ollut rauha – “Rukoilkaamme rauhassa Herraa”. Rauhan kaipuu saa rukouksessa konkreettisia sisältöjä kuten pyyntö rauhasta kaikkialle maailmaan tai toive yksimielisyydestä ja varjeluksesta.

Monipuolisemmin ja rikkaammin rauha on esillä saarnan jälkeen tulevassa yhteisessä esirukouksessa. Siinä rauha saa konkreettisia ja ajankohtaisia ilmenemismuotoja seurakunnan rukoillessa oman asuinpiirinsä ja koko maailman puolesta.

Yhteisen esirukouksen perusta on Jeesuksen opettaman Isä meidän -rukouksen pyynnössä “Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Esirukouksessa tämä pyyntö konkretisoituu siinä tilanteessa, missä seurakunta kulloinkin elää. Seurakunta asettuu kultaisen säännön mukaisesti lähimmäisen asemaan etsimään hänen hyväänsä. “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12).

Rauhan kaipuu ja rauhan omistaminen ilmenevät ehkä vaikuttavimmin Herra armahda -laulun ja Kunnian yhteydessä. Rauhaa kaipaavalle seurakunnalle kuulutetaan enkelten julistus “Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”.

Jumalan rakkaus Kristuksessa tulee seurakunnan keskuuteen sen viettäessä messua. Ja tuo rakkaus vaikuttaa rauhan ihmisten kesken. Enkelten ylistys jouluyönä on vaikuttava viesti siitä, miten rauha murtautuu esiin pimeyden ja toivottomuuden keskellä.

Ehtoollinen – sovinnon ja rauhan ateria

Ehtoollinen on uuden liiton ateria. Uuden liiton sisällössä keskeistä on rauha Jumalan ja lähimmäisen kanssa.

Ehtoollisrukouksen jälkeen seurakunta yhtyy Isä meidän -rukoukseen. Rukouksen jälkeen tuleva Herran rauha sai jo varhain paikkansa valmistuksena keskinäiseen rauhan ja sovinnon toivottamiseen. Keskinäiseen sovintoon velvoittivat myös Jeesuksen sanat: “Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.” (Matt. 5:23-24.)

Rauhan ja sovinnon merkissä toteutuu näin ollen myös Herran rukouksen pyyntö “Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”.

Herran rauha voidaan tulkita myös synninpäästöksi: “Herran rauha on julkinen synninpäästö, puhdas evankeliumin ääni, joka kuuluttaa syntien anteeksiantoa. Herran rauha on ainoa ja arvokkain valmistautuminen Herran pöytään, kun se otetaan uskossa vastaan itsensä Kristuksen lausumana.” (Luther)

Ehtoollisen ja rauhan yhteys ilmenee vielä Jumalan Karitsa -hymnissä, missä hymnin lopussa armahda-pyyntö vaihtuu rauhan rukoukseksi “anna meille rauha”.

Rauhan pyyntö lähettää arkeen

Messun päätös, siunaus ja lähettäminen, ilmentävät rauhan teemaa rohkaisuna arjen palveluun ja toimintaan. Herran siunaus siunaamisen muotona toistaa messussa moneen kertaan kaikuneen rauhan pyynnön. Siunaamiseen voi liittyä lähettäminen. Lähettämisessä muistutetaan seurakuntaa siitä, miten rauha ja Herran palvelu kuuluvat yhteen: “Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.” Rauha ja ilo ovat Hengen hedelmiä. Kristitty on aina Kristuksen palvelija – niin messussa kuin arjessakin.

Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää vietetään 24.10. Seurakunnissa tämä päivä on jumalanpalveluspäivä, vaikka ei olekaan sunnuntai. Seurakunnan jumalanpalvelus voidaan viettää eri tavoin ja eri vuorokauden aikoina. Rukouspäivänä on luontevaa kutsua myös eri kristilliset yhteisöt yhteiseen rukoukseen ja todistukseen. Rauhan rukouspäivän virikeaineistoa on saatavissa esimerkiksi Jumalanpalveluselämän verkkosivuilta osoitteesta http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/ajank.html .