Archive for the 'Loviisan rauhanfoorumi' Category

Published by admin on 04 Kes 2012

Loviisan Rauhanfoorumi 3. – 6.8.2012

Puhumassa kolme pappia ja yksi rikollinen. Käsittelyssä mystikot Gandhi ja Kallinen. Etnomusiikkia, elokuvaa, rauhanlättyjä ja nykytanssia. Tule kokemaan Loviisan Rauhanfoorumi, hymykuoppa kesäsuomen poskella!

Kaksikymmnetäviisivuotistaivaltaan juhliva Loviisan Rauhanfoorumi alkaa avajaisjuhlallisuuksilla Bongan linnassa. Ohjelmassa on mm. gallerian esittely ja pianomusiikkia, Selim Palmgrenin Kolmikohtauksinen nokturno Marja Pohjolan esittämänä. Avajaisten jälkeen siirrytään elokuvateatteri Marilyniin katsomaan Viron laulavasta vallankumouksesta (1987 – 1990) kertovaa elokuvaa The Singing Revolution. Elokuvasta käy ilmi, kuinka Viron uusi itsenäistyminen ja ylipäätään koko kommunismijärjestelmän luhistuminen oli yksi viime vuosisadan tärkeimmistä, ellei tärkein, esimerkki siitä, kuinka suuresta voimasta väkivallattomuudessa on kysymys.

Väkivallattomuudesta puhutaan myös lauantain kahdessa seminaarissa. Seminaarivieraat pääsevät videon välityksellä kuulemaan maailman johtavan väkivallattomuustutkija Michael N. Naglerin Loviisan Rauhanfoorumia varten laatiman puheenvuoron. Nagler on tutkinut väkivallattomuuden teoriaa nimen omaan gandhilaisesta näkökulmasta käsin useiden vuosikymmenten ajan. Hänen kirjansa The Search for a Nonviolent Future on palkittu American Book Award -palkinnolla. Hänen puheenvuoronsa tulee vastaamaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksen Hyvinkään tragedian jälkeen esittämään kysymykseen: Mikä tässä ajassa kasvattaa tappajia. Naglerin Berkeleyn yliopistossa pitämänsä väkivallattomuuden teoria ja käytäntö -kurssi on nähtävissä kokonaisuudessaan täältä.

Gandhi tänään -seminaarin toinen puhuja on väkivallattomuusaktivisti Martin Smedjeback Ruotsista. Hän kertoo millaista on elää gandhilaisen ideaalin mukaisesti 2000 -luvulla. Ruotsin asevientiä vastustavasta ja kansalaistottelemattomuuttakin sisältävästä Avrusta -kampanjasta, jossa Smedjeback on keskeinen toimija, on tekeillä myös dokumenttielokuva. Gandhi tunnetaan nimen omaan nälkälakoistaan ja kansalaistottelemattomuudestaan, mutta on erinomaisen tärkää valottaa myös hänen rakentavaa ohjelmaansa, joka oli hänen urallaan vähintäänkin yhtä keskeisessä asemassa. Kyse oli hänen ideaalinaan pitämänsä yhteiskunnan rakentamisesta ruohonjuuritasolta, ja kolmas puhujavieraamme käsittelee juuri tätä aihetta. Hän on tutkija Satu Ranta-Tyrkkö Tampereen yliopistosta, hänen puheenvuoronsa käsittelee gandhilaisuutta sosiaalityön näkökulmasta.

Toisen seminaarin järjestää Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen vuoden 2012 rauhanpalkinnon saanut Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker. Seminaarien välillä esiintyy loviisalainen nykytanssiryhmä Loviisa Open Dance Company. Illalla juhlitaan Laivasillalla Mama Africa -yhtyeen tahdittamana. Kyseinen ryhmä on esiintynyt Rauhanfoorumissa myös vuosina 2009 ja 2010 ja villiinnytti Laivasillan yleisön täysin. Ryhmä koostuu Suomeen Senegalista muuttaneista ammattimuusikoista.

Sunnuntaina, juuri ennen Loviisan Laulujuhlia, ryhmä järjestää Ungernin puistossa rumpukurssin lapsille. Sunnuntaiaamun rauhanmessussa kuullaan tänä vuonna suomea, ruotsia ja englantia. Messu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 11, koska järjestäjinä ovat sekä suomen- että ruotsinkieliset seurakunnat. Messun toimittavat kirkkoherrat Seppo Apajalahti ja Karl af Hällström. Esiintymässä on Helsinkiläisen Lähde -kuoron lisäksi yksi Suomen johtavia etnomusiikin esittäjiä, Piirpauke -yhtyeen keulahahmo Sakari Kukko vaimonsa Sheila Surbanin kanssa. Parivaljakko esiintyy myös Rauhanmessun jälkeen Ungernilla alkavissa Loviisan Laulujuhlissa, jossa mukana myös mm. Loviisan Viihdelaulajat, Mama Africa, Hinthaaran kyläkuoro sekä Suomen Työväen Musiikkiliiton Karjalan piirin leirikuoro.

Loviisan Rauhanfoorumi päättyy maanantaina 6.8., jolloin luvassa on kirjailijoiden esittelyä, musiikkia ja Hiroshima -päivän kynttiläpuhe. Mukana mm. Yrjö Kallisesta elämänkerran kirjoittanut Matti Salminen sekä kirjailijana ja lausuntataiteilijana tunnettu pastori Aino-Kaarina Mäkisalo. Loviisan Rauhanfoorumi päättyy perinteiseen Hiroshima -päivän kynttiläkulkueeseen. Viime vuonna kulkueessa muisteltiin ennen kaikkea Norjan ampumatragedian uhreja, tänä vuonna joudutaan valitettavasti taas hiljentymään entistäkin lähempänä tapahtuneen järjettömän väkivallanteon johdosta. On aika hiljentyä, muistaa Hyvinkään ampumatragedian uhreja ja tukea omaisia ja muita tragediassa fyysisesti tai henkisesti haavoittuneita. On myös aika kääriä hihat ja rakentaa sellaista yhteiskuntaa ja kulttuuria, jossa väkivaltaa on vähemmän, ja välittämistä ja elämän tarkoitusta enemmän.

Johtamalla Intian itsenäisyyteen ilman sotaa brittejä vastaan Gandhi antoi maailmalle ja meille tuleville sukupolville esimerkin, kuinka suuria yhteiskunnallisia muutoksia väkivallattomuuden eli totuuden, rakkauden ja uhrautuvaisuuden voimalla on mahdollista saavuttaa. Gandhi -seminaarimme tavoitteena ei ole niinkään muistella Gandhia historiallisena hahmona vaan kysyä, miten gandhilaista filosofiaa voidaan soveltaa nykypäivänä. Kysymyksemme professori Michael Naglerille ja muille alustajille tulee olemaan, miten väkivallattomuutta voisi käyttää tämän päivän Suomessa, mitä oli rakentava ohjelma ja mitä se voisi olla nykyään. Mutta ennen kaikkea haluamme pohtia, miten pääsemme lähemmäksi väkivallattomuuden kulttuuria eli sellaista yhteiskuntaa, jossa yhä harvemman tarvitsisi turvautua päihteisiin, väkivaltaan ja vastakkainasetteluihin, ja yhä useampi voisi tuntea itsensä hyväksytyksi, hyödylliseksi ja tärkeäksi.

Loviisan Rauhanfoorumin 2012 ohjelma: www.rauhanfoorumi.fi/ohjelma-2012
Loviisan Rauhanfoorumi 2012 Facebookissa: http://www.facebook.com/events/447217005306721/
Loviisan Rauhanfoorumi Facebookissa: www.facebook.com/LoviisanRauhanfoorumi
Loviisan Laulujuhlat Facebookissa: www.facebook.com/LoviisanLaulujuhlat
Suomen Kristillinen Rauhanliike Facebookissa: www.facebook.com/SuomenKristillinenRauhanliike

Published by admin on 22 Hei 2011

Loviisan 24. Rauhanfoorumi 5. – 7.8.2011

Seminaarissa kysytään: Mitä mieltä Tunisian Punaisen Puolikuun johtaja on Arabien keväästä? Mitä YK:n pääkonttorissa ajatellaan Libyan sodasta?

Uudistuneet, kansainväliset laulujuhlat: miten onnistuu sambialaisilta ”Hummani hei”?

Rauhanmessu Loviisan torilla: Helsingin piispa Irja Askola saarnaa, neljä kuoroa laulaa

Loviisan Rauhanfoorumi on vuosittain Hiroshima-päivän ympärillä järjestettävä kesätapahtuma itäisellä Uudellamaalla, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Luvassa on kansainvälisen tason seminaareja, konsertteja, ulkoilmatapahtumia, elokuvaa, kuvataidetta, Hiroshima -päivän kynttiläkulkue ja rauhanmessu. Lämpimästi tervetuloa!

Arabien kevät haasteena rauhanvälitykselle -seminaarin ovat lupautuneet puhumaan Tunisian Punaisen Puolikuun pääsihteeri tohtori Tahel Cheniti Tunisiasta ja YK:n poliittisen osaston rauhanvälityksen tukiyksikön päällikkö Kelvin Ong Yhdysvalloista. Kommenttipuheenvuorot pitävät tohtori Susanne Dahlgren Helsingin yliopistosta sekä YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko. Keskustelijoilta tullaan kysymään heidän näkemystään Arabien kevään tilanteeseen, minkälaiset odotukset heillä on jatkosta ja mihin toimenpiteisiin YK:n, EU:n, Afrikan Unionin ja Arabiliiton tulisi heidän mielestään ryhtyä.

Lauantain toritapahtumassa on luvassa musiikkia, teatteria, rauhanlettuja, kirjamyyntiä ja rauhanjärjestöjen infoa. Esiintymislavalle nousee Langingkosken Leidit, Lauri Kojo, Zambian Vocal Collection sekä performanssitaidetta esittävä Marja-Leena Airaksinen.

Kaukaisimmat musiikkivieraat saapuvat Sambiasta. Zambian Vocal Collection – a capella lauluryhmän laajaan repertuaariin kuuluu niin perinteistä, gospelia kuin viihdemusiikkiakin. He ovat vierailleet Suomessa kahdesti aiemminkin esiintyen mm. Provinssirockissa ja presidenttifoorumissa. Yhtye esiintyy Loviisassa neljästi: lauantaiaamulla Loviisan torilla, illalla Laivasillalla, sunnuntaina rauhanmessussa ja Loviisan Laulujuhlilla.

Loviisan Laulujuhlia järjestettiin Loviisan seudulla 1800 -luvun lopusta aina 1980 -luvulle asti. Viime vuonna perustettu yhdistys, Loviisan Laulu ry – Lovisa Sång rf:n tarkoituksena on herättää henkiin ja edelleen kehittää alueen laulujuhlaperinnettä. Mukana on tällä kertaa kaksi lapsikuoroa, eläkeläiskuoro, viihdekuoro, seurakuntakuoro ja sambialainen a capella -yhtye. Laulukielenä on suomi, ruotsi, viro ja useita afrikkalaisia kieliä.

Lauantain toisessa seminaarissa kysytään, onko rauhanliike pysynyt maailmanpoliittisten muutosten ja aseteknologian kehityksen perässä. Vaatimukset rauhasta annetaan valtioille, vaikka sotilaalliset toimijat ovat yhä useammin ei-valtiollisia. Millaisin strategioin rauhaa tavoitellaan? Keskustelemassa Kalevi Suomela, Laura Lodenius, Eekku Aromaa ja Jarmo Pykälä.

Sunnuntain rauhanmessussa esiintyy Lähde -kuoro Helsingistä, sambialaiset vieraamme ja lapsikuorot sekä Loviisasta että Viron Haapsalusta. Messussa saarnaa Helsingin piispa Irja Askola.

Lauantain ja sunnuntain tapahtumiin on järjestetty bussikuljetukset Helsingistä Loviisaan ja takaisin. Kuljetuksen hinta on 5 €. Etukäteisilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen teemu@kaapeli.fi tai puhelimitse numeroon (09) 7744 3116 / Teemu Matinpuro. Bussi voi tarvittaessa koukata myös Porvoon kautta. Lauantaina bussikuljetus Loviisasta Helsinkiin ajaa suoraan Töölönrantaan, jossa luvassa Hiroshima -päivän tapahtuma ja europarlamentaarikko Tarja Cronbergin kynttiläpuhe.

Loviisan Rauhanfoorumin ohjelma 2011:

Ma 25.7 – su 7.8
Mia Aitokarin valokuvanäyttely Laivasillalla.

Pe 5.8
13 – 17 Puistotapahtuma nuorille ja lapsiperheille: musiikkia, piknikkiä, joogaa ja tavaranvaihtoa
19 – 21 Pecha Kucha Night eli kuuden minuutin rauhantutkimuksen tietoiskuja Club Alexiassa
21 – 24 Runo, Rauha, Rakkaus -runotapahtuma Degerbyssä

La 6.8. Hiroshima -päivä

09 – 10 Bussi Helsingistä Kiasman edestä Loviisaan
08 – 13 Toritapahtuma: rauhanjärjestöjen infoa, kirjoja, musiikkia ja lettuja
11 – 13 Neuvottelukunnan kokous Tikvassa
13 – 15 Seminaari 1: Arabien kevät haasteena rauhanvälitykselle, alustajina YK:n rauhanvälityksen tukiyksikön päällikkö Kelvin Ong sekä Tunisian Punaisen Puolikuun pääsihteeri Dr. Tahar Cheniti
15.30 – 17.30 Seminaari 2: Rauhantekemisen uudet tuulet
18 – 20 Näkymätön Elina -elokuvan ilmaisnäytös
20 – 21 Bussi elokuvateatterin edestä Helsinkiin
21 – 21.50 Kuoroesityksiä Laivasillalla
21.50 – 22 Porvoon piispa Björn Vikströmin kynttiläpuhe
22 – 22.30 Kynttiläkulkue uimarannalle

Su 7.8
10.30 – 12 Bussi Helsingistä Kiasman edestä Loviisaan
12 – 13.30 Rauhanmessu Loviisan torilla, saarnaamassa Helsingin piispa Irja Askola. Messun jälkeen kirkkokahvit ja rauhanletut, mahdollisuus myös ruokailuun.
15.00 Loviisan Laulujuhlat
17 – 18 Bussi elokuvateatterin edestä Helsinkiin

Loviisan Rauhanfoorumin järjestäjänä toimii Suomen kristillinen rauhanliike ja suojelijana tasavallan presidentti Tarja Halonen. Lisätietoja numerosta 045 784 055 74 / Timo Virtala sekä osoitteista:

www.rauhanfoorumi.fi
www.facebook.com/LovPeaceForum
www.youtube.com/LovPeaceForum
www.twitter.com/LovPeaceForum

Published by admin on 13 Kes 2011

Arabien kevään haasteet puhuttavat Loviisassa

Loviisan Rauhanfoorumin (5. – 7.8.2011) lauantain ensimmäisen seminaarin pääpuhujiksi ovat lupautuneet Tunisian Punaisen Puolikuun pääsihteeri tohtori Tahel Cheniti Tunisiasta ja YK:n poliittisen osaston rauhanvälityksen tukiyksikön päällikkö Kelvin Ong Yhdysvalloista. Seminaarin teemana on Arabien kevät haasteena rauhanvälitykselle. Seminaarin puheenjohtajan toimii Loviisan Rauhanfoorumin neuvottelukunnan puheenjohtaja, suurlähettiläs Ilari Rantakari.

Lauantain toisessa seminaarissa kysytään, onko rauhanliike ja rauhantutkimus pysyneet sodankäynnin muutoksen perässä. Seminaarissa kuullaan rauhanliikkeen ja rauhantutkimuksen asiantuntijoiden alustukset. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua seminaariin interaktiivisesti. Puheenjohtajana toimii rauhantyön monivaikuttaja Kalevi Suomela. Sunnuntain rauhanmessu järjestetään Loviisan torilla, saarnaamaan saapuu Helsingin piispa Irja Askola.

Perinteisten ohjelmanumeroiden eli seminaarien, kynttiläkulkueen, rauhanlettujen ja messun lisäksi Rauhanfoorumi tarjoaa tänä vuonna myös joukon uusia tapahtumia, kuten nuorille suunnatun puistotapahtuman Kappelinpuiostossa, ravintolamiljöössä toteutettavan Pecha Kucha Night’in, kolmipäiväisen rauhantutkimusseminaarin Lapinjärven koulutuskeskuksessa sekä Loviisan uudistuneet laulujuhlat. Laulujuhlille on ilmoittautunut kahdeksan kuoroa, esityksiä tullaan kuulemaan ainakin suomeksi, ruotsiksi, viroksi, lingalaksi, kikongoksi ja swahiliksi. Mukana on niin lapsi-, eläkeläis-, viihde-, kuin seurakuntakuorojakin, joten luvassa on ilon, laulun ja monimuotoisuuden juhla!

Lapinjärvellä järjestettävän tutkimusseminaarin teema, Vallankumouksesta sotaan vai rauhaan, liittyy Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän ajankohtaisiin tapahtumiin. Kurssi pitää sisällään kontaktiopetusta, itsenäistä työskentelyä ja elokuvan. Kurssista ja opetuksesta huolehtii muun muassa dosentti Arto Nokkala, YTM Jarmo Pykälä ja VM Senja Korhonen. Ilmoittautuminen onnistuu SaferGlobe Finlandin verkkosivujen kautta 30.6 mennessä.

Loviisan Rauhanfoorumin vapaaehtoiset kokoontuvat sunnuntaina 12.6. klo 18.00 Ravintola Saltbodanin terassilla Laivasillalla. Tervetuloa mukaan, tarjolla on pientä purtavaa. Elokuun tapahtumaan tarvitsemme muun muassa letunpaistajia, teltanpystyttäjiä, lyhdynkorjaajia, koristelijoita, tarjoilijoita, tiedottajia sekä valokuvaajan, tulkkaajan, ruotsintajan ja elokuvavastaavan.

Loviisan Rauhanfoorumi on aktivoitunut entisestään verkossa ja avannut jo olemassa olevien Facebook ja Twitter -tilien lisäksi myös YouTube -tilin, josta löytyy Rauhanfoorumin teemoihin sopivia linkkejä, haastatteluita ja kommenttipuheenvuoroja. Toistaiseksi haastateltavina ovat olleet pastori Jim Lewis Yhdysvalloista ja Nonviolence Peaceforcen (NP) johtaja tohtori Tim Wallis Belgiasta. Wallis vieraili hiljattain Ahvenanmaalla NP:n eurooppalaisten jäsenjärjestöjen kokoontumisessa. Menomatkalla hän tapasi muun muassa Loviisan Rauhanfoorumin suojelijaa, tasavallan presidentti Tarja Halosta ja Rauhanfoorumissa useitakin kertoja esiintynyttä kansanedustaja Pekka Haavistoa, ja kertoi heille järjestönsä toiminnasta, eli siviilien aseettomasta rauhanturvaamisesta. Lisätietoja Rauhanfoorumin kotisivuilla.

Tässä vielä Loviisan Rauhanfoorumin ohjelma kokonaisuudessaan:

Ma 25.7 – su 7.8

Mia Aitokarin valokuvanäyttely Laivasillalla.

To 4. – la 6.8

SaferGlobe Finlandin koulutusseminaari: Vallankumouksesta sotaan vai rauhaan?

Pe 5.8.

13 – 17 Puistotapahtuma Kappelinpuistossa nuorille: musiikkia, piknikkiä ja tavaranvaihtoa. Järjestäjänä Loviisan nuorisovaltuusto.
19 – 21 Pecha Kucha Night eli kuuden minuutin rauhantutkimuksen tietoiskuja, järjestäjänä SaferGlobe Finland.
21 – 24 Runo, Rauha, Rakkaus -runotapahtuma Hotelli Degerbyssä, järjestäjänä RRR.

La 6.8. Hiroshima -päivä

09 – 10 Bussi Helsingistä Kiasman edestä Loviisaan
08 – 12 Toritapahtuma: rauhanjärjestöjen infoa, kirjoja, musiikkia ja rauhanlettuja
11 – 13 Neuvottelukunnan kokous seurakuntakeskuksen Tikva -salissa
13 – 15 Seminaari 1: Arabien kevät haasteena rauhanvälitykselle
15.30 – 17.30 Seminaari 2: Rauhan uudet mallit
18 – 20 Elokuva
20 – 21 Bussi Helsinkiin Kino Marilynin edestä
21 – 21.45 Kuoroesityksiä Laivasillalla
21.45 Kynttiläpuhe ja kynttiläkulkue Laivasillalta uimarannalle

Su 7.8.

10.30 – 12 Bussi Helsingistä Kiasman edestä Loviisaan
12 – 13.30 Rauhanmessu Loviisan torilla, saarnaamassa Helsingin piispa Irja Askola. Messun jälkeen kirkkokahvit ja rauhanlettuja. Mahdollisuus myös ruokailuun.
14 Loviisan Laulujuhlat, järjestäjänä Loviisan Laulu ry – Lovisa Sång rf, jonka jälkeen paluubussikuljetus Helsinkiin.


Lisätietoja:

Timo Virtala
+358 45 784 055 74

Pääsihteeri
Loviisan rauhanfoorumi
www.rauhanfoorumi.fi
www.facebook.com/LovPeaceForum
www.twitter.com/LovPeaceForum
www.youtube.com/LovPeaceForum

Published by admin on 05 Lok 2010

Psykoanalyytikko palkittiin, Pyhän maan piispa saarnasi ja entiset vihollistaistelijat kohtasivat


Luterilaisen maailmanliiton presidentti Munib Yuonan saarnaamassa Loviisan kirkossa su 7.8.2010.

Loviisassa 24. kerran järjestetty rauhanfoorumi onnistui tavoitteessaan tuoda Loviisaan iloa, eloa ja ideoita. Paikalle oli saatu itsenäisesti ajatteleva, nimekäs ja kansainvälinen joukko esiintyjiä. Loviisan ilmapiirissä heidän oli mahdollista ruotia ihmiskunnan suuriakin kysymyksiä kesäistä auringonpaistetta, luonnon kauneutta ja olemisen iloa unohtamatta.

Teksti ja kuvat: Timo Virtala. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Diakonia -lehdessä 4/2010.

Helle hikoilutti yleisöä, joka täydellisestä rantailmasta huolimatta oli saapunut Loviisan ainoaan elokuvateatteriin, Kino Marilyniin kuulemaan Jordanian ja Pyhän maan piispa Munib Younanin näkemyksiä Lähi-idästä. Piispa opiskeli aikoinaan Suomessa ja piti puheenvuoronsa suomeksi. Yleisö ei ujostellut kysymyksiä esittäessään, vaikka piispa oli vain viikkoa aikaisemmin valittu koko luterilaisen maailman keulahahmoksi, Luterilaisen maailmanliiton presidentiksi.

Rakentavista kannanotoistaan jo ennestäänkin tunnetun piispan puheenvuoro korosti kristittyjen asemaa sillanrakentajana. Hänen mukaansa kirkon tulee olla totuuden profeetallisena äänenä ja tuoda julki se, että rauhaa ei saavuteta asein ja sodan kautta, vaan etsien aktiivisesti rauhanomaista eloa, sovintoa ja mahdollisuutta ihmisarvon palauttamiseen. Meidät on lähetetty kantamaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden ristiä maailman jokaiseen kolkkaan, missä väkivaltaa ja vihaa esiintyy.

Piispa muistutti, ettei hänen esitelmänsä pääaihe, Jerusalem, ole hänelle pelkkä teologinen haaste, vaan kyse on hänen kotikaupungistaan. Hän kertoi lapsena asuneensa kolmen minuutin päässä Pyhän haudan kirkosta, neljän minuutin matkan päässä juutalaisten Itkumuurista ja viiden minuutin päässä muslimien Kalliomoskeijasta. Hän kertoi jo varhain oppineensa, että on olemassa monia näkökulmia ja näkökantoja, mikä ei ole lainkaan horjuttanut hänen omaa identiteettiään tai uskoaan ylösnousseeseen Kristukseen.

Piispan jälkeen lavalle astelivat Roni Segoly ja Sulaiman Khatib, jotka edustivat entisten israelilaissotilaiden ja entisten palestiinalaistaistelijoiden yhdessä viisi vuotta sitten perustamaa Combatants for Peace -järjestöä. Roni ja Sulaimanin elämäntarinoita yhdistää henkilökohtaisten kontaktien ja kielenopiskelun ratkaiseva asema elämänmuutoksen alullepanijana. Roni opiskeli arabian työskennellessään Israelin salaisessa palvelussa 1980 -luvulla, kun taas Sulaiman tenttasi hepreaa istuessaan yli vuosikymmenen israelilaisessa vankilassa. Vaikka motiivit kielenopiskelulle olivat kummassakin tapauksessa kavalat, auttoi toisen osapuolen lehtien ja kirjallisuuden lukeminen ymmärtämään vastapuolen motiiveja ja ajatuksenjuoksua. Roni on juuri siirtymässä täysaikaiseksi rauhanaktivistiksi ja korostaa, ettei rakenna rauhaa ja sovintoa palestiinalaisten, vaan oman kansansa edun nimissä.


Loviisan vuoden 2010 rauhanpalkinnon saanut tohtori Arno Gruen.

Freudin haastanut tutkija palkittiin

Yksi Loviisan rauhanfoorumin kohokohtia saavutettiin suurlähettiläs Ilari Rantakari luovuttaessa Loviisan vuoden 2010 rauhanpalkinnon sveitsiläis-amerikkalaiselle psykologi Arno Gruenille. Aivan kuten piispa Younaninkin puhe, käsitteli myös Gruenin puhe meissä jokaisessa olevaa sisäistä valoa, valmiutta empatiaan ja viisaiden moraalisten valintojen tekemiseen.

Gruen on Saksassa syntynyt, Amerikkaan juutalaisvainoja paennut ja Sveitsiin asettunut tutkija, kirjailija ja psykoanalyytikko. Elämäntyönään hän on tutkinut ihmisen väkivaltaisuuteen johtavia syitä ja haastanut siten Freudin käsityksen ihmisen luontaisesta väkivaltaisuudesta. Gruenin mukaan perusongelmana on kieltoja ja palkitsemisia suosiva kasvatus, joka opettaa miellyttämään auktoriteetteja, mutta ei ohjaa yksilöitä henkilökohtaiseen moraaliseen kasvuun. Seurauksena välinpitämättömyyttä, väkivaltaa ja yhteiskunta, joka nostaa omistamisen ja yhteiskunnallisen aseman kaltaiset ulkokohtaisuudet henkilökohtaisen omanarvontunnon mitaksi.

Tohtori Gruen oli kuudes rauhantekijä, jolle luovutettiin Loviisan rauhanpalkinto. Aikaisemmat palkinnonsaajat ovat romanianunkarilainen piispa László Tökés, Venäjän ortodoksikirkon metropoliitta Kirill, virolainen kirjailija Jaan Kross, oikeushammaslääkäri Helena Ranta ja presidentti Tarja Halonen. Vuonna 1990 palkittu Lásló Tökés on tätä nykyä europarlaamentaarikko Brysselissä ja 1993 palkittu Kirill Moskovan ja koko Venäjän Patriarkka.

Puhetilaisuuksien ja palkinnonjaon lisäksi Loviisan rauhanfoorumi tarjosi myös monipuolisesti musiikkia. Rauhanfoorumin musiikkiosuuden avasi jo hiukan etuajassa Lapinjärven koulutuskeskuksessa siviilipalvelusmiehille esiintynyt helsinkiläisbändi Koivuniemen herrat. Lauantaina Loviisan torilla esiintyi samana päivänä Ghanasta saapunut, Joensuun gospelfestivaaleille matkalla ollut Voices of Praise -kuoro (katso esitys). Toritapahtumassa tarjolla oli rauhanlettuja, kirjoja ja informaatiota aina teosofiasta Länsi-Saharaan. Illalla foorumiyleisöä villitsi senegalilaista perinnemusiikkia soittava Mama Africa -bändi, joka koostui lähinnä Helsingistä asuvista maahanmuuttajista.

Suomen kristillinen rauhanliike järjestäjänä jo kolmatta kertaa

Vuodesta riippuen kolmi- tai nelipäiväinen Loviisan rauhanfoorumi järjestetään vuosittain vapaaehtoisvoimin usean järjestön yhteistyönä Hiroshima-päivän (6.8) ympärillä. Tavoitteena on kanssakäymisen ja taiteen keinoin lieventää ihmiskunnan pelkoja, etsiä ratkaisuja ristiriitoihin ja tuoda iloa ihmisten elämään. Tapahtumien linjauksista ja teemoista päättää Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunta.
Yksi rauhanfoorumin ydinajatuksista on erilaisuuden kohtaaminen. Tänä vuonna esillä oli muun muassa uskontojen vuoropuhelu, joten lavalle nousi oman uskontonsa rauhanajatuksista kertomaan esiintyjiä luterilaisuudesta, ortodoksisuudesta, islamista, Amma-liikkeestä, Brahma Kumariksesta, Ananda margasta ja Bahai -uskosta. Myös suomalaiset rauhanjärjestöt olivat laajalla rintamalla esillä sekä kokoustiloissa että yksittäisten tilaisuuksien järjestäjinä.

Päävastuussa tapahtumasta on vuonna 1976 perustetulla Suomen kristillisellä rauhanliikkeellä. Sen tarkoituksena on ekumeenisessa hengessä herättää ja ylläpitää kristillisen uskon pohjalta nousevaa vastuuta ja toimintaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Järjestö näkee rauhantyön tähtäävän väkivaltaisuuden rajoittamiseen kaikilla elämänaloilla ja erityisesti sotien ennaltaehkäisemiseen. Suomen kristillinen rauhanliike oli pääjärjestäjänä tapahtumassa nyt kolmatta kertaa. Onnistuneesta foorumista itsevarmuutta saaneena se alkaa jo suunnitella ensi vuoden rauhanfoorumia. Lämpimästi tervetuloa mukaan talkoisiin!

Published by admin on 02 Elo 2010

Loviisan XXIV rauhanfoorumi 6.-8.8.2010

Luterilaisen maailmanliiton vastavalittu presidentti Munib Younan alustaa seminaarissa ja saarnaa Loviisan rauhanmessussa – Psykoanalyytikko Arno Gruenin oivallus palkitaan Loviisan rauhanpalkinnolla – Entiset israelilais- ja palestiinalaistaistelijat kommentoivat Lähi-idän tilannetta

Loviisan 24. rauhanfoorumi on tiivis kolmen päivän paketti tiedettä, taidetta ja tunnetta, iloa, eloa ja ideoita. Esiintyjä- ja asiantuntijakaarti on kansainvälinen ja rohkeasti uusia ajatuksia esille tuova. Tervetuloa kuuntelemaan, kohtaamaan ja keskustelemaan!

Pyhän maan piispa ja entiset israelilais- ja palestiinalaistaistelijat pohtivat Lähi-idän tilannetta. Reilu viikko sitten Luterilaisen maailmanliiton presidentiksi valittu, rakentavista kannanotoistaan tunnettu Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon piispa Munib Younan on lauantain Jerusalem – rauhan kaupunki? -seminaarin pääpuhuja. Hän on aikoinaan opiskellut Suomessa ja pitää puheenvuoronsa suomeksi. Lähi-idän tilannetta pohtivat myös entisten israelilaissotilaiden ja entisten palestiinalaistaistelijoiden yhdessä muodostaman Combatants for Peace -järjestön edustajat Roni Segoly ja Sulaiman Khatib. Mukana keskustelussa myös Suomessa asuvia juutalaisten ja muslimien edustajia.

Psykoanalyytikko Arno Gruenin oivallus maailmanrauhan saavuttamiseksi palkitaan Loviisan rauhanpalkinnolla. Gruen on Saksassa syntynyt, Amerikkaan juutalaisvainoja paennut ja Sveitsiin asettunut tutkija, kirjailija ja psykoanalyytikko. Elämäntyönään hän on tutkinut ihmisen väkivaltaisuuteen johtavia syitä ja haastanut siten Freudin käsityksen ihmisen luontaisesta väkivaltaisuudesta. Palkinnonluovutustilaisuudessa Gruen pitää puheen, jonka yhteenveto esitetään suomeksi.

Onko median totuudesta suunnan näyttäjäksi? Lauantain toisessa seminaarissa median tilannetta ruotivat Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen, Iran -asiantuntija Liisa Liimatainen, israelilainen toimittaja ja aseistakieltäytyjä Lior Volinz, Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja Aarni Tuominen sekä taiteilija ja vapaa toimittaja Lauri Kojo. Puheenjohtajana toimii pääsihteeri Pirjo Härö.

Uskonnot kohtaavat sekä esiintymislavalla että kokoushuoneessa. Religions for Peace -järjestön naisverkosto on järjestänyt Laivasillalle eri uskontojen rukous, runous ja tanssiesityksiä ennen Saksassa asuvan, Nonviolent Peaceforcen Euroopan edustajan Outi Arajärven puhetta ja perinteikästä Hiroshima-päivän kynttiläkulkuetta. Myös uudistuneessa Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunnassa ovat vähemmistöuskonnot aiempaa paremmin edustettuna.

Monipuolista ja kansainvälistä musiikkitarjontaa. Rauhanfoorumin musiikkiosuuden avaa jo torstaina funkahtavaa rappia esittävä Koivuniemen herrat. Lauantaina Loviisan torilla esiintyy Voices of Praise -kuoro Ghanasta ja Nykyajan kansanlauluja laulava Marja-Leena Airaksinen. Tarjolla toritapahtumassa myös kirjoja, rauhanlettuja ja informaatiota aina teosofiasta Länsi-Saharaan. Illalla tanssitaan Laivasillalla Mama African eli senegalilaisen rumpumusiikin tahdittamana. Sunnuntain kirkkokonsertissa Laura Virtala ja Jukka Nykänen tulkitsevat musikaalisävelmiä ja Palvelutalo Esplanadissa yhteislaulua vetää Rauno Kinnunen.

Luterilaisen maailmanliiton presidentti saarnaa Loviisan rauhanmessussa. Piispa Younanin sunnuntain saarna on keskustelumuotoinen, toisena keskustelijana toimii Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunnan puheenjohtaja, suurlähettiläs Ilari Rantakari. Rauhanmessun on Loviisan rauhanfoorumille säveltänyt Matti Turunen ja sen esittää Lähde -kuoro Helsingistä.

Ilmaisia elokuvanäytöksiä. Kino Marilynissä sekä perjantaina että lauantaina esitettävä Home -dokumenttielokuva on Yann Arthus-Bertrandin vuonna 2009 ohjaama ihmiskunnan historiasta ja luontosuhteesta kertova henkeäsalpaava taideteos. Eri puolilla maailmaa ilmasta kuvattu elokuva tuo eteemme maailman monimuotoisuuden ennennäkemättömällä tavalla.

Näyttelyitä on kaksi: Toivon siemeniä, pelon siemeniä – 40 vuotta miehitystä palestiinalaisalueilla -valokuvanäyttely Loviisan kirjastossa on auki arkisin kirjaston aukioloaikoina 2.8.-2.9. Väkivallan kulttuurista rauhankulttuuriin -näyttely Lovisa Gymnasiumissa on suunnattu lähinnä lukiolaisille, muulle yleisölle se on auki 6.-8.8. klo 12-17.

Tarkka ohjelma löytyy osoitteesta www.rauhanfoorumi.fi/ohjelma-2010. Tapahtumat ovat ilmaisia ja Helsingistä on järjestetty Loviisaan viiden euron meno – paluu -bussikuljetus (lähdöt pe klo 17.30, la klo 9.30 ja su klo 10.30.)

Loviisan rauhanfoorumi järjestetään vuosittain vapaaehtoisvoimin usean järjestön yhteistyönä Hiroshima-päivän (6.8) ympärillä. Tavoitteena on kanssakäymisen ja taiteen keinoin lieventää ihmiskunnan pelkoja, etsiä ratkaisuja ristiriitoihin ja tuoda iloa ihmisten elämään. Tapahtumien linjauksista ja teemoista päättää Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunta. Taustaorganisaationa toimii Suomen Kristillinen Rauhanliike ja suojelijana presidentti Tarja Halonen.

Lisätietoja:

Timo Virtala
Loviisan rauhanfoorumin pääsihteeri
+358 45 784 055 74
timo@virtala.com
www.rauhanfoorumi.fi

Facebook: www.facebook.com/LovPeaceForum
Facebookin tapahtuma -sivu.
Twitter: www.twitter.com/LovPeaceForum

Published by admin on 26 Hei 2010

Tervetuloa Loviisaan 6. – 8.8.2010!

Ma 2.8.

10.00 – 11.00 Lehdistötilaisuus sekä Toivon siemeniä, pelon siemeniä -valokuvanäyttelyn avajaiset

To 5.8.

10.15 – 11.45 Combatants for Peace -järjestö esittäytyy Lapinjärvien koulutuskeskuksessa
17.00 – 19.00 Shaka & Koivuniemen herrat konsertoi Lapinjärven koulutuskeskuksessa

Pe 6.8. Hiroshima -päivä

17.30 Bussikuljetus Helsingistä Loviisaan lähtee Kiasman edestä
19.00 – 21.00 Home -dokumenttielokuva ja keskustelutilaisuus Kino Marilynissä
21.30 – 22.00 Rauhanajatuksia eri uskontojen edustajilta Laivasillalla
22 – 22.30 Kynttiläpuhe ja kynttiläkulkue Laivasillalta
22.45 Bussikuljetus Loviisasta Helsinkiin lähtee uimarannalta

La 7.8.

9.30 Bussikuljetus Helsingistä Loviisaan lähtee Kiasman edestä
8.00 – 12.00 Toritapahtuma, mm. rauhanlettuja, musiikkia ja Länsi-Sahara -infoa Loviisan torilla. Mukana mm. kuoro Ghanasta.
10.30 – 12.00 Neuvottelukunta kokoontuu Palvelutalo Esplanadissa, Kuningattarenkatu 7.
12.30 – 13.30 Loviisan vuoden 2010 rauhanpalkinnon luovutus tohtori Arno Gruenille sekä palkintopuhe Kino Marilynissä.
13.30 – 14 Lehdistön ja yleisön kysymyksiä
14.00 – 16.00 Jerusalem – rauhan kaupunki? -seminaari, mukana mm. Munib Younan, Jordanian ja Pyhän maan ev.lut. kirkon piispa sekä Combatants for Peace -järjestön edustajia. Kino Marilyn.
16.00 – 17.30 Onko mediasta totuuden näyttäjäksi? Rauhankasvatusinstituutin ja Pandin järjestämä seminaari, mukana Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen sekä toimittaja, Iran -asiantuntija Liisa Liimatainen, taiteilija ja vapaa toimittaja Lauri Kojo ja israelilainen toimittaja ja aseistakieltäytyjä Lior Volinz. Kino Marilyn.
18.00 – 19.30 Home -dokumenttielokuva Kino Marilynissä
20.00 – 21.00 Etnokonsertti Laivasillalla
21.30 Bussikuljetus Loviisasta Helsinkiin lähtee Laivasillalta

Su 8.8.

10.30 Bussikuljetus Helsingistä Loviisaan lähtee Kiasman edestä
12.00 – 13.30 Ekumeeninen Rauhanmessu Loviisan kirkossa
13.30 – 14.00 Kirkkokahvit
14.00 – 15.00 “Väkivallan kulttuurista rauhan kulttuuriin -näyttelyyn tutustumista
15.00 – 16.00 You’ll never walk alone -kirkkokonsertti Loviisan kirkossa
16.00 Bussikuljetus Helsinkiin lähtee Loviisan kirkon edestä
16.00 – 17.00 Yhteislaulua Palvelutalo Esplanadissa

Bussikuljetusten hinta on 5 e. Etukäteisilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen teemu@kaapeli.fi.

Lisätietoja: Timo Virtala, 045 784 055 74, timo@virtala.com ja www.facebook.com/LovPeaceForum, www.twitter.com/LovPeaceForum, sekä tietysti: www.rauhanfoorumi.fi.

Loviisan rauhanfoorumi on erilaisten ihmisten, ideoiden, kulttuurien ja uskontojen kohtauspaikka. Tavoitteena on kanssakäymisen, keskustelun ja taiteen keinoin lieventää ihmiskunnan pelkoja, kehitellä ratkaisuja ristiriitoihin ja tuoda iloa ihmisten elämään. Tapahtumia järjestetään vuosittain Hiroshima-päivän (6.8.) yhteydessä. Järjestäjänä toimii Suomen kristillinen rauhanliike ja suojelijana presidentti Tarja Halonen.

Jerusalem – rauhan kaupunki? –seminaarissa pohditaan Lähi-Idän tilannetta. Keskustelussa mukana mm. Jordanian ja Pyhän maan ev-lut kirkon piispa Munib Younan sekä entisten israelilaissotilaiden ja entisten palestiinalaistaistelijoiden yhdessä muodostaman Combatants for Peace -järjestön edustajia. Puheenjohtajana toimii suurlähettiläs Ilri Rantakari.

Loviisan vuoden 2010 rauhanpalkinto myönnetään sveitsiläis-amerikkalaiselle psykoanalyytikko Arno Gruenille. Elämäntyönään Gruen on tutkinut ihmisen väkivaltaisuuteen johtavia syitä ja haastanut siten Freudin käsityksen ihmisen luontaisesta väkivaltaisuudesta. Palkinnonluovutustilaisuudessa Gruen pitää puheen, joka tullaan tulkkaamaan suomeksi.

Onko mediasta totuuden näyttäjäksi? -keskustelutilaisuudessa median valtaa ruotivat mm. Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen, Iran -asiantuntija Liisa Liimatainen, israelilainen toimittaja ja aseistakieltäytyjä Lior Volinz, Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja Aarni Tuominen sekä tilaisuuden järjestäjä, taiteilija ja vapaa toimittaja Lauri Kojo. Puheenjohtajana toimii Rauhankasvatusinstituutin pääsihteeri Pirjo Härö

Musiikkia on tänä vuonna runsaasti. Lapinjärvellä esiintyy Shaka & Koivuniemen herrat, Loviisan torilla ghanalainen Voices of Praise -kuoro ja Nykyajan kansanlauluja laulava Marja-Leena Airaksinen, kirkkokonsertissa Laura Virtala ja Jukka Nykänen ja Palvelutalo Esplanadissa yhteislaulua vetää Rauno Kinnunen. Lauantai-iltana Laivasillalla yleisöä tanssittaa jo kolmantena vuonna peräkkäin gambialais-senegalilainen musiikki.

Rauhanajatuksia eri uskontojen edustajilta kuullaan Laivasilla ennen kynttiläkulkueen lähtoä. Järjestäjänä toimii Religions for Peace -järjestö. Tilaisuuden jälkeen, juuri ennen Hiroshima-päivän kynttiläkulkuetta, Outi Arajärvi pitää kynttilöpuheen.

Home -dokumenttielokuva on Yann Arthus-Bertrandin vuonna 2009 onhjaama ihmiskunnan historiasta ja luontosuhteesta kertova taideteos. Eri puolilla maailmaa kuvattu dokumentti tuo eteemme maailman henkeäsalpaavan monimuotoisuuden ennennäkemättömällä tavalla.

Näyttelyitä on kaksi: Toivon siemeniä, pelon siemeniä – 40 vuotta miehitystä palestiinalaisalueilla -valokuvanäyttely Loviisan kirjastossa on auki arkisin kirjaston aukioloaikoina. Väkivallan kulttuurista rauhankulttuuriin -näyttely Lovisa Gymnasiumissa on auki 6.-8.8. klo 12-17 sekä koulun aukioloaikoina elokuun ajan.

Published by admin on 27 Kes 2009

Tervetuloa Loviisan rauhanfoorumiin!

lrf_2009.jpg

Published by admin on 25 Hei 2008

Darfur, Burma ja globaali etiikka teemoina Loviisan rauhanfoorumissa 2008

loviisa8_kynttilat.jpg

Loviisan rauhanfoorumi nyt ensimmäistä kertaa Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen järjestämänä. Perinteistä on pidetty kiinni, mutta ohjelmasta löytyy myös uusia avauksia.

Rauhanfoorumi tuo Loviisaan Professori Hans Küngin kokoaman julistenäyttelyn Pyhän lähteillä, jonka keskeisenä ajatuksena on tutustua suurten uskontojen eettiseen ajatteluun ja pohtia arjen ongelmatilanteita sekä yhteisiä pelisääntöjä. Loviisan kirjastossa esitettävän näyttelyn avaa teologian tohtori Pauli Annala.

Aika ja energia -tapahtumassa Loviisan Laivasillalla Hiroshiman päivänä 6.8.2008 muistellaan ydinpommin pudottamista hiroshimalaisen kuvataiteilija Rieko Seton johdolla. Laivasillalla kuullaan myös Ajan filosofia -kirjan kirjoittaneen Eero Ojasen ajatuksia ajasta ja runoilija J. K. Ihalaisen mielipiteitä Natosta. Näiden jälkeen perinteiseen tapaan yhteislaulua ja kynttiläkulkue uimarannalle.

Rauhanfoorumin pääseminaarin teemana on tänä vuonna Darfurin konflikti. Keskustelua tulee alustamaan Euroopan Unionin Sudan-erityisedustaja vuosina 2005-2007 toiminut kansanedustaja Pekka Haavisto, Kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen, Sudanin konfliktin ratkaisumalleista väitöskirjaa kirjoittava Kuel Jok sekä pro-gradussan Darfurissa naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa tutkinut teologian maisteri Johanna Paajanen. Puheenjohtajana tulee toimimaan suurlähettiläs Ilari Rantakari.

Ekumeeniseen Rauhanmessuun 10.8 on kutsuttu eri kristinuskon haarojen edustajia eri puolilta eteläistä suomea. Esiintymässä on Lähde-kuoro Huopalahden seurakunnasta Helsingistä sekä Haapsalun lapsikuoro Virosta.

Rauhanfoorumin päättää viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Suuri Sivarifoorumi, joka on kasvatun vielä suuremmaksi Sivarifestariksi. Järjestelyt tapahtuvat tänä vuonna yhdessä 10-vuotisjuhlia viettävän Lapinjärven koulutuskeskuksen kanssa. Esiintymään on tulossa mm. sivarinsa 70-luvun lopussa suorittanut Pelle Miljoona sekä Ollipa-yhtye, jonka jäsenistä osa suorittaa sivariaan parhaillaan.

Alla www.rauhanfoorumi.fi -sivustolta löytyvä ohjelma. Tarkempaa tietota kustakin tapahtumasta saat klikkaamalla tapahtuman nimeä.

haavistopekka.jpg
Pekka Haavisto. Kuva: www.pekkahaavisto.com

Ma 2.6.
Klo 11.30: Tiedotustilaisuus Palvelutalo Esplanadissa
Klo 12: Kiinan suurähettilään lounasvierailu Palvelutalo Esplanadissa

Ma 4.8.
Klo 11: Tiedotustilaisuus sekä Pyhän lähteillä -näyttelyn avajaiset Loviisan kirjastossa. TT Pauli Annala esittelee näyttelyn.

Ke 6.8
Ko 18-21: Aika ja energia -keskustelu- ja taidetilaisuus ravintola Saltbodanissa Laivasillalla. Puhumassa hiroshimalainen kuvataiteilija Rieko Seto, filosofi Eero Ojanen sekä runoilija J. K. Ihalainen.
Klo 21: Yhteislaulua Laivasillalla Markus Virtalan ja Staffan Malmströmin johdolla
Klo 22: Kynttiläkulkue uimarannalle, rauhanlyhtyjen lasku

To 7.8
Klo 9-12: Rauhanlettuja ja performanssia Loviisan torilla
Klo 14-15: Siskot, Veljet – tanssi- ja musiikkiesitys Palvelutalo Esplanadissa
Klo 16: Keskustelua Burman tilanteesta Cafe Owenissa

Pe 8.8
Klo 15: Pyhän lähteillä -näyttely siirtyy Loviisan kirjastosta Palvelutalo Esplanadiin

La 9.8
Klo 9-11.30: Rauhanlettujen paistoa ja Amici-yhtyeen musisointia Loviisan torilla
Klo 11.30-12: Rauhanlettujen paisto jatkuu, Haapsalun lapsikuoro esiintyy Loviisan torilla
Klo 12-14: Rauhanfoorumin neuvottelukunta kokoontuu
Klo 14-16: Darfur -seminaari Palvelutalo Esplanadissa
Klo 18: Kirkkokonsertti: Haapsalun lapsikuoro sekä Markus Virtala ja Laura Taimisto esiintyvät
Klo 20: Gambialais-senegalilainen yhtye soittaa roots-musiikkia Laivasillalla

Su 10.8
Klo 10: Rauhanmessu Loviisan kirkossa. Messun jälkeen kirkkokahvit ja mahdollisuus tutustua Pyhän lähteillä -näyttelyyn Palvelutalo Esplanadissa.
Klo 13-20: Sivarifestarit Lapinjärven koulutuskeskuksessa. Esiintyjinä mm. Pelle Miljoona.

Ma 18.8.
Klo 18: Burma my friend -valokuvanäyttelyn avajaiset Kotkan kirjastossa. Näyttely on esillä 15.9. asti.

Published by admin on 08 Kes 2008

Kiinalaista konsensushenkeä Loviisassa

1_003.JPG

Itä-Uudenmaan Paasikiviseuran ja Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunnan järjestämä Kiinan suurlähettiläs Ma Keqing’in maanantainen loviisanvierailu sujui leppoisissa ja kohteliaissa merkeissä.

Ma Keqingin avauspuheenvuoro oli kattava, selkeä ja rohkea. Siinä käytiin läpi maanjäristyksen tilanne, tulevat kesäolympialaiset, Kiinan hurja taloskasvu, poliittinen muutos, Kiinan ulkopolitiikka ja suhteet Suomen valtion kanssa. Isännän pyynnöstä Kiinan afrikanpolitiikka käsiteltiin vielä erikseen.

Numeroina ilmaistuna Kiinan toukokuussa tapahtunut historian suurin luonnonkatastrofi on karua kuultavaa: ainakin 70 000 kuollutta ja yli viisi miljoonaa koditonta. Luonnonkatastrofi on kuitenkin saanut aikaiseksi jotain hyvääkin, huomautti Ma Keqing. Viranomaisten toiminta osoittautui nopeaksi ja tehokkaaksi, ihmisten solidaarisuus ja auttamishalukkuus niin Kiinassa kuin ulkomaillakin on osoitus ihmisen hyvyydestä.

Olympialaisten järjestäminen ensimmäistä kertaa kehitysmaassa on suurlähettilään mielestä hyväksi sekä Kiinalle että koko maailmalle. Metrolinjoja on laajennettu, lentokentän terminaali rakennettu uudelleen, ilmanlaadun ja ympäristön parantamiseksi on aloitettu satoja projekteja, mm. vanhoja autoja poistettu liikenteestä ja julkisen liikenteen kustannuksia on alennettu. Kansainvälisen kanssakäymisen lisääntymisen seuraukset tulevat olemaan kauaskantoisia Kiinan avautumista silmälläpitäen.

Kiinan hurjan talouskasvun suhteen suurlähettiläs muistutti, että sen historia juontaa juurensa 30 vuoden päähän. Siinä ajassa talosu on viisinkertaistunut ja kasvu näyttää yhä jatkuvan noin 10% vuosivauhdilla. Kasvu on nostanut yli 200 miljoonaa ihmistä köyhyysrajan yläpuolelle. Toisaalta kehitys on ollut hyvin epätasaista, etelärannikko ja kaupungit vaurastuvat mutta maaseutu köyhtyy, mikä tuo eteen suuria haasteita.

Ma Kequing puhui paljon kestävästä kehityksestä ja vakuutti Kiinan olevan mukana kansainvälisissä talkoissa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ennen siirtymistään Tiibet-kysymykseen hän pahoitteli, että poliittiset uudistukset ovat jääneet talouskasvun ja ihmisoikeusdebatin varjoon. Tiibet on kuulunut Kiinalle viimeiset 700 vuotta, valisti suurlähettiläs, mutta korosti kuitenkin alueen elinolosuhteiden hurjaa parantumista nimen omaan viimeisen 49 vuoden autonomisena aikana. Tuona aikana alueen lukutaitoprosentti on kohonnout viidestä 98%:iin.

Suurelta kuulostavan luvun todenperäisyyttä on vaikea tarkistaa, koska internetistä löytyvät lukutaitoprosenttitaulukot käsittelevät yleensä itsenäisiä valtioita. Ero ainoaan netistä löytämääni tilastoon on hurja: Brittiläisen avustusjäjestö Rokpa:n mukaan naisten lukutaitoprosentti on tiibetiläisillä alueilla 13 ja miesten 38.

Ma Kequing päätti Tiibet-katsauksen toteamalla, että Kiina on harjoittanut Tiibetissä oikeudenmukaista ja hyvin viisasta politiikkaa.

Afrikassa Kiina on vaalinut hyviä ulkopoliittisia suhteita jo viidenkymmenen vuoden ajan. Viime vuosina taloudellinen ulottuvuus on tullut vahvemmin esille. Ma Kequing puhui usein win-win -tilanteesta ja totesi myös Kiinan Afrikan -politiikan tähtäävän tähän, molemminpuoliseen hyötyyn ja siihen, että Afrikan valtiot saataisiin seisomaan omilla jaloillaan.

urumchi_036.jpg
Kauppias Ürümqissa.

Ma Kequing piikitteli hienovaraisesti länsimaita korostamalla, ettei Kiina ei aseta poliittisia ehtoja kanssakäymiselleen. Kiina ei vaadi partnereitaan omaksumaan kiinalaisia arvoja.

Hän ei ymmärrä, miten Kiinaa voidaan syyttää Sudanin hallituksen ihmisoikeusloukkauksista ja nauratti yleisöä päivittelemällä, että heti kun Kiina aktivoituu Afrikassa, sen odotetaan ratkaisevan mantereen kaikki ongelmat. Hän jätti kuitenkin mainitsematta, että (mm. BBC:n artikkelin mukaan) Kiina ostaa suurimman osan Sudanin öljystä ja myy Sudanin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyvälle hallitukselle aseita.

Yleisön ja lehdistön kysymykset olivat kohteliaita ja diplomaattisia. Internetsensuuria, kuolemantuomioita, alipalkattujen työläisten olosuhteita, Dala-laman mustamaalaamista, Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä, Falun Gong -lahkolaisten ja demokratia-aktivistien vankilatuomioita ei käsitelty, eikä kukaan pyytänyt tarkennusta hänen tulkintaansa Tiibetin historiasta.

Mieleen tuli Suomen Burma Foorumin puheenjohtajan Tapani Ojastin edellispäivän mietteet radiossa. Hänen mukaansa lännelle on tärkeää ihmisoikeudet, demokratia ja yksilönvapaudet, mutta idälle auktoriteetti, harmonia ja konsensus. Edelleen hän väitti, että itä ei suinkaan länsimaistu, vaan länsi itämaistuu.

Olisiko tämä yleisön varovaisuus nyt sitten ollut sitä, lännen itämaistumista: harmoniahakuisuutta ja ristiriitojen välttelyä.

Rikoin harmonian kysymällä, onko Kiina harkinnut aseiden myynnin lopettamista Sudanin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyvälle hallitukselle. Ma Keqing vakuutti, ettei Kiina myy aseita sinne minne se on kiellettyä, vaan toimivat tässä asiassa kuten Britannia ja Yhdysvallat. Ensinmainittua väitettä epäilen, mutta en jälkimmäistä.