Suomen Kristillinen Rauhanliike

While in Istanbul, Charles Annenberg Weingarten has the unique opportunity to discuss Christianity with the Patriarch of the Armenian Orthodox Church. The Archbishop shares the story of his path to the priesthood and explains why “faith and hope are like the wings of love.”

Mitä tarvitset nähdäksesi asiat uudessa valossa? Et tarvitse nuoruutta, voimaa, itsetuntoa etkä tahdonvoimaa, vaan vain halukkuutta ajatella asioita uudella tavalla. Halukkuutta nähdä jotain uutta… tämä on yleensä viimeinen asia mitä ihmiset tahtovat.

Ihmiset eivät halua nähdä asioita eri tavalla, kun ovat tähän asti nähneet.

Tästä syystä Jeesuksellakin oli niin paljon ongelmia hyvän sanomansa levittämisessä. Ei pelkästään siksi, että hänen uutisensa olivat hyviä – ihmisethän eivät halua kuulla hyviä uutisia – vaan erityisesti siksi, että hänen sanomansa oli uusi.

(Tässä vaiheessa luennoitsija poikkeaa hiukan sivuraiteelle ja pyytää kuulijoitaan olemaan kriittisiä hänen opetuksilleen. Buddhakin kielsi aikoinaan oppineita ja munkkeja hyväksymästä hänen opetuksensa kunnioituksesta, ja kehoitti heitä käsittelemään hänen sanojaan kuin kultaseppä kultaa: hangaten, rapsuttaen, leikaten ja sulattaen. “Eli toisaalta avoimuus ja vastaanottavuus, mutta toisaalta myös halu kyseenalaistaa, ja halu ajatella itse. Muuten ajaudumme henkiseen laiskuuteen.”)

Seuraavaksi Anthony De Mello testaa kuulijoidenda kykyä vastaanottaa uusia näkökulmia kysymällä, kärsivätkö he. “Onko sinulla ongelmia? Onko ehkä niin, ettet nauti jokaisesta hetkestä elämässäsi? Miten oli viimeisten kolmen tunnin aika: nautitko jokaisesta minuutista?”

“Jos vastaus on ei… jos vastaus on että kärsit, että sinulla on ongelmia, olet levoton… silloin sinussa on jotain vialla, pahasti vialla… olet unessa… olet kuollut!”

Ihmiset luulevat, että on luonnollista, että on ongelmia. Että on inhimillistä kärsiä. Mutta näin ei ole.

Ihminen voi tuntea kipua ja kärsiä siitä, mutta ihminen voi myös tuntea kipua ja olla kärsimättä siitä.

Eräältä suurelta mestarilta kysyttiin, mikä hänen elämässään on muuttunut sen jälkeen kun hän koki valaistumisen. Hän vastasi: Ennen valaistumista olin masentunut, ja valaistumisen jälkeenkin olen masentunut. Erona vain on, että nykyisin en anna masennukseni häiritä minua.

Kärsimys on sitä, että antaa masennuksen haitata, valistaa De Mello. “Tätä tarkoitan kärsimyksellä… kärsimys on sitä, että antaa kivun, masennuksen ja huolten häiritä ja haitata.”

Kun tämän asian ymmärtää, kun rukoilee tällä tavalla… masennus tulee, huolet tulevat, mutta kun ennen vanhaan samaistuit niihin, nyt ne eivät enää ole osa sinua. Ne ovat kuin pilvet taivaalla, jotka tulevat ja menevät.

Mistä kärsimys sitten tulee? Elämästä, sanovat ihmiset. Kiinalaisilla on sanonta, jonka mukaan maailmankaikkeudessa ei ole mitään julmempaa kuin luonto. Et pääse sitä karkuun.

Mutta kuitenkin, luonto ei ole se joka tekee vahingon, vaan vahingon tekee ihmisen oma sydän. Sieltä kärsimys tulee. Elämä ei ole julmaa sinulle, sinä otat sen julmasti.

Tehdäkseen asian selväksi Anthony De Mello kertoo afrikkalaisesta heimosta, jolla oli tapana tuomita jäsenensä kuolemaan karkoittamalla heidät. Heimosta karkoitetut kuolivat viikko karkoituksen jälkeen. Ei janoon eikä nälkään, ei minkään teloituksen vuoksi, vaan koska he tekivät itsemurhan.

“Jos meidät karkoitettaisiin tai hylättäisiin, me tuskin tekisimme itsemurhaa. Mikä tappoi kyläläisen? Hän itse. Hänen tapansa nähdä rangaistus. Ei itse rangaistus.”

Anthony jatkaa julmilla itsemurhaesimerkeillään ja kertoo, että länsimaissa on aina silloin tällöin joku opiskelija, joka epäonnistuneen tentin jälkeen tappaa itseensä. Mikä hänet tappaa? Tenttikö? Ei, vaan hänen suhtautumisensa kyseiseen tenttiin.

Kun olette lähdössä piknikille ja sade yllättää… mikä aiheuttaa negatiivisen tunteen teissä? Sade, vai reaktionne sateeseen?

Tämä tulee yleensä suurena järkytyksenä ihmisille, jotka ovat rukoilleet vuosikymmeniä. Tässä piilee yksi rukouksen vaaroista: se saattaa estää sinua pääsemästä tulen luokse.

Tämän luento-osuuden lopussa Anthony De Mello testaa kuulijoitaan uudestaan pyytämällä heitä miettimään jonkun asian, joka häiritsee heitä parhaillaan, tai on häirinnyt heitä viime aikoina.

Tämän jälkeen hän pyytää kuulijoitaan ajattelemaan, että asian aiheuttama kärsimys ei tulekkaan ulkopuolelta, ei johdukkaan jostain tietystä tapahtumata, ihmisestä tai asiasta… ei siitä, että joku kuoli, että menetit työpaikkasi, maineesi tai rahasi… vaan siitä, miten reagoit kyseiseen tapahtumaan.

Jos joku toinen olisi ollut paikallasi, hän ei olisi vaivaantunut (disturbed). Sinä olet. Miten tämä on mahdollista?

(Jatkuu)

Anthony de Mello oli intialainen jesuiittapappi, psykoterapeutti ja luennoitsija, joka tuli tunnetuksi hengellisyyttä käsittelevistä kirjoistaan.

De Mello syntyi Goalla Intiassa vuonna 1931 ja kuoli Yhdysvaltojen New Yorkissa vuonna 1987. Hän matkusteli useissa maissa, enimmäkseen Espanjassa ja Yhdysvalloissa, opiskelemassa ja myöhemmin opettamassa. Hän perusti myös rukouskeskuksen Intiaan.

Ohessa yksi hänen luennoistaan. Älkää antako ensimmäisten sekuntien sietämättömän hissimusiikin karkoittaa teitä näiden mainioiden ajatusten parista.

Niille, joille englanninkielisen luennon seuraaminen tuottaa ongelmia sekä niille, jotka lukevat mieluumin kuin katsovat, tässä vapaasti suomennettu tiivistelmä:

Anthony De Mello kysyy, miten voisimme rukoilla paremmin. Hän aloittaa kertomalla, mitä rukous ei ole. Hän kertoo rabbista, joka oli palvellut Jumalaa hyvin koko elämänsä ajan. Hän oli ollut nöyrä, lainkuuliainen ja kärsivällinen, hyvä juutalainen. Vanhaksi tultuaan hän pyysi Jumalalta lottovoittoa, vedoten epäitsekkääseen elämäänsä. “Vanhuuden turvaksi, hän selitti Jumalalle.”

Hän rukoili päivän, ja ruokoili toisen. Kului viikkoja, kuukausia ja vuosia, ja rabbi vain rukoili. Lopulta hän kyllästyi ja tuhahti Jumalle: Mikä tässä nyt on niin vaikeaa!?

Jumala vastasi: No se, ettet ole ostanut lottokuponkia!

Eli Jumalaa on turha vaivata asioilla ja pyynnöillä, jotka voit toteuttaa itse.

Mitä rukoilu sitten on?

De Mello vastaa myös tähän kysymykseen tarinan avulla. Hän kertoo miehestä, joka keksi tulen. Oivallettuaan tämän taidoista arvokkaimman hän nousi vuorelle ja opetti sen edelleen kylmän alueen asukkaille, jotka hämmästyivät ja keksinnön vallankumouksellisuuden tajuttuaan innostuivat ja halusivat kilvan päästä kiittämään hyväntekijäänsä.

Arvostuksesta huolimatta hän ei halunnut jäädä alueelle, vaan jatkoi matkaansa ja opetti taidon yhä uusille heimoille ja kansoille. Hänen maineensa levisi nopeasti ja hänestä tuli niin suosittu, että papisto pelkäsi oman suosionsa laskua ja alkoi kokea hänet uhaksi. Niinpä he myrkyttivät hänet.

Hälventääkseen epäluuloja papisto maalasi tulentekijästä kuvan alttarille, julisti hänet pyhimykseksi ja ohjasivat ihmiset kunnoittamaan Suurta Tulenkeksijää, ihmeiden tekijää ja ihmisten ystävää. Myös tulentekovälineet he sijoittivat alttarille, ja kehittelivät mitä monimutkaisempia palvontamenoja ja vuosipäiviä Hänen muistolleen.

Mutta itse tulentekotaidon, sen he unohtivat. Tulenkeksijän muistojuhlat, rituaalit, merkkipäivätpäivät ja palvontamenot jatkuivat vuosia, vuosikymmeniä ja vuosisatoja, mutta tulta heillä ei ollut.

Tulen tekeminen on rukoilua! Anthony De Mello huudahtaa. “Voit mumista pyyntöjäsi viikkoja, kuukausia ja vuosia, mutta jos et tee tulta, se ei ole rukoilua. Paljon hyväntahtoisuutta, mutta ei rukoilua.”

“Miksi te sanotte minulle: ‘Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon?” (Luukas 6: 46)

Mutta, Anthony De Mello huomauttaa, ei pidä kuitenkaan luulla, että hyvät teot olisivat automaattisesti rukoilua. Hän kiteyttää ajatuksen saksalaisen teologin, mystikon ja filosofin Meister Eckhartin (1260 – n. 1328) sanoihin: Tärkeintä ei ole niinkään se mitä teet, vaan se mitä olet.

“Jos olet hyvä, tekosi loistavat kirkkaana. Sinun pitää muuttaa olemisesi. Se on tulta. Miten muutat olemisesi? Mitä teet? Et mitään. Muuttaaksesi olemisesi, sinun täytyy nähdä. Näet jotain mikä muuttaa sinut. Et tee mitään muuttaaksesi sinua. Tämä maa on kuuluisa tekemisistään. Se on arvokas taito, mutta jos haluat muuttaa ihmisiä, olet pulassa. Mitään ei tarvitse tehdä. Sinun tulee nähdä asiat uudessa valossa.”

(Jatkuu)

Muun Rauhantie 2004/01 materiaalin ohella siirsin tälle sivustolle myös Desmond Tutun seuraajan, Kapkaupungin anglikaanisen kirkon arkkipiispa Njongonkulu Ndunganen suomenvierailun loppiaissaarnan vuodelta 2004 Johanneksen kirkosta.

Ndunganen puhetta löytyy myös YouTubesta. Oheissa the Episcopal News Service’n haastattelussa vuodelta 2006 Ndungane korostaa YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisen realistisuutta.

Köyhyys on aikamme suurin kirous, Ndungane huomauttaa ja lisää, että sen poistaminen on mahdollista. Maailmassa on riittävästi resursseja kaikille, ja niiden oikeudenmukaisesta jaosta ovat vastuussa hallitukset, mutta myös yksittäiset ihmiset. Aivan kuten vesipisarat pystyvät kaivertamaan kiveen reiän, niin myös jokaisen ihmisen jokaisella teolla on merkitystä yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa.

YK:n vuosituhattavoitteet eli YK:n vuosituhatjulistus laadittiin Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa vuonna 2000. Siihen kuuluu kahdeksan tavoitetta, jotka tähtäävät köyhyyden puolittamiseen ja parempaan terveyteen, koulutukseen, tasa-arvoon ja ympäristöön vuoteen 2015 mennessä:

1. Äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen
2. Ulottaa peruskoulutus kaikille
3. Edistää sukupuolten tasa-arvoa ja parantaa naisten asemaa
4. Vähentää lapsikuolleisuutta
5. Parantaa odottavien äitien terveyttä
6. Taistella aidsia, malariaa ja muita tauteja vastaan
7. Taata ympäristön kestävä kehitys
8. Luoda globaali kumppanuus kehitykseen

Upea, elämää suurempi elokuva! Hieno saavutus tekijöiltä, semminkin kun käsittelyssä on historiallinen tapahtuma, eräs lainsäädäntöprosessi Isossa-Britanniassa vuosina 1789 – 1807.

Mutta näinhän maailmaa muutetaan, muun muassa. Brittiläisen orjakaupan lakkauttaminen vuonna 1807 ja orjuuden lakkauttaminen Brittiläisessä imperiumissa vuonna 1833 lienevät keskeisimpiä rajapyykkejä ihmiskunnan moraalisen kehittymisen historiassa.

Elokuvan sankari on William Wilberforce, rikkaan merkantin perijä Yorkshiren kreivikunnasta. Tämä verbaalisesti lahjakas, villi ja vapaa nuori poliitikko, tulee uskoon ja harkitsee papin uralle siirtymistä. Hänen hyvä ystävänsä, Englannin nuorimmaksi pääministeriksi pian nouseva William Pitt, painostaa häntä jatkamaan politiikassa. “Do you want to praise the Lord or change the word?” hän kysyy.

Wilberforcen puheille marssitetaan joukko orjuuden lakkauttamista ajavia aktivisteja, jotka saavat hänet jatkamaan politiikassa ja ottamaan poliittiseksi elämäntehtäväkseen orjuudenvastaisen taistelun.

Tehtävä ei ollut helppo ja vaati sitkeää valistusta niin parlamentissa kuin sen ulkopuolellakin. Ranskan vallankumous ja sitä seuranneet sodat loivat ilmapiirin, jossa radikaalien muutosten läpivieminen oli käytännössä mahdotonta.

Orjakaupan vastustaminen puettiin patriotismin asuun ehdottamalla lakia, joka kieltäisi britannian kansalaisia avustamasta tai osallistumasta Ranskan siirtomaiden orjakauppaan. Wilberforce ja muut orjuuden vastustajat olivat parlamenttikeskustelun ajan hiljaa, niin etteivät heidän vastustajansa tajunneet läpi menneen lain todellisia seurauksia: lain käytäntöönpano lakkautti kaksi kolmasosaa brittien orjakaupasta.

Lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen todistelun jälkeen Wilberforce sai viimein parlamentin enemmistön taakseen, ja orjakauppa kiellettiin.

Samana vuonna kuoli yksi niistä miehistä, jotka saivat suostuteltua Wilberforcen jäämään politiikkaan, Amazing Grace -nimisen uskonnollisen hymnin sanat kirjoittanut anglikaanipappi John Newton. Ennen todellista uskoontuloaan ja papinuraansa hän oli orjalaivan kapteeni, mutta katui syvästi entistä elämäänsä.

“I once was lost, but now am found, Was blind, but now I see,” kuuluvat laulun sanat. Fyysisesti Newton sokeutui vanhetessaan, mutta pitäytyi kannassaan, että todellisuudessa siinä oli käynyt päin vastoin.

Allmusic -tietokannan mukaan kappale on levytetty hurjat 1800 kertaa. YouTubesta se löytyy niin Elviksen, Michael Jacksonin, Steven Tylerin kuin Whitney Houstoninkin laulamana, tässä kuitenkin oopperalaulaja Jessye Normanin versio.

Wilberforce jatkoi taistelua oikeudenmukaisemman maailman puolesta aina vuoteen 1824, jolloin hän joutui terveyssyistä jättämään politiikan. Orjuudenvastaisen taistelun lopullinen läpimurto tapahtui Britti-imperiumin osalta 26.7.1833, kun orjuus saatiin vihdoin kiellettyä lailla.

William Wilberforce kuoli kolme päivää myöhemmin.

Amishit ovat noin 200 000 ihmisen kristitty lahko Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Heitä asuu etenkin Pennsylvaniassa, Ohiossa ja Indianassa. Amishien mielestä tekninen kehitys on mennyt liian pitkälle, joten he välttävät modernien laitteiden käyttöä ja harjoittavat maanviljelyä vanhanaikaisin menetelmin.

Lokakuussa 2006 Pennsylvanian osavaltion Nickel Minesin Amisheja kohtasi järkyttävä tragedia, kun aseistautunut mies tunkeutui heidän kouluunsa ja ampui kymmentä lasta, joista viisi kuoli. Vihan, katkeruuden ja kostonhimon kierteen jatkamisen sijaan paikallinen Amish -yhteisö ilmoitti Jo tunteja tapahtuman jälkeen antavansa itsemurhan tehneelle ampujalle anteeksi ja tukevansa kaikin keinoin tämän leskeä ja lapsia.

Oheisessa videossa pohditaan kyseisen anteeksiannon syitä ja seurauksia.